Havahduin puoli kahdeksan aikaan, kun keskimmäinen huhuili, saako nousta sängystä. Iskä nousi sille kaveriksi ja minä testailin, vieläkö vieressä kieppuva vauva nukahtaisi uudelleen. Yö meni vähän huonosti, kun selkäkivun takia vauvan nostaminen sängystä ja hyssyttely ei sujunut oikein mitenkään. Nyt sisarusten höpinät kuultuaan se kuitenkin hihkui päästä mukaan. Minä hihkuin puolestani iskälle, että saisinko vielä 10 minuuttia nukkua ennen töihinlähtöään. Tuli tarpeeseen, mutta loppui liian lyhyeen. Isommat katsoivat muutaman ohjelman verran Pikkukakkosta yrittäen saada samalla vaatteet päälleen. Ihanaa, kun on jo aikaisin aamusta valoisaa!
Aamupalaa. Jugurttiin sai valita, mitä haluaa. Muroja, hunajaa, kiiviä. Pienimmälle mangososetta ja puuroa. Itse söin kiivin, en kerinnyt ja muistanut muuta. Soitto lääkäriin selvensi edellisviikkoista käyntiä ja uuden lääkärikäynnin sijaan käytiinkin vain apteekissa. Korvajuttuja hoidetaan taas. Apteekkireissuun valmistautuminen kesti puoli tuntia, reissu ehkä 7 minuuttia. Vauva itki, joten unohdin ajatuksen kahvilakäynnistä ja tultiin kotiin laittamaan pienin unille. Kello on kymmenen ja vauva ulkona uinumassa. Keitän kahvia, tulee maha kipeäksi. Vauva nukkui 40 minuuttia. Yritän hetken hyssytellä kärryissä unille. Haen postin, ei ole vielä tullut. Isommat rakensivat palikoista torneja ja riitelivät. Minä aloin neuloa sukkaa.
Ruoka-aika. Pienimmälle bataattia ja kanaa, isommille lihamureketta ja perunaa. Itse söin eilisen kasvispaistoksen. Paitsi munakoisot. Ne ei toiseen kertaan lämmitettyinä maistuneet hyviltä. Vauva vain itkee ja inisee. Kaikki harmittaa. Veli kyllä koittaa viihdyttää, välillä ansiokkaastikin. Isosiskon hampaat kuitenkin tapaturmaisesti kolahtavat pienen otsaan. Itkettää, vähän molempia. Tulee mustelma.
Vauvan on aika mennä uusille unille. Kello on yksi. Isommat laitoin päivälevolle. Kuuntelevat Tassulan tarinoita. Levy pomppii, lapset ei moiti. En tajua. Ehdin neuloa ekan sukan loppuun. Kolmevuotias on levännyt riittävästi ja vaihtelee vaatteita ollen välillä lepakko ja välillä prinsessa. Isoveli kuuntelee vielä tarinaa, siskon kanssa laitetaan välipalakattaus. Jätskiä. Otin salaa yhden siivun enemmän, kuin muut. Ikkunasta näkyy, että ulkona olisi kaveri. Annan luvan käydä postilaatikolla. Yöllisen kuumeen takia ei pidempää ulkoilulupaa tullut. Postilaatikossa oli lapsille kirje serkulta, sekös oli hauskaa! (Terveiset ja kiitokset tätä kautta! Meidän piti lähettää whatsup-tervehdys, mutta unohtui toistaiseksi.)
Puoli neljään mennessä iskä tulee kotiin. Juuri silloin, kun karjaisen pojalle, jolle ei mennyt perille käsky lopettaa nukenrattailla rallittelu. Iskä luulee meidän riidelleen koko päivän. Iskä menee korjaamaan autoa ulos. Ruvetaan tekemään ruokaa. Poika pitää seuraa juuri heränneelle vauvalle (toimii!) ja sisko auttaa ruoanlaitossa. Kunnes raastaa parmesaanin sekaan rystysiä. Itkettää. Isä pitää houkutella sisälle syömään. Auto ei kuulemma tuu kuntoon.
Pikkukakkonen. Pojan kanssa laitetaan uunipuuro iltapalaksi valmistumaan. Hän laittaa, ihan itse. Kaiken. Jumitan koneella. Selaan paria valinta-asiaa netissä. Toisen saan valittua, toista en. Vauvakin seuraa Pikkukakkosta. Kuuntelen toiseen huoneeseen. Niin kauan, kun Sophie-kirahvi vinkuu rytmikkäästi, tiedän sen istuvan ja paukuttavan lattiaa kirahvilla siinä, mihin sen laitoin. Hiljaisina hetkinä pitää kuitenkin kurkotella kurkistamaan. Iskäkin tulee sisälle ja saan lopettaa lasten kuulostelun.
Iltapala tuoksuu valmiilta. Keitetään vielä kiisseli kaveriksi. Mulla on vikiseväksi muuttunut vauva kainalossa, joten tarvitsen viisivuotiaan apukäsiä. Hyvät kädet ovatkin. Vaikka kiisseliin tulee vähän klönttejä, kun ei uskalla sekoittaa nopeammin. Ettei roisku mun käsille. Keskisisko polttaa sormensa uunista otettuun puurovuokaan.
Iltapalan jälkeen iskä pesee liukuhihnatekniikalla muksut. Pienimmän minä otan vastaan puettavaksi, muut osaavat itse. Vaikkakin homma etenee tooooodella hitaasti. Lopulta ollaan kuitenkin hammaspesulla ja lukemassa. Isä hoitaa. Minä nukutan vauvaa. Nukahtaakin ihan itsekseen, on niin väsynyt.
Nyt istun sohvalla nollaamassa. Aivot käy ylikierroksilla ja selkäkipu on kiivennyt niskaan ja päänahkaan niin, ettei voi pitää silmälaseja päässä. Tunnen väsynyttä ylpeyttä. Selviän kyllä tällaisista päivistä, mutta voimia vie. Tarvitsen niitä hiljaisia päiviä myös. En tiedä, mitä musta olisi jäljellä, jos arki olisi ollut tällaista syksystä asti. Se, että surin tänään lattialla vikisevää vauvaa ("äiti IHAN kohta ottaa sut syliin"), oli oikeastaan positiivinenkin huomio: ensimmäisten 7 kuukauden aikana näitä tilanteita on ollut aika vähän. Enimmäkseen oon omistautunut hänelle. Ja se on ollut niin ihanaa. Mutta ihanaa on ollut nyt tämäkin, että oon saanut puuhasteltua kaikkien lasten kanssa erikseen omia juttuja.
Huomenna istutaan taas koko päivä sylikkäin vauvan kanssa. En kokkaile itselleni, syön jotain höpöhöpöä. Ehkä en vie vauvaa ulos päiväunille, nukutaan ehkä sylikkäin.
Keväällä isompien hoitopäivät vähenevät viidestätoista kymmeneen. Se tuntuu hyvältä. Menneen syksyn järjestelyt osuivat myös niin nappiin. Hyvä. Hyvä hyvä. Toivottavasti muillakin on tarvittaessa rohkeutta tehdä päätöksiä, joilla ei pääse todistelemaan omaa tehokkuuttaan tai muutenkaan rehvastelemaan. Päätöksiä, joista sanotaan, ettei noin voi tehdä. En enää tunne syyllisyyttä, kun joku sanoo, ettei lasta voi viedä hoitoon äidin ollessa kotona. Kuulen kyllä, miltä se kuulostaa. Itsekin mietin, mistä syystä muut valitsevat niin. Samasta, kuin me, vai jostain muusta. Mutta tiedän, että olisin hirveä äiti, jos olisin jokaisen päivän päätteeksi yhtä väsynyt, kuin tänään.
(Kuvaksi paidanhelma. Kuvan täydentää tekstiä viestittämällä, että oon vähän tööt. Etten vain jaksa siirtyä sohvalta minnekään kikkailemaan kivaa kuvaa blogia varten.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti