Pikkukoristeita

Ompelin pientä. Kuviollisista puuvillakankaista leikeltyjä pikkuisia autoja, tyttöjä ja leppäkerttuja. Kivaa näpertelyä. Muutama tyttö pääsi koristamaan lupaavat nuppunsa tiputtanutta orkideaa.

Löysät pois

Opettajanhuoneissa kuulee usein sanottavan, että "niille ei saa antaa yhtään löysää". Oppilaille ei saa antaa ollenkaan vapauksia, ennen kuin oppivat kulkemaan nätisti auktoriteetin sääntöjen mukaan. Mun korvaan se aina välillä kuulostaa (paitsi hirveän järkevältä, myös) lähtökohtaisesti vähän epäreilulta ja hankalaltakin. Haluaisin olla kiltti, kiva ja lempeä, suuttua ja komentaa vasta, kun on aihetta.

Opinpa kantapään kautta tämän kotona. Täällä blogissakin mainitsin, että nukkumaanmeno oli hoidon alettua aikamoista kaaosta jonkin aikaa. Yritin helpottaa (ja pakottaa) ylivirittyneen lapsen nukahtamista eri keinoin: sylitellen, halitellen, lällytellen, suostutellen, houkutellen, neuvotellen ja illasta riippuen joko ennemmin tai myöhemmin suuttuen. Päädyin milloin mihinkin epätoivoisiin yrityksiin saada tyyppi lopettamaan pelleily ja hömpöttely, vaatiminen, pyytäminen tai liioiteltu mörköjen pelkääminen. Uhkaukset heitin ja toteutin sitten vihaisena, mikä sai aikaan vain hervotonta hihitystä ja äänekkäitä vastalauseita, joilla parhaassa tapauksessa heräsi pariksi tunniksi kukkumaan se toinen, joka oli jo aikoja sitten nukahtanut.

Otinpa asian puheeksi työpaikallakin, jolloin taas palattiin samaan iskulauseeseen: ei saa antaa löysää. Hoksasin (tosiaankin vasta tässä vaiheessa), että tiukat säännöt on ainoat, joilla voin tilanteen korjata. Tajusin, ettei se uhkailu sitten kuitenkaan ole omaa heikkouttani ja pelkästään väärä kasvatusmenetelmä (joskin voisin naamioida uhkailu-lahjonta-kiristys -termit joihinkin yleisesti hyväksyttävämpiin sanamuotoihin), vaan tärkeä viesti lapselle: kerron, mitä häneltä odotan, ja mitä seuraa, jos niin ei tapahdu. Sinä iltana latelin siis uhkaukset ennen, kuin olin vihainen. Lempeästi, mutta tiukasti. Toteutin ne samanlaisella otteella, ja nukahtaminen tapahtui kolmasosassa siitä ajasta, mitä aiemmin. Pari kertaa uhkauksen pitävyyttä testaten. Seuraavana iltana vielä nopeammin, ja pian jo kokonaan testailematta. Nyt viikon hyvin nukahdettujen iltojen jälkeen huikkasin iltasadun jälkeen enää, että "samat säännöt tänä iltana, kauniita unia", eikä yhtään tarvinnut tyypin ruveta paukuttamaan seinää tai kinumaan maitoa.

Nyt ymmärrän kyseisen periaatteen soveltamista oppilaisiinkin paremmin: Selkeät säännöt rauhoittavat ja tuovat turvallisuudentunnetta. Rajat tuovat lapselle tunteen, että joku muu huolehtii hänestä, ja se on hyvä ja helpottava juttu. Lapsen pitää myös tietää, mitä häneltä odotetaan, ja mitä seuraa, jos toimii väärin. Lapsen pitää oppia, että on auktoriteettejä ja määräyksiä. Ohjeita ja vaatimuksia. Käyttäytymissääntöjä ja odotuksia.

Aatella, että tää tosiaan konkretisoitui mulle vasta nyt. Tai ehkä ei "vasta", vaan ehkä "taas"...? Kun nämä hienot oivallukset ja tärkeät opitut asiat tuppaavat aina unohtumaan, kun eivät ole aktiivisessa käytössä ja pureskelussa.... Nyt kun tämän sain päähäni paukutettua, sieltä varmaan tippui alta pois jotain muuta tarpeellista muistettavaa. Eli ihan yhtä monen askeleen päässä olen siitä Täydellisen Kaikkitietävän Kasvattajan tittelistä, kuin tähänkin asti...

Tänään oli taas ihana nukahtaa.

Ylimääräinen pipo

Ihana kevätpäivä! Touhuttiin koko perheellä ulkona ja nautittiin auringosta. Lapset olivat iloisia ja linnut sirkuttivat. Olipa ihanaa ulkoilla!

Mr Pii vinoili, että aionko kirjoittaa noin, kun sohvannurkkaan sijoittuneen kokoaamuisen neulontapuhteen päätteeksi marssin teepaitasillani (!) ulos kameran kanssa, kun HÄN ulkoilutti kevätsäässä jälkikasvuamme. No, en sentään ihan tollaista valhepostausta ajatellut, vaan mannekiinia kaipasin. Pienin suostui tehtävään helpoiten, Isomman muksun juostessa kiljuen pakoon.

Neuloin hiihtolomarentoutuksena pipon, jolle meidän taloudessa ei kuitenkaan ole varsinaista tarvetta, laatikoiden pullistellessa ulkoasusteista. Ajattelinpa kysäistä, että olisiko jollain muulla käyttöä tällaiselle. Koko näyttäisi olevan ainakin 1-3½ -vuotiaille sopiva, mutta 30-vuotiaalle liian pieni. Siitä väliltä en osaakaan sitten sopivuuttaa arvioida. Lankana 7 veljestä. Huikeat 4€ muotoilen tälle käsityöuurastukselleni (hehe) hintaa, eli saisin tilalle uuden lankakerän ja tuntipalkkaakin jäisi about 0,30€/h.

3½-vuotiaan pikasovitus...

Oikeasti kyllä oon sitä mieltä, ettei kenenkään pitäisi myydä käsitöitä tuollaiseen hintaan, ettei synny sitä oletusta, että käsityön tulisi maksaa vähemmän, kuin kaupasta ostetun tuotteen. Jos joku tilaa multa samanlaisen vastaavan (vaikka musta-valko-harmaan, vinkvink), niin lupaan sitten pyytää ainakin 10 €. (Olin vahingossa heittänyt hintaan kaksi nollaa, onneksi huomasin ennen julkaisemista.)

Mitä mieltä te ootte käsityönä tehtyjen vaatteiden hinnoista? Mitä ootte valmiita maksamaan itseommelluista ja -neulotuista vaatteista? Tai käsityönä tehdyistä huonekaluista? Ite oon katkerasti saanut huomata senkin, että varsinkin aikuisten vaatteita tehdessä ei kyllä yhtään pääse halvemmalla, jos tekee kaupasta ostamisen sijaan esim. college- tai velourhousut itse. Vaikkei itselle tehdessä edes ajattelisi työn hintaa.

Terkkuja Marimekon sovituskopista

Reissullamme piipahdettiin Raumalla. Muut kävivät syömässä, mutta minä tankkasin ruoan sijaan virtaa kiertämällä pikaisesti pari suosikkikauppaa. Maailman paras Marimekko-kauppa on Koti-Vakka. Nytkin löysin alehyllyistä vaikka mitä sovitettavaa. Marimekossa kuuluu ehdottomasti sovittaa niitäkin vaatteita, jotka henkarissa näyttävät hassuilta. Ja vaikka ne päälläkin vielä näyttäisivät sellaisilta, niin silti ne jotenkin simppelisti vaan toimivat.

Sovittamistani vaatteista olisin halunnut ostaa kaikki, mutta yksi oli yli muiden, ja sen saadessani pystyin luopumaan toisista. Nuo yllä esittelemäni superpehmeät velourhousut, HIMA-nimiset. Ah. Pelkäsin ensin, että jäävät ylihintaisiksi kotihousuiksi, mutta peloista taitaakin toteutua se seuraava: käytänkin näitä ehkä kaikkialla. Tänäänkin hammashoitolassa, jossa rimmasin verhojen kanssa. Ja kyllä, mun housuja vilkuiltiin. Minä sen sijaan olin vaatevalinnastani ihan yhtä itsevarma, kuin muutkin kuviollisissa velourlökäreissä kulkevat. (Eli kolmevuotiaat.)

Muita sovituskopin suosikkeja olivat villapaita, joka näytti niin ällöttävältä, että oli ihan mahtava. Onneksi oli sen verran pistelevä ja kuuma (ja superaleista huolimatta kallis), että luopuminen oli helppoa. Toisessa kuvassa jalassa on tummansiniset velourhousut, joita puntaroin noiden ostamieni ohella. Mutta päätin räväyttää. Pitkää yöpaitaa haaveilin myös, ja kokeilin valitsemieni housujen parina myytävää olomekkoa. Sekin kyllä oli aika valloittava, mutta jäi toistaiseksi kauppaan. (Jotenkin pakko pitää tuolla lauseessa tuo sana "toistaiseksi", vaikka tiedänkin, ettei tässä nyt oikein ole uusia ostotsäänssejä tulossa.) Pisarapaidasta olisin pitänyt enemmän, ellei se olisi muistuttanut tällä hetkellä pelkästään Ymmistä.

Hiihtoloma!

Yksi reissu reissattuna, ja takana on niin paljon iloisia elämyksiä sekä lapsille, että aikuisille, että loppuloma saadaankin rennosti loikoilla. Tuntematta paineita siitä, mitä kaikkea pitäisi tehdä, jotta voisi sanoa tehneensä jotain. Vaikka eipä sillä, muutama odottamisen arvoinen seikkailu on vielä alkavallekin viikolle luvassa. Kamera kaivettiin näköjään esiin vain yhdessä kohteessa, mutta toisaalta jos jossain, niin juurikin tuolla.

Automatkat sujuivat suorastaan mullistavan hyvin. Hätävaraksi puhelimelle ladattu Autot-elokuva tuli etupenkin kuiskutuksissa puheeksi vasta reissun loppukirillä. Ja tuossa vaiheessa en enää minä suostunut tekemään (mahdollisesti peruuttamattomalla tavalla) puhelimesta viihdekeskusta, vaan tyrkytin takapenkin vinguntaan ensiavuksi vielä viimeiset pillimehut. Niillä selvittiin, ja puhelin pysyy edelleen (=toistaiseksi) aikuisten viestintävälineenä.

Täti(look)

Oon kyllä kuullut niin monesti hehkutettavan täteilyä. Oon silti jotenkin ajatellut, että se on semmoista "näin vain kuuluu sanoa" -juttua, kun omien sisarusten lapsista KUULUU olla innostunut. Mutta voi että, kun se nyt sitten onkin siistiä! Ihan supersiistiä, ihan parasta (juurikin näillä liioitellun kuuloisilla sanoilla sanottuna)! Ihana pieni, niin tutun tuntuinen vauva, melkein oma, muttei silti yhtään. Miten eksoottista voikaan olla taas vaihtaa vaippaa alle nelikiloiselle, ja miten herkuttelua onkaan hellitellä sitä Miniä juuri niin kauan, kunnes se alkaa tarvita jotain. Uuh, iiihana vauva, voi että.

Faari otti serkuksista kuvia. Ja minä TÖRKEÄSTI varastin ne tänne. Vedin sentään filttereiden läpi... Poika piteli pyynnöistä huolimatta nenäänsä, koska "vauvantuoksu" oli liikaa. Serkku siis haisi herkkään nenään "vauvan oksennustaudilta", eli mun nenään vain nostalgiselta, suloiselta maitopuklulta.

Kuva kertoo myös rillipäisyydestä. Sain päätettyä ja valittua, enkä hämärässä ajetun kotimatkan jälkeen enää yhtään miettinyt, että olikohan hankinta tarpeellinen vai ei. Oli, silmät toimii huomattavasti paremmin näiden läpi, vaikkei isoista tehoista ookaan kyse.

böö.

I said, young man...

Tyhjäsin tuossa puhelimesta vanhoja kuvia, ja vastaan tuli tämmöinen pojan leikeistä napattu otos, joka edelleen saa mut hyvälle mielelle. (Toki pitkästä aikaa hyvin nukahtaneiden lasten myötä olin jo valmiiksikin hyvällä mielellä.) Tämä hyllyn reunalle aseteltu rivistö assosioitui varsin voimakkaasti erääseen sakkiin. Tiedätte varmaan, mihin. Poliisi odotteli lelulaatikossa, sen olisin suonut olevan tässä joukossa, mutta kyllä tääkin porukka ihan hyvän shown sai aikaiseksi.

Se siitä, ja aiheesta töksähtäen toiseen. Tai on näillä aiheilla oikeasti jonkinlainen yhteys: se puhelimen muisti. Vapauttelin muistiin tilaa poistamalla kuvia. Oisko teillä vinkata uudeksi tilantäytteeksi jotain hyvää helppotajuista ja -käyttöistä "välipalasovellusta" pilates- tai joogateemalla? Tai jotenkin laajemmalla jumppateemalla, mutta mun imagoon, motivaatioon ja taitotasoon jotenkuten sopien. Yritin itsekin tarjontaan tutustua, mutta hengästyin jo kymmenien vaihtoehtojen selaamisesta. Se meni tän illan jumppasuorituksesta. Ja vetäisinhän jo päivällä jumpan merkeissä pään sekaisin yhdellä vaivaisella kievahduksella. Maailma pyöri vielä seuraavalla välkälläkin. Hienoa. Eli älkää suositelko mitään kievahdussovelluksia.