1.11.2017

Sattuu ja tapahtuu...



Meidän tytöt rimpuilevat kumpikin uhman kourissa. Pienimmällä kiukku kohdistuu usein muhun, ja hän vaatii kaikkeen kirkuen iskää. Kuten tänään, kun erehdyin antamaan yöpuvun. Hän tietty kilahti. EEEEEIIII, IIIISKÄ ANTAAA!!! Viskasi itsensä lattialle ja kieri kiljuen sängyn alle. Siellä sitten raivosi.

Olen antanut tyypin yleensä kiljua joitain minuutteja, ennen kuin menen sovittelemaan. Toimii monesti parhaiten niin. Kontaktia vain ei saa, jos yrittää lähestyä liian varhain. Tällä kertaa hämmästyin, kun sängyn alta kiljunnan seasta ojentui jossain vaiheessa käsi ja huutaen esitetty pyyntö "Kärestä!" Yritin vetää avunpyytäjän pois, mutta nihkeänapainen nakupelle ei tietenkään luistanut lattialla ja jouduin siirtämään sänkyä. Jolloin, voi itku, huomasin hänen potkaisseen sängynpohjaa kiukuissaan niin, että pohja oli noussut ja sen tiputtua takaisin varpaat oli jääneet väliin. Siellä olivat jumissa sitten. Huoh.

Voi mun murua. Anteeksi, ettei äiti erottanut kipuitkua kiukusta. Tai no okei, en mitenkään olisi voinutkaan, sillä täysin överiä on se uhmaraivohuutokin. Kaikilla perheen naisilla. (Mulla onneksi nykyään harvemmin.)


Keksin muuten ruokapöydässä sanarimpsun, johon kiinnyin heti: "Tässä hässäkässä". Tämänhetkisen eämäni tunnuslause ja kutkuttavasti rimmaava. ...Juu semmosta, öitä...





5 kommenttia:

  1. Huhhuh... meillä oli Felix just sellainen... "Ei! Daddy tekeeeeeeeee!!" Tai joskus, "Ei, mä haluan Äidiiiin!" Kyllä se otti päähän. Ja kyllä raivostui jos ei saanut omaa tahtoa. Sen uhmaiän aika oli vaikea pari vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä muistelen myös kaikilla olleen vähän vastaavaa. Tosin isommilla se on osunut vaiheeseen, jossa oon aatellut sen johtuvan pikkusisaruksen syntymästä. Mutta näköjään sama vaihe tuli ilman pikkusisarustakin! :) Muutoin tällä on ollut mun mielestä vähän helpompi uhmaikä, kuin muilla. Vaikkei toki tällaista kannattaisi ikinä sanoa ääneen. :D

      Poista
  2. Ilahdun aina toisten uhmailutarinoista. Muistan taas, että kyllä ne muutkin uhmailee ja jaksan sitten paremmilla voimilla kohdata oman 2v:n uhmatilat. Joten kiitos. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aahhahaa, ole hyvä vain! 😄 Kiva, jos voin olla iloksi ja avuksi. 😜

      Tsemppiä sinne, hei! 😘

      Poista