31.1.2016
Härkää sarvista
Tuleeko teillä koskaan härän sarvista otettuanne sellainen olo, että ei olisi kannattanut. Että tällä kertaa taitaa kyllä härkä viedä voiton.
Mulla tuli eilen, kun viimein päätettiin laittaa lastenhuone kuntoon. Se oli melkein pintasiisti aloittaessa, mutta laatikoissa piili kaaos rikkinäisine leluineen ja villakoirineen. Tyhjättiin lelut lattialle. Imuroitiin laatikot ja pehmolelut, koottiin palapelit, lajiteltiin postikortit ja muut ihanat aarteet. Kerättiin palikat yhteen laatikkoon ja roolivaatteet toiseen. Itkettiin joidenkin askartelujen perään niin, että äiti heltyi. Että säästetään sitten. Ja jotain laitettiin roskiin yhteisestä sopimuksesta. Ja jotain salaa. Myönnän.
Monen tunnin uurastuksen jälkeen alkoi näkyä lattiapintaa. Lapset uurastivat ansiokkaasti. Kysyivät, että voitaisiinko pitää tämä aina näin siistinä. Joo, sopii mulle. Huomenna haen sovitut siivouskukat pöydälle palkinnoksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Juuri pariviikkoa takaperin tein saman urakan. No eihän ne tavarat enää ns omilla paikoillaan ole, mutta ainakin hetken. :)
VastaaPoistaKyllä munkin on tässä jo muutamaan otteeseen pitänyt käydä huone järjestämässä. Mutta niin kauan kun saa ylläpidettyä perussiivon, on yksittäiset tavarat helppo heitellä paikoilleen. :)
PoistaMä taisin toteuttaa tuon juuri ennen joulua :) Ja taas olis vihoviimeinen kaaos selvitettäväksi.
VastaaPoistaMunkin piti jo jouluksi, mutta tyydyinkin pintapuoliseen järjestykseen. Ei vain jaksanut. ;)
PoistaAina siivouksen jälkeen Ilona ja Felix sanoo että näyttää niin nätiltä ja tuntuu niin hyvältä ja halutaan pitää aina niin. Ei mee kauaa ennenkö kaaos palautuu... Mutta ajattelin että menee just samoin mulla kans. Siivoan ja lajitellen ja tuntuu niin siistiltä ja mukavalta, mutta ei mee kauaa että kaikki kaatuu korvien ympärillä. Kuinka se tapahtuu?! I'm a binge cleaner, I don't know how to maintain!
VastaaPoistaJoo se kaaos kyllä palaa heti, kun yhtenä päivänä lipsuu siivoushommista. Mutta oon yrittänyt opetella, että kaaoskin kuuluu ajoittain elämään ja sitten taas raivataan. :) En osaa yhtään päätellä nyt, mitä binge tarkoittaa. Outo sana. :)
PoistaKatselin sanakirjasta, ja kaikki binge sanan käännökset oli juomiseen liittyviä. Ja se on totta; binge drinker on sellainen ihminen joka ei juo aina mutta kun se juo, niin se juo aivan pöhönään asti. Sanaa käytettiin siinä kontekstissa alunperin, mutta nykyään sitä voi käyttää vaikka missä jutussa ei tee aina, mutta silloin kun sitä tehdään, niin sitä TEHDÄÄN. Oliskaan suomalainen sana joka tarkoittais vähän samaa?
PoistaRaivaus on hyvä sana. Mä aina siivoan kiukku päällä, haha.
Ahaa! En keksi kyllä äkkiseltään mitään yksittäistä suomalaista sanaa, mutta ymmärrän nyt, mitä tarkoittaa. Jos joku muu lukee tämän keskustelun, voi vinkata sopivaa sanaa. :)
PoistaMulla on myös usein "siivouskiukku", silloin viskotaan kiukuspäissä tavaroita paikoilleen. Näissä viimepäivien siivoiluissa on ollut erityistä se, ettei oo yhtään kiukuttanut. :D
Enpä hoksannu että se oli justiin tehty,vaikka neitonen esittelikin huoneen.En oo hetkeen sielä käynyt. Tilaa oli mukavasti ku sänky oli vaihatnut paikkaa.
VastaaPoistaJoo tilaa ois, mutta olkkariin ne lelut silti edelleen kannetaan. :D
PoistaOsaan niiiiin samaistua. Ja luulin että kaaos hellittää kun lapset tulevat kouluikään ja tuovat kavereitaan kylään... ei. Ei hellitä :D
VastaaPoistaEeeeeei!! Älä kerro! ;D Tosin omaa lapsuutta ja nuoruutta kun muistelen, niin pitäishän mun tietää. Olin hyyyyvin epäsiisti. Kröhöm, sillonkin... ;D
PoistaOi että kun meidänkin muksut olisivat joskus innoissaan mukana :/
VastaaPoistaPaitsi että, jos äiti jo saa hermoromahduksen huoneen ovella (kun se näyttää tuolta kuin teilläkin :D) ja lysähtää itkupotkuraivareiden kera lattialle, jälkikasvun reaktio on välittömästi sama.
Jos taas jaksaa tsempata itse ja yhdessä hoitaa sen urakan niin yleensä kaikki on ihan reippaina messissä.
Tässäkin tilanteessa oli kyse juurikin reippaasta äidistä. Yleensä ne "aaaaarg mikä sotku" -ärinät saa aikaan vaan sen, ettei lapsiakaan kiinnosta. Nyt puhkuttiin kaikin intoa. Paitsi no, keskimmäinen välillä vähän vähemmän. Mutta koska olin ite hyvällä tuulella, niin kestin poikkeuksellisen hyvin sen, että hän nyt välillä jämähti leikkimään (=sotkemaan) siivoamisen sijaan. :)
Poista