8.5.2015

Aamukastetta ja kaikkea






Mulla ei vieläkään ole sitä haikailemaani aamukahvipaikkaa siinä aamuaurinkoisella terassillamme, mutta eilinen sade ja tämänaamuinen paiste saivat siitä huolimatta ja varsin poikkeuksellisesti houkuteltua mut ulos heti herättyäni. Kesänkevyessä paidassa tarkeni niin ihanasti!

Ajattelin kierrellä katsomassa, mitä sade ja aamu ovat puutarhassa saaneet aikaan. Tässä kohtaa tämä juttu muuttuu vielä uskomattomammaksi: nappasinkin haravan mukaan! Olen jo jonkin aikaa katsellut kukkapenkkejä, että sinne pitäisi jonkun kyykkiä siistimään. Mr Piiltä en kehtaa sellaista enää muiden vaatimusteni lisäksi pyytää, ja itse en ole kovin (=ollenkaan) kyykkiväinen nyt. Niinpä raapustelin varovasti haravalla liljantaimien ympäriltä roskat pois ja siivosin poikien katkomia pensaiden jämiä ja vanhoja kukkatörröjä. Toki tiedän, että hyvän lopputuloksen eteen olisi kyykähtäminenkin välttämätöntä, mutta annan itselleni luvan olla enemmän kuin tyytyväinen  mullantuoksuisessa aamuauringossa vietettyyn tuntiin ja kottikärrylliseen roskia.

Yhden kerran piti kuitenkin kyykkiä: löysin ne kerrotut valkovuokot, joiden paikan olin ehtinyt unohtaa. Niiden kasvualustaa intouduin siistimään oikein sormin. Ja silti nyppäsin vahingossa kaksi nuppua irti.


Vaan eikös tullutkin niistä ja parista mustikan varvusta hieno asetelma? (Hieno vai vähän hullu...?) Näissä energiansäästöpuuhissani nostelen välillä lasten leluja asetelmiksi niiden huoneiden pöydille, josta sattuvat milloinkin löytymään. Hoksasin vasta, että tämähän on vähän, kuin meidän tuleva perhe. Eilisiin juttuihin liittyen, ja tähän kuvaan, kiljui Pikkusisko illalla hysteerisenä isän vaihtaessa vaippaa, että "ÄITI VAIHTAA!! ITÄ ON LIIAN VAHVA!!!!" (Oikea syy sille, että vain äiti kelpaa, on se, että yleensä aina pitää olla lähinnä eri mieltä. Kaikesta.) Mutta katsokaa nyt, toi isä on kyllä aika vahva.





2 kommenttia:

  1. Meilläkin nousee valkovuokot mutta en tiedä jaksavatko vielä kukkia viime kesäisen siirron ja väkivallan jälkeen. Mäkin oon miettiny teidän kerrottuja valkovuokkoja :-)
    -r

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin mietin sua, kun noi bongasin! Sä tiedät niiden siirtämisestä mua enemmän, joten joudutte ehdottomasti tulemaan kylään, jos himoitset niitä! (=kyläilykutsu) ;D

      Poista