Hautajaispäivä tuntui etukäteen kauhean raskaalta ja ahdistavalta.
H-hetkellä se tuntui yhä raskaalta, mutta samalla rauhoittavalta. Koleasta säästä huolimatta lämpö jotenkin kääriytyi ympärille ja oli turvallista olla.
Jälkikäteen tuntui väsy. Väsy, väsy, väsy. Suru ja jännitys meni kivuksi niskaan ja päähän.
Tästä lähdetään taas tulevaan. Millainen siitä sitten tuleekaan. Ainakin kuopus tuo siihen oman uuvuttavan lisänsä olemalla joko hirveän hirveän HIRVEÄN uhmaikäinen, tai sitten jotenkin muusta syystä huonona (olosuhteet huomioon ottaen ihan mahdollista sekin). Väsyneenä sellaisen käsittely tuntuu aavistuksen verran kohtuuttomalta, jopa mahdottomalta välillä. Surukin riittäisi työksi jo sellaisenaan. Kiitos, kun olette toivotelleet voimia ja muita kauniita sanoja. Niistä ajatuksista se lämmin tunne ympärille varmaan punoutuikin. Olen kerännyt sanananne ja ajatuksenne tarkasti talteen ja käytän säästellen tulevien viikkojen heikkoina ja raskaina hetkinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti