12.5.2014

Kotipäivän parhaita



Vähän niin ku ois pahanteossa, kun on keskellä kiireisintä toukokuuta kotona puolikuntoisen lapsen kanssa. Yöllä iski pienimpään jonkinsortin kipu ja nuha, käsituntumalla arvioituna kuumettakin. Nenää on niistetty muutaman minuutin välein ja silmissä näkyy flunssa, mutta muuten pieni potilas on ihan reipas. Sen verran ressu on herkillä, että suuttuu kaikista tylsistyneen veljen rajuiksi kääntyneistä leikkiehdotuksista, mikä tietenkin aiheuttaa kiukuttelua molemmissa kohteissa.

Tällaisena päivänä sitä miettii, että olisiko kuitenkin kivempi olla kotona näiden kanssa, kuin töissä. Vaikka aina päädyn toteamaan, että kevät on ollut juuri hyvä näin, ja kohtahan onkin jo kesä, niin pari sellaista ihanaa superhetkeä tässä aamupäivässä on jo ollut, että melkein kallistuin "joohon":

- Nauruhepuli jokaisen ikkunan kohdalla, kun isoveli kävi juoksemassa energiaansa talon ympäri ja me seurattiin sisäpuolelta juoksukierrosta.

- Kotiajoilta tuttu maanantaitraditio: roska-autoshow keittiön ikkunassa. Isompi lauleskeli hiljaa "roska-autoon ihastuin", mutta nolostui, kun huomasin.

- Sisarusten viihtyminen kahdestaan jopa ruoanlaiton ajan.

- "Tää luoka haisee ihanalle! Palemmalle, ku sian kakka!" ja "Mmm, lisää!!" ja toisesta suusta "Ihää, ihää!"

- Pienten kuiskuttelua viereisessä huoneessa: "Mä lakastan sua, kuule."

Nii-in, kuule. Ja kyllä listalle pitäisi lisätä tuo omassa lempipaikassa vietetty melkein hiljainen, höyryävä päiväkahvihetki. Mut en viitsi, kun toi viimeisenä mainitsemani kohta oli kuitenkin paras. Ettei lista latistu.




2 kommenttia:

  1. Tulin nauramaan taas tuolle sian kakkaakin paremman hajuiselle ruoalle! Olit onnistunut sitten tekemään jotain todellista herkkuruokaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, imarteleva kehu. ;D Äänensävy oli kyllä oikeasti iloinen ja ylistävä, ei yhtään ironinen. ;)

      Poista