Pelästyttelyä

Pikkiriikkinen valitteli hikkaa. Hiippailin tietenkin heti selkänsä takana ihan liki ja nappasin ikävästi möristen sen kiikkiin. Tyttö kiljui paniikissa ja kiukuissaan, mutta huuto kääntyi äkkiä kikatukseksi, kun hikka olikin oikeasti kadonnut. Olipa muuten mullekin ensimmäinen kokemus tepsineestä pelästyttämishoidosta!

Sain kyllä karmalta potut pottuina: Olin laittanut ovenkahvaan huomautuksen nukkuvasta taaperosta, joten mies hiippaili töistä tullessaan hipihiljaa sisään ja vielä peräkamarin kautta. Oli onnea matkassa, ettei juuri kuvaamani välipalaleipä lentänyt pitkin seiniä ja lattioita, kun kiljuin pimeästä huoneesta kurkkaavalle mörököllille. Se siitä hiljaisuudesta. Eikö muuten teistäkin tää mun koulunäkkäri omenan paloineen oo jotenkin niin liikkis? Niin arkinen, ajaton ja nostalginen. Meillä näkkäri ei kuitenkaan oo perusarkievästä, koska lasten syömistä näkkäreistä on aina 2/3 murusina pitkin taloa syömisen jälkeen... Yksi arkea helpottavista asioista on ostaa näkkärin sijaan vaikka paahtoleipää.

Fysioterapeutin mielestä en ollut enää niin takussa, kuin viikko sitten. Itse olen kokenut oloni aikaisempaa kipeämmäksi. Tosin luulen, että ennen ensimmäistä "terapiaa" (osteopatiaa?) olin niin lukossa ja tukossa, että en tuntenut oikeasti mitään selkeää. Epämääräistä pahoinvointia ja huimausta lähinnä. Nyt tunnen kipua, ja se on varmasti parempi, kuin "ei mitään". Mutta luulen, että suunta on hyvä, vaikka/koska tiedostan kroppani kipuineen nyt jotenkin paremmin.

Hyvä. Kiva. Tästä jatketaan hyvillä mielin. Viikonloppuiloa teille. Pus.

Rillit lampussa

Aisaatana, pääsi suustani säpsähtäen, kun koitin tehdä youtuben mukana niskajumppaa. Ei sellaisia yleensä noin huomaamatta pääse. Mutta huomennapa pääsen taas fysioterapeutille. Oon niin onnellinen, että sain aikaiseksi. Mies vertasi hyvin: ei autonkaan huoltojen tarpeellisuutta kyseenalaisteta. Miksi pitäisi oman terveyden?

Niinpä.

Jos itse mietit samanlaisia, niin ei muuta kuin google käteen ja puhelinnumeroa etsimään.Oikeasti.

Arvaatko muuten, miten kuva liittyy teemaan? No, rillit pitää saada jonnekin ulottumattomiin jumpan ajaksi. (Tosin tämänpäiväisen sähinän aikaan jumppasin ihan yksin.)

Hutisukat

Lankakerhoon tarvitsin jonkun projektin, ja niinpä alkunsa sai tällainen pitkien sukkien urakka. Nyt pääsin maaliin. Kaikista mittailuista huolimatta arvioin sukkaosan pituuden väärin, ja kolmeysipuolosen sijaan tästä tuli ehkä kolmeseiska tai kolmekasi. Ja arvatkaa, kiinnostaako enää purkaa ja pidentää! Pohjekin sukan sisällä saisi olla vähän omaani kapoisempi.

Voi olla, että otan nämä venyteltäviksi arkisukiksi silti. Ellei käy niin, että tässä parin päivän sisään ilmaantuisi ostaja talol... ei kun siis näille sukille. Ja seuraavaksi taidan alkaa taas virkata. Virka. Huoh. Miksi kaikesta tulee koko ajan mieleen jotain muuta?

Salaiset jätskikeksit

En nyt sano, että olisi viisasta keksiä mahdollisimman paljon salaisia tapoja toteuttaa sokerihimoa, mutta esittelen nyt silti yhden (ja ohimennen mainitsen, että alle kaksivuotiaan trullittelukarkkien karsiminen on hyvän äidin suoranainen velvollisuus).

Ben & Jerry's jätskikeksit on ihan huippu päiväkahviseuralainen kaltaiselleni äidille, joka haluaa syödä herkkunsa salassa ja yksin. Tässäkin, katsokaa nyt: ihan siellä selkäni takana se tyhjää lompakkoani, eikä huomaa mitään. Ja kerran olin juuri saanut kuoret auki, kun ovesta loikkasi eskarilainen. Keksi kokonaisena suuhun ja seuraaviin kysymyksiin vain ympäripyöreät "mmm"-vastaukset. En jäänyt kiinni.

Sitä kyllä ihmettelen, että oliko tuossa ostamassani pakkauksessa muka kahdeksan keksiä? Vaikka perheen pienet kertoivatkin sukulaisille "silloin kun me salaa käydään metsässä" tai "aina kun mä syön salaa jonkun muun karkkeja" -juttuja, niin luulen kyllä itse huomaamattani tyhjänneeni tämän boxin... Huoh.

PS Ben tai Jerry eivät toistaiseksi ole huomanneet blogini markkina-arvoa, vaan mainostan heitä ihan omaan piikkiini ja omasta halustani. Toki, jos osaavat yhdistää tulevat myyntipiikit blogiini, niin mielelläni vastaanotan jatkossa herkkuja esiteltäväksi muillekin herkkubefoille ja salapäiväkahvittelijoille. Ja hei, tulipa tässä mieleeni, että lapsetkin varmaan tyk... njääh, ei mitään sittenkään.

PPS Lankakerho 26.4. klo 18. Paikka Seinäjoelta tarkentuu myöhempänä. Ties vaikka olisi vauvanuuhkuttelua tarjolla...

Pintaa kohti

Näin viime yönä unta, jossa olin leirillä tai muussa vastaavassa ympäristössä, jossa ilmapiiri on aina epäarkisen iloinen ja kevyt. Itse en tällä kertaa onnistunut viihdyttäjän roolissa, mutta olin tyytyväinen vastaanottajanakin. Nautin olostani. Nukahdin piiriin satojen ihmisten sekaan, kesken hauskuuden ja aloin nähdä unta.

Uneni unessa olin piirretty nalle. Istuin meren pohjassa. Hapen loppuessa aloin rauhallisesti uida kohti pintaa. Pintarajan yläpuolelle päästyäni huomasin, että vastassa olikin lisää vettä. Uin taas kohti pintaa ja jälleen siitä alkoikin vain uusi vesi. Sama jatkui, ja nallen naama kävi surkeaksi ja hätääntyneeksi, kun ilmaa ei tullutkaan. Lisää ja lisää vettä. Happi loppui ja tuli paniikkikohtauksesta tuttu tunne. Tajusin haukkovani unissani henkeä siellä leiripiirissä. Aloin huutaa saadakseni apua, päästäkseni pinnalle tai herätäkseni. Ääntäni ei kukaan kuullut. Ei sitä tainnut edes tulla.

Aamulla ihmettelin, kun unen tunnelma ei vastannut juuri tämän hetken tunteita. Kun eihän mua nyt niin ahdista, ja mullahan on ihan reipas olo. Paitsi että vastaa kuitenkin. Tajusin kunnolla vasta tätä kirjoittaessani (koska tuntui pakottavalta tarpeelta kirjoittaa tämä ennen päivän muita hommia).

Perusoloni on vastannut viimepäivinä (hierojan ja pääsiäistohinoiden myötä) leiri-iloa. Mutta tiedän, että pinnan alla on suuri pelko voimien loppumisesta ja näistä kaikista liikkuvista palasista, joita elämässä tällä hetkellä on auki. Pelkään, ettei elämämme asiat järjestykään helposti. Että jutut loksahtelevat paikoilleen väärässä järjestyksessä ja jumittuvat siksi väärältä tuntuviin kohtiin. Ettei ensin (jos ollenkaan) tulekaan tarjousta talosta, vaan esimerkiksi työtarjous tai täydellinen talo toisaalla. Puhumattakaan siitä, että mistä kaupungista niitä töitä sitten löytyy, ja milloin. Jollei eteen tulekaan selkeää tienviitallista suuntaa, vaan joudummekin arpomaan monen hyvältä näyttävän tien välistä. Tai jos tuleekin tunne lähteä sitä huonokuntoisinta ja pelottavinta tietä pitkin. Jollei kaikki (tai mikään) olekaan selkeää.

Eli juu, tuttu tunne tuo uninallen olo kuitenkin. Monesti oon luullut pidätteleväni hengitystä enää pienen hetken. Että kohta olen pinnalla. Enkä sitten kuitenkaan ole ollut. Nyt odotan pökertymistä varoen, että seuraavan pintarajan yläpuolella olisi hengitettäväksi kelpaavaa ilmaa uuden veden sijaan. Sukeltaminen on kivaa pienissä määrin, mutta ei näin.

Hmm. Niin. Ja sanotaan nyt loppuun vielä, että mikäli olet palkkaamistani miettivä osapuoli, niin jätä päikkärijorinat omaan arvoonsa. Kyllä minä pysyn kasassa, vaikka täällä mietelmissäni tutisenkin. Tiedän, että viimeistään syksyllä nallekin on pinnalla hengittämässä oikeaa ilmaa. En toki pistäisi pahakseni, vaikka jo tällä viikolla olisi tarjolla selvyyttä ja happea.

Pääsiäishujaus

Pääsiäinen humpsahti nopeasti tähän vaiheeseen sunnuntai-iltaa. Sukulaisia on tavattu kattavasti, ja erityismaininnan saa pitkäperjantaiaamuna ensikertaa kohdattu siskontyttö, joka oli ihmeellisen pieni ja söpö.

Lauantai oli eräälle trullittelua, kokkoa ja vieraita odottaneelle jännityksen ja suurten suunnitelmien päivä. Silti yllätti, kun nukahtaminen vaati puolen tunnin hysteerisen huutohepulin. Lopulta se kuitenkin suli mun syliin, pyysi anteeksikin ja nukahti viereen. Nukkui siinä koko yön. Itse kävin kyllä juomassa lasillisen viiniä hiljaiseksi sammuneessa talossa.

Nyt on koolla enää oma väki ja huominen menee palautumiseen. Mulle hiipi päänsärky, ja veikkaan, että pienimmälläkin jyskyttää takaraivon kuhmussa, kun tipahti äsken tuolilta kivilattialle.

Viikonloppu on tuntunut pitkältä ja arjesta irtaannuttavalta. Hyvältä. Värikkäältä ja iloiselta. Meillä on tosi kivoja sukulaisia.

Hyvissä käsissä

Sain kuin sainkin heti eilen ajan fysiotaikurille. Vielä on paikat arkana ja superpäänsärky, mutta viimeksikin teho tupsahti pari päivää hoidon jälkeen.. Se on jännä, miten sitä kokee kierosti ylpeyttä voittaessaan kuvitellun jäykkyyskilpailun, kun ammattilainen kauhistelee lihasten lukkotilaa. Että jes, olinpas varmasti kaikkein kipein ja jäykin. Vaikka oikeastihan sen pitäisi olla noloa, että on päästänyt itsensä rapistumaan ja takkuuntumaan sellaiseen solmuun.

Mutta nyt on hyvä mieli. Oon saanut itsestäni otteen ja jättäytynyt moniin hyviin käsiin luottavaisena: kävin juttelemassa paniikista ja ahdistuksesta ammattilaiselle ja sovittiin keskustelulle jatkoa. Kävin lääkärillä tarkistuttamassa terveyden perusasiat ja mm. saamassa lähetteen fysioterapeutille. Ja nyt on sinnekin sovittu hoitosuunnitelma.

Luulen, että tästä tulee nyt näillä hyvä. Että paikat ja pää tulee hiljalleen kuntoon. Sattuipa vielä niin, että kohdalle osui odottamatta jonkinlakinlainen sielunhoitajakin sanoen asioita, joiden kuuleminen rohkaisi ja rauhoitti.

Olen monissa hyvissä käsissä. Mielialatohtorin, fysiotaikurin ja kuulemma myös Isä Kaikkivaltiaan. Mistä puheen ollen hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!