23.2.2018

Viherkasveja ja siivouspäivä







Otettiin käyttöön joululoman alusta tuttu kikka tähän hiihtoloman ensimmäiseen iltapäivään: muu väki lähti mummolaan ja minä jäin siivoamaan. Olen tunnetusti räjähdysherkkä taitteissa (joista loman alku on yksi suurimpia, mutta jo viikonloputkin aiheuttavat välillä rajuja reaktioita). Lisäksi rentoilua tavoitellessa sotku on bensaa liekkeihin. Eli tämä oli kaikella tavalla koko perheen kannalta oikea tapa aloittaa loma: huomenna meillä vastaanottaa ensimmäisen lomapäivän rento äiti ja siisti koti.

Parin vuoden uupumus tässä taloudessa tuotti liki kymmenen tyhjää kukkaruukkua. Nyt olen selvästi voimaantunut, kun olen halunnut ottaa tieten tahtoen lisää hoidettavaa. Vihreä ja elävä tuo ihmeesti iloa kotiin. Lisäksi hihkuin innosta, kun lattialla voi taas seitsemän vuoden tauon jälkeen olla viherkasvi! Jipii!

Hankin siis ensialkuun neljä uutta viherkasvia: kirjovehka, muratti, peikonlehti ja reunustraakkipuu. Tunnistatko sinä, kuka heistä on kukakin? Jos tunnistat, niin kurkkaapas, tunnistaisitko tämän Siskon viherkasvin. Itseäkin vaivaa, kun en googlaamalla päässyt kadonneen kasvin nimen jäljille.

Tuo yksi raukka rimpula on ehkä 15 vuotta vanha. Kasvaa pelkästään pituutta ja näyttää vuosi vuodelta rumemmalta. Mutta sinnittelee menosa mukana edelleen. Jotenkin liikkis.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti