Vastasin kesken oppitunnin puhelimeen. Puhelinmyyjä.
-En pysty nyt puhumaan, oon töissä, heippa!
-Ai häh? Onko siis opettaminen työtä? ihmetteli hämmästynyt oppilas. Ja selvennettäköön, että ihan välkky sellainen vieläpä.
Työtä tosiaan. Melkomoista. Eilen tunsin olevani tässä työssä maailman paskin. Mokasin kaiken, netti ei toiminut, pää ei toiminut, tuntisuunnitelma ei toiminut. Möläytin väärän asian väärässä kohtaa. Uurastin iltamyöhään kikyä tai vesoa tai mitä lie ilmaista työtä, jota työsopimukseni ei oikeasti edes edellytä. Siinäkään kohtaa ei tunne itseään erityisen fiksuksi.
Tänään oli toisenmoista. Onnistuin, innostuin ja innostin. Ja sain hyvää palautetta edellisistä. Löysin yhteistä säveltä ja jaksoin eriyttää, laastaroida, valmistella ja ohjata riitapukareita hienoihin sovintoihin. Ja nauraa sopimattoman paljon oppilaan kysymykselle, että onko opettaminen muka työtä. On se, ja tänään vieläpä aika hauskaa sellaista. Saati että sitten kolmen viikon päästä!
Kotimatkalla oman koululaiseni kanssa. Oikealla näkyy uuden koulun työmaa, jota jotenkin toiveikkaana pidän osana tulevaisuuden haaveitani.
Hehee, suloista, miten oppilaat eivät miellä opettajien olevan töissä! Kyllä minäkin olen saanut muutaman kerran selventää, että minäkin lähden töiden jälkeen kotiin, enkä nuku työhuoneeni sohvalla. :D
VastaaPoistaNiinpä! 😂 Mäkin komensin taannoin oppilasta, että pulpetti irti kaapista, kun mun pitää päästä sinne. Vitsailtiin sitten yhdessä, että meen aina öiksi sinne kaappiin odottamaan seuraavaa koulupäivää. 😄
Poista