28.7.2014

Tarjoilut takapihalle









Ruokailut ovat edelleen tapahtuneet pääasiallisesti ulkona. Eilen vohlut paistettiin iltapalapöydässä takapihalla, tänään katettiin taas aamupala samaan paikkaan. Paitsi fiilis- myös käytännöllisyyssyistä. Vähemmän sotkua keittiössä.

Oon ihan ihastunut Ikean puutarjottimeen. Se on niin hieno.

Mr Pii kävi aamusta Lidlissä tarjousten perässä. Vähän mä kuittailin sille, ja oli sitä kai itseäänkin naurattanut olla oven takana muiden tarjoushaukkojen kanssa. Mutta sai haluamansa ja toi meille aamupalacroisantit ja toiseksi suosikkituotteeksemme tullutta Lidlin maustamatonta jugurttia. Hyvin on sokerijuguihin tottuneille tämäkin maistunut. Vaikka kuvanottohetkellä Poika ehtikin juuri sopivasti salaa (=?) kipata sokeria sekaan. Osasin muuten vaatekaupassa ajatella sopivasti out of the box ja bongasin tyttöjen osastolta tuon Pojan uuden suosikkipaidan. En toki kertonut sille, älkää tekään.



Horisontissa jytisee. Ties vaikka tänään olisi päivä, kun saisi altaassa loikoilun sijaan siivottua. Lattialla lojuu varpaiden välissä ulkoa kulkeutunutta roskaa inhottava määrä. Koti on ollut lähinnä piipahdus- ja yöpymispaikka, eikä siivoaminen ole helteellä käynyt mielessäkään. On eletty takapihalla, mullakin on pitkästä aikaa bikinirusketusraidat.

Oho, nyt sataa, kaatamalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti