Oih, tuota Taivaslaulua. Mä oon ollut ihan sen lumoissa eilisestä asti. Oon uponnut kertomuksen äidin ajatuksiin ja eläytynyt vähän enemmän, kuin olisi varmaan viisasta.
Eilen pimahdin Yhdelle, jota ei nukuttanut, "tsihihi ja hähähä". Tuli paha mieli omasta kiukusta ja hyvittelyksi menin lastenhuoneen nurkkaan lukemaan itsekseni kirjaa. Ihan vain ollakseni siinä. Ja kun nyt kerran olisin jossain sen kirjan kanssa kyhjöttänyt joka tapauksessa. Mua tuijotettiin lumoutuneena ja sain lentopusun ennen pinnistelystä huolimatta toiseenkin pikkusänkyyn lopulta tullutta unta. Luin puoleenyöhön. Ja sitten unissa pyöri sovitusveret ja sielunvihollinen. Ei pahoja unia kuitenkaan. Runollisia.
Tänään iski kirjasta poimittu olo, että "pitää jaksaa", ja siinä puuskassa leivoin omenapiirakan. Ja voisarvia ja pullia. Ja vielä kaurakeksejä ja jopa muusin lopuista perunarieskoja. En mä oikeasti ajatellut, että mun "pitäisi". Mutta niin tuo kirja on tempaissut mukaansa, että haluan ilmeisesti pureskella sitä näinkin konkreettisesti. Laittaa itseni ajattelemaan. Ja näköjään myös tekemään.
Mielessä pyörii välillä, että enhän minä saisi väsyä, mulla on vaan kaks. Ja välillä taas tajuan, kuinka lähellä oon ollut joskus seota. Ja taas toisaalta oon huokaissut helpotuksesta, että en ehkä sittenkään ole ollut silloin "oma itseni", ehkä en ookaan sellainen kamala. Vaan ehkä olisin voinut hakeutua jonkun luo ja sanoa, että auta vähän, auta mut normaaliksi, oon vähän kipee. Yritän vakuutella, että mahdollisella ensi kerralla osaisin toimia niin.
Ja äidinäitiä oon miettinyt, ja muita tuntemiani naisia, joilla vauvoja on tullut joka vuosi. Minkähänlaista se on ollut? Miten he ovat pysyneet järjissään, luottavaisina ja omiin silmiini näyttävät nykyäänkin niin onnellisilta ja tasapainoisilta. Itse en millään pystyisi. Onneksi ei tarvitse. Onneksi oon saanut itse valita (niin kuin käsittääkseni nämä edellä mainitsemani naisetkin ovat valinneet).
Ja onneksi mulla on auringonkannattelija ja tuulenpysäyttäjä kotona. Ilman sitä olisin viime vuonna seonnut, ihan varmasti.
"Kello neljä tulee isi, joka voimallaan pysäyttää yltyvän puuskittaisen pahan tuulen.
Kello neljä tulee isi, joka vahvoilla käsivarsillaan nostaa auringon takaisin taivaalle.
Kello neljä tulee isi, joka antaa ymmärtää, ettei mikään ole mieluisampaa kuin tuulenpysäyttäjän ja auringonkannattelijan työ."
-Pauliina Rauhala, Taivaslaulu
Ja täytyypä vielä sen verran sanoa mun "pitää jaksaa" -illasta, että voisarvet oli mauttomia, piirakka omituisen rakenteinen, pullat kehnoja virityksiä, kaurakeksit sinne päin ja rieskoja kukaan tuskin jaksaa edes syödä. Mutta tulipa tehtyä. Kiva ilta mulla silti oli keittiössä touhutessa ja ajatellessa, kun isi nosteli ulkona pienten kanssa aurinkoa taivaalle.
