3.1.2016

Miuku 6 kk





Meidän Puolivuotias on jämäkkä paketti. Kulkee samoilla käyrillä, kuin tähänkin asti: melkein 8,5 kiloa ja 63 senttiä. Tuhti tenava, joka saa hihityksiä pulleista poskistaan ja pönäköistä reisistään. Ja lempi-ilmeestään, jonka kanssa näyttää ihan Kaalimaan Kakaralta. Eli superihanalta. Muistelin, että oon Pikkiriikkisestäkin julkaissut poikkeuksellisia kasvokuvia puolivuotispostauksesssa, joten lipashti nyt Miukunkin puolivuotiskuvia tänne pikkuisen... Ärsyttävästi blurrattuja kuitenkin, anteeksi siitä.

Liekö hyvästä istuinalustasta (eli muhkea pylly ja tukevat reidet) johtuvaa, vai mistä, mutta Miuku on oppinut viikko sitten istumaan ilman tukea. Siinä kyllä vauva kasvaa silmissä, kun tulee uusi ryhdikäs asento ja tyyppi könnää rehvakkaana keskellä lattiaa leluja tutkimassa. Liikkumisen suhteen on junnannut paikoillaan 1½ kuukautta, kirjaimellisesti. Jo ennen 5 kuukauden rajapyykkiä oli ilmassa ryömimään lähtemisen elkeitä, mutta ei. Ketterästi kyllä hyörii eri suuntiin ja vahingossa peruutteleekin, mutta eteenpäin ei lähde. Ja sekös häntä suuresti suututtaa.

Käsiin saadut esineet menevät heti suuhun, paitsi maissinaksu. Se juttu ei oikein auennut hälle. Hampaita ei vielä ole, enkä uskalla arvuutella niiden tuloa, kun ei ne arvaukset ole ennenkään pitäneet paikkaansa. Merkeistä huolimatta. Ruokia alettiin kokeilla vähän ennen puolivuotispäivää. Olisi tosin pitänyt aloittaa aiemmin: kuukausi sitten lusikkatouhu kiinnosti huomattavasti enemmän. Nyt syöminen on vähän vaivalloista ja epäkiinnostavaa. Puuroa hedelmäsoseilla, kasviksia ja kanaa ollaan maisteltu. Tuntuu vähän aiheuttavan mahavaivoja tämä uusi ruokavalio. Toivottavasti vain tottumattomuuttaan, eikä enteilisi mitään allergioita. Viimeyönä kiljui kolmeen asti tikkusuorana kipeää masuaan...

Unien suhteen hänellä on vaihtelevat taipumukset. Välillä nukahtaa hyvin 22-23:n aikaan ja nukkuu 2-3 tunnin pätkissä. Usein haluaa imetyksen jälkeen päästä omaan sänkyyn nukahtamaan itse, pehmo-oravan häntää hipsutellen. Välillä sitten taas nukutetaan jumppapallolla pomppien monta kertaa illassa ja menee nukahtaminen yli puolen yön. Niinä öinä saattaakin sitten heräillä 15-45 minuutin välein. Nousen aina imettämään, joten olen itse aika monta kertaa jalkeilla yön aikana. Aamulla otan Miukusen monesti kainaloon ja mahdollisuuksien mukaan jatketaan vielä yhdessä aamu-unia. Päiväunet vaunuissa kestävät pari tuntia ja illalla nukkuu toiset (ja joskus kolmannet) lyhyet unet sängyssä tai sylissä. Ja nyt joululomalla myös usein autossa.

Vierastamista on muutaman parkaisun verran ollut, mutta yleensä tyyppi on iloinen ja hymyileväinen. Hauskinta on, kun Isoveli naurattaa esimerkiksi paukuttelemalla sukkahousun kuminauhoja pulleaa mahaa vasten. Aina naurun päätteeksi tulee hikka, ja se tuntuu ymmärrettävästi harmittavan ja hämmentävän. Isosisarusten touhuja on kiva muutenkin seurailla, ja huomaa, että olisi jo kova hinku leikkiseuraksi ja legoja heittelemään. Isompien kanssa onkin puhuttu, että nyt on taas käsillä se aika, kun pitää kaikki pienet lelut kerätä huolellisesti Pienimmän tavoittamattomiin.

Ihmeellisen nopeasti on puoli vuotta mennyt. Mitään suuria haikeuden tunteita en uskonut vauva-ajan hupenemisesta kokevani. Silti en ole malttanut laittaa kehtoa kokonaan pois, vaikkei vauva siinä enää nukukaan. Kun nyt pitäisi päättää, että mitä sille tapahtuu: säästetäänkö, myydäänkö vai kyselläänkö, minne on seuraavat lähivauvat tulossa. Ja sama tulee tietenkin kohdalle kaikkien vauvatarvikkeiden kanssa. Vaikkei elämästä voi koskaan tietää, miten se menee, niin koen kuitenkin ajankohtaiseksi vauva-ajan tarvikkeista luopumisen. Ja taitaa se ottaa kovemmille, kuin luulin. Ja vähän surettaa katsoa noita puolen vuoden takaisia kuvia vauvanrääpäleestä. Kun se on niin huomaamatta kasvanut ihan isoksi. Ihanaa. Kamalaa. Ihanaa.



10 kommenttia:

  1. Kääk, äkkiä tämä aika menee. :)
    Meilläkin Hugo saa monesti hikan kun nauraa paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, hirveällä vauhdilla menee aika! Ja hauska kuulla, että jollain muullakin vauvalla on samanlainen vaiva! :D

      Poista
  2. Hyvää puolenvuoden synttäriä! Kyllä se aika vain lentää ohi. Täällä Walter melkein puolitoista vuotta vanha, ja tuntuu etten muista mitään mitä on tapahtunut viimeisis seitsemäs vuodes. Mulla vähän eri mieliala... Mä innolla annan kaikki vauvan vaatteet ja tavarat eteenpäin sitä mukaa kun Walter kasvaa niistä pois. Ei varmaan pitäisi olla niin innokas... Oon kuullu että se on just silloin kun tulee niitä "vahinkoja." Ääk. Hah.

    Ilonalle tuli nikka JOKA kerta kun nauroi ennenkö se oli vuoden vanha. Ja ne joskus kesti ja kesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ei se varmasti oo vaarallista, että heittää ilolla tarpeettomaksi jäävät tarvikkeet pois. Vaikka kylläpä niitä yllätysvauvoja tosiaan on jonkinverran kuullut tulleen. ;) Mutta positiivista on, että itse ainakin oon kaikkien sellaisten kuullut sanovan, että juuri niin sen pitikin mennä. ;)

      Ja hauska tosiaan kuulla muistakin vauvoista, joille nauraminen tekee hikan. Ilmiö oli mulle ihan uus. Ja varsinkin on lohdullista kuulla, ettei se tule välttämättä jatkumaan aina niin. ;D

      Poista
  3. Onnea Miukulle! Tosiaankin hurjaa vauhtia aika menee. Onpa hyvän kokoinen pikkupallero! <3 Meillä oli puolivuotisneuvola 6,5 kk iässä ja mitat oli silloin 8420 ja 69.3. Paino aika samaa tasoa. Tuntuu, että illalla laittaa hyvin syöneen palleron nukkumaan ja aamuisin löytyy peiton alta pituutta venähtänyt laiha poju. Onko mitään eroja esim. liikkumisen tai hampaiden tulossa kahden aiemman kanssa? Eihän se mistään mitään kerro, mutta hauska silti välillä vertailla ja tajuta se, että aika eri vaiheissa kaikki kehittyy ja oppii asioita ja sitten myöhemmin tasottuu erot. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea sinne teidänkin puolivuotispäivänsä ylittäneelle Naperolle! :) Komean kokoinen hänkin on, pitkä vauveli! (Ainakin meidän omaan verrattuna.)

      Piti oikein kaivaa vauvakirjat esiin ja vertailla: aikalailla tämä pienin on kehittynyt nopeimmin kaikessa. Varsinkin liikkumisessa. Vaikka aattelis, että massa vähän hidastaisi. ;D Istumaan, kääntymään ja tarttumaan on oppinut kuitenkin pienimpänä. Ryömimään isommat on oppineet 6,5-kuisena, joten nyt ois just hyvä aika tämänkin oppia. ;) Hampaita ei vielä oo. Esikoisella tuli 6,5 -kuisena ekat ja keskimmäisellä vasta 13-kuisena. :D Eli siinä on aika paljon välimaastoa, johon osua. Jos uskaltaisin veikata, veikkaisin tämän pienimmän tekevän hampaita piankin. ;)

      Voi että, kun ois kiva nähdä teitä ja vertailla ja jutella vauva- ja muitakin juttuja lisää!! Oikeesti! Oikeesti? Onnistuisko koskaan missään?

      Poista
  4. Onnea Miukulle! Meillä mennään muuten aika samanoloisesti, mutta painoa on Bonskulla sellainen parisen kiloa vähemmän! Pituutta on kyllä hieman enemmän. Jumppapallo on iltaisin vakioväline meillä, mutta onneksi ei ihan noin myöhään mene yleensä kuin teillä. Moni asia kuulostaa kyllä ihan samanlaiselta, mm. tuo ryömimisen yrittäminen. Istuminen sen sijaan ei vielä onnistu. Mielenkiintoista seurata näitä, vaikka tietty liikaa ei pidä vertailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei itse asiassa koko kirjoitus lähti siitä, että rupesin vastaamaan sun Bonskun puolivuotistekstiin! ;D Kuulosti niin samalta teidänkin vauva! Se kommentti tosin jäi harmillisesti kesken, kun puhelimella yritin ja tuli vastoinkäymisiä. ;D Mutta onnea siis teillekin, ja mä jaksoin ehdottomasti lukea loppuun asti, vaikka epäilit, ettei muut kuin sukulaiset jaksais. ;D Koska vertailu vaan on niin mielenkiintoista. ;)

      Poista
  5. Hän on niin suloinen pieni ihminen <3 Tuttuja fiiliksiä koko teksti täynnä. Meillä olisi ollut jo jonkin aikaa ajankohtaista luopua vaunuista, mutten tahdo saada sitä aikaiseksi, vaikka tiedän, ettei bebejä ole enää tulossa. :D Onnea Miukulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Mutta kyllä se on iso askel siirtyä siitä "mitä jos sitten kuitenkin" -ajatuksesta siihen lopulliseen luopumiseen. Luopumiseen niistä haaveista ja toisaalta (ja ennen kaikkea) luopumiseen niistä konkreettisista vauvamuistoista... <3

      Poista