31.1.2013

Lumipanda ja muuta söpöä


 Aloitin eilen päivitykseni "onko söpömpää" -ajatuksella, ja siitä asti oon mielessäni laskenut tilanteita, jotka on ainakin yhtä söpöjä kuin tuo silloin mainitsemani:


  • Onnellisen näköisenä nukahtava vauva, jonka saa pukea haalariin ilman, että se herää.
  • Pikkuinen, joka koko ajan yksin leikkiessään hymisee ja lallattelee. "Tiutiutiu, tam-tam-tam-tam-tam, hm-hm-hmmmmmm, laalaaa, lallaalaa."
  • Pienet limaiset sormet, jotka tutkivat mun naamaa. Kenen muun antaisin levittää kuolaansa naamaani? Onko söpömpää, kuin tajuta olevansa ihkaensimmäiset kasvot, joihin hän tutustuu?
  • Ikkunassa iloisesti mulle vilkutteleva poika (joka on kutsuttu näkösälle itkuhälyttimen kautta, kun vauvan hyssyttely vaatikin pari lisäkierrosta etupihalla). Juuri ja juuri ylettyy kurkkaamaan ulos. Sen verran, että hymy näkyy. Höpötys ei näy.
  • 2½-vuotiaan askartelut (mm. kuvan lumiukko).



Ja olisihan näitä. Puolet tippuu mielestä samaa tahtia, kuin sinne putkahtelevatkin. Mutta ihanasti ilostuttavat edes oivallushetkensä ajan.


Ja oli aika söpö myös tänään tehty lumipanda (joka seistyään vielä tovin tuolla räntätihkutuksessa näyttääkin puolisulaneelta lakritsijäätelöpallolta).

3 kommenttia:

  1. Sain vihdoin aikaiseksi kommentoida! Onpa tosiaan söpö lumipanda (ja lapset tietysti). Millä värjäsitte mustat osat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan veteen sekoitettua mustaa akryylimaalia, sienellä töpöttelin. Vesivärilläkin muistan joskus sotkeneeni, mutta mustaa ajattelin saavani parhaiten näin. :)

      Poista
    2. ..vai tarkoittaako akryylimaali jotain muuta? :D No sitä kouluissakin käytettävää "pulloväriä" kuitenkin. AkryyliVÄRI? "Acrylic" siinä kyllä kyljessä lukee. ;)

      Poista