Alkuspurtti

Huhhuh! Ensimmäinen työviikko takana ja päivät työmaalla on venyneet iltamyöhään asti. Nyt pitäisi päästää pää luottamaan siihen, että maanantai on suunniteltu (Onko? Muistinko kaiken? Valmistelinko? Minne laitoin? Ehdinkö? Varasuunnitelmat? Infosinko?) ja saada pää viikonloppumoodiin. Eli 5-vuotissynttärimoodiin.

Lapsilla on alkanut arki täysin kivuttomasti, jokaisella. Mahtavaa! Eiköhän takkuisiakin aamuja ja väsynsurkeita iltoja vielä tule, mutta helppo alku on iso helpotus!

Tässä pari kuvaa, jotka halusin koulun pihalla kuvattavan minusta ja omasta ekaluokkalaisestani. Eri ovista mentiin kellon soidessa sisään, mutta samaan taloon.

Odottelevia reppuja

Reput pakattuna huomista varten. Hiippailin ottamassa niistä rakeiset yökuvat.

Talo puhkui koko illan tärisevää intoa ja iloa. Pienet ovat pakanneet tohkeissaan. Koululaisen kanssa käytiin ostamassa kaksi uutta teroitinta. Sanoi hymyillen toivetta kahdesta teroittimesta "suuruudenhulluksi", mutta mielestäni aika kohtuullista, sillä ne olivat ainoat syksyn kouluhankinnat ehdottamani läksyntekoalustan lisäksi.

Hoitoon menijät ovat pakanneet vaihtovaatteensa itse. Pieninkin tohkeissaan hoki "hoitoo, suusut, reppuun". ("Suusut", eli housut.) Vaatteiden ja unikavereiden pakkaamisen välissä reppu on tomerasti pitänyt aina sulkea ja avata uudelleen. "Tämä päälle", hän komensi nukkumaan mennessä ja oli solmussa repun olkainten välissä. Ei laitettu reppua vielä yöksi päälle, vaan sai jäädä lattialle odottamaan aamua.

Keskimmäinen on yhteisen pakkaamisen jälkeen tunkenut salaa laukkunsa täyteen pikkupehmoja. Neuvoin aikaisemmin ottamaan yhden unikaverin. En ajatellut näin ensimmäisenä päivänä vielä salamatkustajiin puuttua, olkoon se nyt hänen pikku jekkunsa... Tuo repun vieressä myttyävä Nalle Puh -huivi on muotoutunut "vanhalla ikää" jonkin sortin turvarievuksi, ja sen mukaan ottamiseen pieni pakkaaja kävi varovasti pyytämässä lupaa. Kun "jos tulee vaikka ikävä".

Mutta mitenkäs, kun yksi reppu lojuu vielä varaston rojunurkassa? Joku taitaa ottaa vähän toisia rennommin? ...Konkari...

Sukelletaan pää edellä syksyyn!

Kello on yli yksitoista. En ole vielä sängyssä. Opin tämän näköjään kantapään kautta, jos sitenkään.

Huomenna siis töihin. Ja ylihuomenna alkaa koko porukalla uusi arki. Se jännittää vähän kaikkia. Vielä on monta mutkaa suunnittelematta...

Siitä puheen ollen: Posti toi kortin, jossa oli ihana teksti. Menisiköhän kiitos tätä kautta lähettäjälle? Koitetaan: Kiitos! Laitoin kortin työkalenterin väliin. Siinä, missä se muistuttaa pienten asioiden merkityksestä yleisesti, niin luulen saavani siitä evästä myös koulutyön suunnitteluun.

Iloa ja kepeyttä alkavaan kouluarkeen kaikille oppilaille, vanhemmille ja kollegoille!

Hipsterit (?) kesähäävieraina

Viikonloppuna meillä oli kunnia olla mukana häissä, oikein todellisessa rakkauden riemujuhlassa. Pimenevä kesäilta idyllisessä ympäristössä ihanien ihmisten kanssa jutellen ja villisti jammaillen hujahti äkkiä aamuyön puolelle.

Oltiin mr Piin kanssa lettisamikset, joskin hän avasi omansa pikkutunneilla peteparkkosimitaatioon yleisön pyynnöstä... Krhöm....

Ilta oli täynnä lauluja, jotka sopivat hääparille täydellisesti. Harmittelin, ettei meillä ole "omaa biisiä". Mr Pii muisti mun fiilistelleen Stigin kappaletta "Korjaan sut", mutta rempseä DJ totesi sen kovaäänisesti hipsteripaskaksi ja lopetti soittamisen kesken. Jotenkin se alkoi tuntua vielä entistä enemmän meiltä. Hiihhihii, mä oon niin mielelläni hipsteripaskaa, tuntui jotenkin hauskasti imartelevalta.

Mutta ei kyllä kuulkaa ole tuo valvominen enää mun juttu! Meni seuraava päivä ihan plörinäksi. Hätäilin, etten ikinä ehdi toeta työkuntoon. Mutta kyllä nyt kolmentoistatunnin yöunien jälkeen alkaa hiukan maailma kirkastua. Juhlailokin on yhä ihon alla tallella.

Töitä ja vohluja

Kävin työpaikalla, näytti ja tuntui hyvältä. Mun luokkaan tulee katon kautta miljoona kuutiota luonnonvaloa. Kun nostan pääni työpöydän takana, näen tämän:

Olin varoittanut, että työorientaatioreissulta tulee todennäköisesti kotiin kiukkuinen, hermostunut ja stressaantunut äiti. En kummemmin ollut. No okei, vähän. Aloin paistaa vohluja ulkona. (Vaikka kukaan ei tunnu ymmärtävän mitä ne ovat, niin en osaa sanoa niitä "vohveleiksi". Se tuntuu niin hirveän kömpelöltä.) Selkää kuumotti kesä. Sitä on vielä jäljellä. Valoa ja lämpöä riittää vielä.

Lukujärjestys oli aikaisista aamuista huolimatta armollinen. Mikäli en roiku tuntien jälkeen työmaalla ikuisuuksia suunnittelemassa, saan ehkä talvisinkin toisinaan olla valoisaan aikaan kotona. Se on elintärkeää.

Kaikesta tulee koko ajan entistä enemmän sellainen olo, että kaikki menee hyvin. Omakuvista taas tulee entistä enemmän sellainen olo, että näytän isäni suvun naisilta!

Vilukissan villasukat

Edelliset villasukkaparit lähtivät maailmalle kulkematta Päikkäreiden kautta. Nämä taitavat olla täällä nyt jäädäkseen. Ovat nimittäin mun hytikylmille kintuille niin lempeät. Ja jostain syystä oon myös hinkunut jonkin aikaa lyhytvartisia sukkia valikoimani jatkoksi.

Tein sukat kaksinkertaisella langalla (Nalle ja 7 Veljestä) ja ihan vain 1o 1n -pinnalla koko matkan. Kärjestä tein pyöreän, mikä on mun uusi lempparikärki! Tulee siisti jopa mun käsialalla, eikä jätä reikiä. Tosin näin joustinneuleessa kavennukset vähän sekaavat 1 o 1 n -tahtia, joten kärjestä ei tule ihan yhtä nätti, kuin sileässä neuleessa on.

Yksinkertaisuudessaan pyöreä kärkikavennus menee näin: Aloita kavennus, kun sukkaosa on MELKEIN riittävän pitkä (ainakin 2 tai 3 pienintä varvasta piilossa, varsinkin, jos isovarvas on kovinkin pitkä).

1. kavennuskerros: *2 yhteen, 3 oikein* (koko kerroksen ajan)
seuraavat 3 kerrosta (2.-4.) kaventamatta.
5. kavennuskerros: *2 yhteen, 2 oikein*
seuraavat 2 kerrosta (6. ja 7.) kaventamatta.
8. kavennuskerros: *2 yhteen, 1 oikein*
seuraava kerros (9.) kaventamatta.
10. kavennuskerros: *2 yhteen*
Mikäli silmukoita on (aloitussilmukkamäärästä riippuen) jäljellä n.8, vedä lanka niiden läpi ja päättele. Jos silmukoita on enemmän, niin oon vielä kavennellut kymppikerroksen mukaisesti pari silmukkaa yhteen.

En nyt tiedä, oliko tämä ihan prikulleen "oikeaoppinen pyöreä sukankärki", mutta näillä ohjeilla olen itse saanut kivan näköiset reiättömät kärjet sukkiin.

Rakkaat shoppailureissuni

Keväällä mielenterveyshoitaja neuvoi tekemään jotain, mistä nautin. En keksinyt mitään. Paitsi shoppailun, mikä silloin tuntui tosi tyhmältä ajatukselta.

Lähdin kuitenkin, muistaakseni jo samana iltapäivänä tuulettumaan lähikaupunkiin. Huomasin tarvitsevani yksinoloa ja vain itseni huomiomista, vaikkei se alkuun helppoa ollutkaan. Podin syyllisyyttä kotoa lähtemisestä ja autoilukustannuksista. Sittemmin oon käynyt viikottain yksin siinä himpun verran isommassa kaupungissa viettämässä aikaa ja usein ihan vaan sovittelemassa vaatteita tai kahvilla istuskelemassa. Aika maltillisesti olen varsinaista shoppailua tehnyt.

Tuon kuvissa näkyvän pienen ruskean nahkalaukun ostin jollain noista ihan ensimmäisistä reissuista. Kaikilla seuraavilla reissuilla se on keikkunut mukana. Kotona se on roikkunut eteisen naulakossa muistuttamassa yksin menemisen tärkeydestä. (Ei kun hetkinen, eihän meillä ole naulakkoa... Seinälampussahan se onkin roikkunut.)

Tänään tein varmaankin viimeisen tämäntyyppisen shoppailureissun pitkään aikaan. Vaikka olen talvesta asti tiuskinut, että haluan töihin lepäämään, niin nyt, mielen tervehdyttyä ja onnitilan tasaannuttua, tunnen haikeutta tämän kotijakson päättymisestä. Sitä on ihmeen äkkiä unohtanut, miten kamalan raskasta se arki ja oma olo välillä osasikin olla. Mutta jotenkin, silti, oon kiitollinen sekä omasta, että mr Piin uupumisesta. Tämä on opettanut paljon ja laittanut meidät ihan kummalliseen elämänvaiheeseen rimpuilemaan. Näytämme kuitenkin selvinneen aika kunnialla.

Keväällä kuuntelin sinne kaupunkiin ajellessani radiosta Jannan biisiä "Sä et oo hullu" samaistuen siihen (tosin pitäen itseäni kuitenkin aika hulluna, kuten arvelin Jannankin oikeasti pitävän itseään) ja Irinan kappaleeseen "Hiljaisuus". Kesällä fiilistelin sen hetkisen elämäni tunnusbiisinä Juulian kappaletta "Mul oli ikävä mua". Nyt ei ole enää tunnusbiisiä, vaan jammaan vaikka Despaciton tahtiin, ymmärtämättä sanaakaan. En enää tarvitse voimabiisejä, vaan hoiloteltavaa ja hömppää. Tällaista tämä elämä on: Vaiheesta toiseen. Ja sitä kamalaa vaihetta en enää muistaisi, ellei nuo ensimmäisinä mainitut kappaleet herättäisi jonkinlaista etäistä muistijälkeä mussa. Tuntuiko tosiaan tältä? Myötäeläminen on kyllä vaikeaa, kun niihin omiinkin vanhoihin tunteisiin on jälkikäteen aika vaikea saada kosketuspintaa.

Mutta hei. Shoppailureissut on tuottaneet tulosta. Nyt on paitsi helpompi olo, myös kolme uutta tukan väriin sopivaa paitaa, pillifarkut ja kunnon trumpettifarkut. Myös pari hauskaa uutta korua. Tulkoon työt, uskon olevani valmis. Kaikkine normaalikokoisine pelkoineni.