Kotihoitaja ja keltainen rinkula

Meidän perhettä on jo melkein viikkokaupalla piinannut sitkeä pieni flunssa. Ensimmäinen on kai päässyt jo peruskuntoon, mutta me loput ollaan puolikuntoisia. Aamuisin vedän lisää vaatekerroksia päälle, kun mikään ei riitä. Iltapäivällä tulee läkähdyttävän kuuma ja päänsärky.

Hihittelin kerrospuetulle peilikuvalleni, tai lähinnä sen keltaiselle yksityiskohdalle: Arjen innovointia on vauvojen lelurenksulla kätevästi kurittaa vallatton huivi.

Sanoin jo aikaisemminkin, mutta sanon taas: Mä niin oon onnellinen, että oon kotona. Oon pienen henkisen väännön jälkeen saanut niskalenkin ajatuksesta, että olen vapaaehtoisesti kotona, ja että se on sallittua ja mahtavaa. Äitiyslomahan on itsestäänselvää kotonaoloaikaa, iloineen ja haasteineen. Kun äitiysloma (jo ennen kesälomaa) päättyi ja vaihtui tavalliseksi kotiäitiydeksi, koin siis pienen kriisin. Jonka aiheutti se, että elämä tuntuu ajoittain ihan liian kivalta ja helpolta. Mietitytti, että saako aikuinen viettää arkipäivänsä näin, kotona rennosti puuhastellen tai joskus ihan puuhastelemattakin. Leikkien, ruokaillen, lasten touhuja seuraillen. Välillä ihan telkkariakin tuijotellen. Kotona lojumista yleisesti kritisoidaan, joten onko tämäkin sitä, vai jotain erityisempää? Vaan kylläpä oikeasti tiedän, että tärkeää kotona olemista tämä on. Arvostan valintaani itse, ja uskon, että moni muukin arvostaa. Ihanaa, että saan nauttia tällaisesta elämänvaiheesta. Ja vastapainoksi tulee niitä päiviä, jolloin riiviöt riipivät hermoja ja toivoisin niin, että saisin kuskata heidät jonkun muun hoidettavaksi.

Ärsytti kuunnella eduskunnan istuntoa, kun siellä koitettiin kotihoidontuen uudistuksia perustella miesten ja naisten mahdollisuuksilla tasavertaiseen urakehitykseen. On hyvä, että naisten ja äitien urasuunnitelmia pidetään tärkeinä, sillä kyllä meistä äideistä saa löytyä uraohjuksia ja niitäkin hyviä äitejä, jotka haluavat töihin. Mutta en oikeasti usko, että moneltakaan menestystä tavoittelevalta äidiltä olisi jäänyt ura kehittymättä perheen takia: kyllä uraorientoituneet ja kunnianhimoiset ovat varmasti löytäneet tavan edetä ja menestyä, mahdollisesta lisääntymisestään huolimatta. Enkä oikeasti usko, että kukaan äiti kokee tätä uutta esitettyä "mahdollisuutta" vapauttavana ja mitenkään aikaisempaa helpottavampana työelämään palaamisen kannalta. Jos tätä asiaa halutaan jollakin tavalla perustella, niin perusteltaisiin sitten suoraan sillä, että äitien verovarat todella ovat NIIN valtavan tärkeitä yhteiskunnalle, että heidät on saatava töihin. Tai oikeastaan pitäisi siis tietenkin myöntää, että molempien vanhempien verovaroja tarvitaan, koska sitähän tällä uskoakseni haetaan: ettei kumpikaan vanhemmista jää pois töistä. (Olkoonkin, että lasten päivähoitoon laittamisellakin arvelen olevan joitain kuluja yhteiskunnalle.)

Mulle riittää aivan tavallinen työ ja tavallinen toimeentulo. En ole erityisen kunnianhimoinen työn suhteen tai muutenkaan urasuuntautunut. Enkä ajattelisi toisin, vaikka en olisi äiti. Mutta vielä vähemmän nyt, kun koen tällä hetkellä äitiyden hyvin tärkeänä urana. Elämäntehtävänä suorastaan.

Pidän tämänhetkisen tietoni valossa kotihoidontuen uudistusta perusteineen aika naurettavana.