Sateenkaarikuningattaret

Eilinen oli outo. Jotenkin semmoinen satupäivä.

Töissä oltiin naamiaisasuissa ja fiilis sekä luokassa, että opettajanhuoneessa oli hulvattoman levoton. Totesimme kaikkien olevan niin omissa luonneasuissaan, että tullaan varmaan vapun jälkeenkin samoissa kuteissa kouluun. Kuka punkkarina, kuka räppärinä ja kuka kuningattarena (minä).

Iltapäivällä lähdin piipahtamaan Keskisiskon kanssa vaatekutsuilla. Pysähdyttiin tien varteen syömään pehmisannokset. Edessä porotti kesäaurinko ja takana puhkui synkkä rae- ja lumisadekuuro. Kerroin jätski-ilosta kuplivalle tytölle, että siellä talossa, minne mennään on samanlainen tyttö kuin sinä. "Ai ihan saman näköinenkö?" hän kysyi, ja tarkensin viittaavani ikään ja erinäisiin yhteisiin intresseihin. Vähän kyllä nauratti, kun nämä sitten  prinsessamekoissaan, muovikruunuissaan, taikasauvoineen ja samanlaisissa leikkikorviksissaan tutustuivat toisiinsa. Samanlaisuus olikin hilpeän silminnähtävää.

Kotimatkalla ajettiin sateenkaaren pään läpi. Tai oikeastaan sateenkaaren pää tuntui jopa seuraavan meitä. "Äiti, me ollaan aarteita! Ja kaikki, jotka on nähneet sateenkaaren pään, on sateenkaarikuningattaria!" Se on superhieno ja tärkeä arvonimi, kannan sitä ylpeydellä.

Tänään tämä vanhempi sateenkaarikuningatar valitettavasti tuntee olonsa kipeäksi. Onneksi on neljä päivää aikaa lojua kipua pois. Vappuloma.