5.9.2016

Lämpimän syysaamun hyvä mieli




Joskus sellaisena tavallisena päivänä, kun on ihmeellisen tyytyväinen sujuvaan arkieloon, tulee kertomisen ja tallentamisen tarve. Kuten tänään. Onneksi on blogi. Tänne voin tallentaa oloni lämpimiksi muistoiksi ennen kuin katoavat jonkun takun alle.

Aamulla Miuku heräsi jo vähän kuuden jälkeen. Nappasin sen viereisestä huoneesta kainalooni. Se nukahtikin vielä, mutta itse sain selkäsäryn epämukavassa asennossa pötkötellystä tunnista. Silti nautin rauhallisesta tuhinasta vieressä aamuhämärässä. Mr Pii heräsi tänään kuljettamaan Poikaa koulutaksille, koska sillä oli tykypäivä ja myöhäisempi aamu. Otti pienimmän rattaisiin mukaan, ja keskimmäinen kikatti olohuoneen sohvalla Ryhmä Haulle. Itse sain siis jäädä vielä oikaisemaan selkääni tyhjään sänkyyn. Harvinaista, hymyilyttävää.

Talon tyhjennyttyä miehistä syötiin jääkaappia tyhjäksi ja todettiin, että kauppaan on lähdettävä hetimmiten. Tarjonta oli käynyt niin heikoksi.

Kaupasta tarttui testattavaksi Härkistä ja jo hauskaksi todetun perus-Mifun vierestä sitä erimakuista versiota. Kasviksiakin oli kiva ostella sillä ajatuksella, että miespuoliset eivät ole päiväruoilla moittimassa esimerkiksi kukkakaalia.

Kaupasta lähtiessä Isosiskoon iski vinkuvonku juuri sillä hetkellä, kun olin palauttanut kärryt. Siispä hän ei kyennytkään millään tavoin kantamaan sitä hänelle pakattua kevyintä kassia. Hän ei myöskään kyennyt pitämään Pikkusiskoa kädestä autolle käveltäessä, vaan kävi sen kimppuun roikottaen ja retuuttaen. Siispä mulla oli kolme ostoskassia ja kaksi kiljuvaa tyttöä, joista pienempi pyrki aina otteestaa vapauduttuaan kohti niitä superihania ostoskärryjä, jossa on se lapsille tarkoitettu ruosteelta maisuva imeskelyjuttu. (Se panttikettinki siis...) Hedelmäpelillä seisovat ukkelit päivittelivät huvittuneina tilannetta ja virnuilin jotain nokkelaa siinä takaisin. Mielessä kävi, että olisivat voineet tarjoutua kantamaan kassini autoon. Eihän mulla nyt suomalaisena tällaisia oo tavannut tulla mieleen, mutta nyt, kun meillä on täällä kaupungissa tätä vastaanottokeskuksen väkeä, niin oon näköjään oppinut ajattelemaan, että tuollaisiakin kohteliaisuuksia saattaisi tapahtua. Ei tapahtunut, ja päästiin kyllä lopulta ehjinä autoon.

Kotiin tultua pienin olikin rättipoikki, joten meni suoraan päiväunille. Me otettiin isomman kanssa väliaamupalat, croissantit ja aamukahvi, ja syötiin ne lämpimän syysaamun kunniaksi terassilla. Ei kylläkään nautiskeltu pitkään, koska lapselle tuli kylmä. Nimittäin jotenkin mystisesti sukat olivat siirtyneet loikomaan märkinä penkin käsinojalle sinä aikana, kun kipaisin hakemassa kahvikupin sisältä.





Nyt istun koneella ja neljävuotias istuu leikkimuumitietokoneen kanssa viereisen huoneen lattialla. Se on maailman söpöin, kun se automaattisesti ja pelleilemättä vastaa Muumin "Haluatko leikkiä kanssani?" -kysymykseen joko "Joo" tai "Ei kiitos." Ja kun Muumi sanoo konetta sulkiessa "Hei hei, nähdään taas", sanoo tyttökin hiljaisella äänellä (ettei aikuiset kuule ja taas hihitä salaa) "Hei hei".

Semmoista. Hyvää mieltä ja auringonpaistetta sydämellä. Hei hei blogikaverit, nähdään taas!





2 kommenttia: