25.2.2016

Olemme erilaisia. Hyvä niin.



Me olemme erilaisia. Hyvä niin.

Näin muistuttaa perussuomalaisten uunituore kampanja. Kuulostaa hyvältä. Kuvassa poseeraa joukko lippispäisiä nuoria. Lakki kertoo, onko käyttäjällä pimppi vai pippeli. Miksi?

Näin siis tulkitsin sen, kun lätsässä lukee joko "tyttö" tai "poika". Biologisen erilaisuuden korostamiseen siinä kuulemma vedotaan. Ja tottahan se on: teknisesti ottaen meitä on kahta eri sukupuolta. Tyttöjä ja poikia. Suurin osa meistä kuuluu biologisesti määriteltynä jompaankumpaan ryhmään. On ehdottomasti hyvä asia, että tämä opetetaan lapsille. Että oppivat, miksi on eri sukupuolet ja mitä asioita kummankin sukupuolen biologiaan liittyy. Mutta ei sen perusteella tarvitse laittaa leimaa otsaan (lippikseen), että sä oot toi ja sä tää. En näe siihen mitään syytä. Eikä sillä, lippikset sinällään ovat hauskan näköiset. En provosoituisi, jos sellaisen kaupungilla näkisin (jollen tietäisi sen liittyvän tähän kampanjaan...) Tuntuu vain suorastaan tukalalta ajatus, että sukupuolijakoa pidetään noin mustavalkoisena ja tärkeänä. Miltä mahtaa tuntua siitä, joka ei haluaisi käyttää biologisten ominaisuuksiensa perusteella määräytyvää lippistä? Tai muutakaan normeihin sidottua vaatetta? Sitä oon miettinyt jo tätä kampanjaa ennen, vaikken mikään äärimielipiteen ihminen tässä asiassa olekaan. Oon yrittänyt muotoilla ajatuksia lauseiksi, onnistumatta kuitenkaan. Nyt kihisevän ärsytyksen vallassa taas vähän yritän.

Se, että tämmöistä valitaan puolueen kampanjan teemaksi, tuntuu ihan älyvapaalta ja lapselliselta. Käytännössähän se tuntuu kohdistetulta nyrkin iskulta niiden kasvoille, jotka eivät tunne tätä jaottelua omaksi. Joissa se aiheuttaa epävarmuutta ja jo valmiiksi vaikeita tunteita. Joita mies- ja naislokeroiden seinät ahdistavat. Ja ymmärrän senkin, että tämä kampanjointi varmaankin perustuu "mieheksi ja naiseksi hän heidät loi" -juttuun. No, siitähän Se Tarina alkaa. Mutta ei tuo lause oikein lyömäaseeksi sovi. Se on vain lähtöasetelma. Miehestä ja naisesta syntyi lisää miehiä ja naisia. Ja syntyi myös sellaisia, jotka ovat vähän molempia. Ja sellaisia, jotka kokevat olevansa sisäpuolelta muuta, kuin ulkokuoren perusteella voi päätellä. Seksuaalisuus ja sukupuolinormien täyttäminen ovat haastavia juttuja lapselle. Ja nuorelle. Ja aikuiselle. Ihmiselle.

Itsekin tuskailin sukupuoli-identiteettini kanssa. Tai tarkemmin sanottuna kroppani kanssa. Kun tissejä ei vain kuulunut. Luulin silloin, etteivät muut tuskaile, kun muita tissittömiä ei ollut, mutta taidan olla väärässä. Tuskat saattoivat olla jossain muissa kohdissa. Tai tissit tennissukkia. Samoin, kuin ärsyynnyn tyttö-poika -kampanjasta, ärsyynnyn 17-vuotiaana silikonit ottavista lapsista. Se muottiin sopimis -kriisi kannattaisi käydä läpi ennen tuollaisia päätöksiä. Se kriisi on oikeasti ihan hyvä juttu. Itse huomasin lopulta olevani ihan kelvollinen, vaikken mallinukelta näyttänytkään. Olen oppinut olemaan ylpeä erilaisuudestani ja sen hyväksymisestä. Toivon, että olonsa voisi tuntea kelvolliseksi muutkin sellaiset, joilla kroppa ei vastaa sitä, millainen sen omien ja muiden odotusten mukaan pitäisi olla. (Onko oikeasti edes olemassa ihmistä, joka ei tätä kriisiä olisi käynyt läpi?)

Mulla tuli hyvä fiilis, kun Jukka Rasila esiintyi telkkarissa samanlaisissa vaatteissa ja näytösmeikeissä, kuin naiset. Ilman tekotissejä ja muutenkaan naista esittämättä. Tuli myös hyvä mieli, kun MHL:ssä Jani Toivolalla oli Marimekon pallopaita puvun takin alla ja Heikki Soinilla valkoinen "naisellinen" paita ja näyttävä riipus. Tai kun blogien pienillä pojilla liehuvat pitkät letit ja yllä on näyttävä kukkakuosipaita. Kun rikotaan rajoja, ei kenenkään tarvitse tuntea oloaan huonoksi missään lokerossa. Ei tarvitse olla "joko tai". Voi olla "miehekäs" mies tai "epänaisellinen" nainen. Voi halutessaan olla paljastamatta ulkonäöllään, mitä jalkojen välistä löytyy.

Sen perusteella, miltä näytän, voi musta tehdä monenlaisia johtopäätöksiä. Luonteestani, elämäntavoista, seksuaalisesta suuntautumisesta tai siitä, mitä on alimman vaatekerroksen alla piilossa. Olen aika varma, että silti jokaisen tarkasteltavan kohdalla jokin olettamus menee väärin. Onko niin, että jos sukupuolen arvaa ulkonäön perusteella väärin, se on arvaajalle niin nolo asia, että siitä vähän pitää suuttua. Että mitä tuokin nyt tuolta näyttää. Onko se oikeasti niin iso asia ulkopuoliselle, jos kaikki ulkomuodolla lähetetyt viestit eivät olekaan yksiselitteisen mustia tai valkoisia?

Voisiko olla, ettei joskus hamassa tulevaisuudessa kenenkään tarvitsisi tuntea oloaan niin vääränlaiseksi, että haluaisi leikellä itseään "sopivammaksi"? Jos hyväksyisimme ulkonäkömme normaalien identiteettikriisien kautta? En näytä välttämättä siltä, miltä haluaisin. Mutta se on elämää, jokaisen ihmisen elämää.

Vaikka olemmekin lopulta niin hirvittävän erilaisia. Ja hyvä niin.


#minävaan


(Tämä teksti on monen asian summa, eikä pelkästään ko. kampanjasta liikkeelle lähtenyt ajatuskulku. Sallinette silti, että täällä Omassa Paikassani yhdistelin nämä asiat nyt tällä kertaa tällaiseksi kokonaisuudeksi. Muulta medialta toivon tietenkin ammattitaitoisempaa käsittelytapaa.)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti