2.1.2019

Huikea mankelikaappini









Sain joskus muutama vuosi sitten ilmaiseksi mankelin. Olen käyttänyt sitä lähinnä lakanoiden mankelointiin. Mankelia on säilytetty rumuutensa takia varastossa ja näin ollen olen ollut riippuvainen Voimamiehestä mankelointiajan koittaessa. Se kun painaa ehkä pari tonnia. Mankeloitavaa on siis kertynyt aina röykkiöllinen mankelointipäivään (-viikoon) mennessä, eikä urakka ole sikäli ollut kauhean houkutteleva, eikä varsinkaan nopea!

Kauan olen haudutellut ajatusta mankelin paremmasta säilyttämisestä. Ja hyvä, että haudoin pitkään, sillä tänä syksynä nuo mutkikkaista visioista lähteneet ajatukset yksinkertaistuivat riittävästi, ja hoksasin, millainen kaapin pitäisi yksinkertaisimmillaan olla. Selitin ja piirsin Mr Piille, ja kuinka ollakaan, joulupukki kiikutti tällaisen kaapin meille joulunalusviikolla!

Kyllä nyt kelpaa mankeloida lakanoita sitä mukaa, kun pestään! Ei muuta kuin kansi auki, töpseli seinään ja huristelemaan. Niin siistiä! Ja sileää.







6 kommenttia:

  1. Ompa näppärä! Ja näppärä oli myös pukki 😁

    VastaaPoista
  2. Vautsi vau! Onpa hieno. Minun mankeli on vielä astetta vanhempi jalkoineen ja -70-luvun vihreä 😆 On jääneet kyllä mankeloinnut vähään, tykkään silittää ja katsoa Strömsöitä samalla 😄. Pukille tosiaan kehut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, ihana vihreä mankeli! :D Mä jaksan silittää pari kertaa vuodessa (joulupöytäliinan, verhot ja kauluspaidat), tää mankelihomma on enemmän mun juttu. :D

      Poista
  3. Kas! Todella hiano mankelin koti!
    Heti vähän innostuin, että OISPA HIENO meillekki!!
    Kunnes tajusin:
    Mun tuplatäkit on aina niin megakokoisia, että ne on pakko mankeloida niin, että ne menee monella taitoksella mankelista vaan läpi. Mä tarvisin sitten sellaisen kaapin, että siinä on takaovikin. :D
    Noh, mun mankelointi on asemoitu vintille niin, ettei sitä tarpeistoa ihan kauhean moni edes nää...

    -Akka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli vähän tuotekehittelyn jatkoa vielä? :D Tosin vinttihän on mitä parhain "mankelikaappi" ja piilopaikka monelle muullekin tarpeistolle! :D Hmm, tarvisinkohan mäkin vintin?!!! (No okei, on meillä, mutta ulkokautta mentävä kylmävintti vaan...)

      Poista