29.2.2016

Palas päivä ja arvontamuistutus






Huippuviikonloppu!

Tampere, Finlaysonin palatsi ja häät. Juhlalliset ja "tavalliset" (Pojan kehujen mukaan), juuri siinä suhteessa, että sekä aikuiset, että lapset viihtyivät täydellisesti. Iltapalaa juhlatamineissa Burger Kingissä. Torni-hotelli ja verhot auki koko yön. Oli kiva herätä syöttämään vauvaa ja katsella kaupungin valoja. Vaikkei ihan kerroksessa 25 oltukaan. (Kuutosessa tarkemmin sanottuna.) Kylpyamme ja ikkunasta näkyvä ratapiha takasivat lasten riemun.

Seuraavana päivänä koottiin juhlahumun rippeitä sisarusteni (3/4) kesken hotellin aamiaisella ja ennen seuraavaa kohdetta, 1-vuotissynttäreitä, pyörähdettiin nopeasti Jääkausi-näyttelyssä Vapriikissa. Yöllä tulvi reissukassia ja inisevää jälkikasvua kotieteinen täyteen. Pian hiljenivät taas kukin sänkyihinsä.

Reissun fiiliksistä kertoisi paljon enemmän tietenkin kuvat ihmisistä, joiden kanssa aikaa vietettiin. Mutta hauska fiilis (ainakin itselle) välittyy myös tästä pönötysposeerauksesta ja hotellin kylppärissä otetusta yöllisestä omakuvasta.

Hiihtoloma-aamuun on tänään herätty hyvillä mielin: "Äiti, tämä on mun palas päivä! Minä ostan sulle kukkia ja siivoan! Minä tykkään susta ja isästä!" Ja sitten kaatui maitomuki uudelle perhospaidalle: "Muitten syy, että mun palas päivä on nyt pilalla!"

Kyllä tänään vähän on Palas Päivä, vielä nimittäin ehtii osallistua INSJÖ-arvontaan. Huomenna joku onnekas voittaa omakseen haluamansa sisälaukun! Osallistujia on tullut jo mukava joukko, mutta vielä mahtuu ja ehtii mukaan!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti