31.5.2014
Haikea, ihana juhlapäivä
Jo joutui armas aika ja haikea ihana juhlapäivä! Vakuuttelin koulun ovella, että tuppaudun heille jonain päivänä takaisin töihin, muuten en olisi malttanut ollenkaan lähteä tänään kotiin. Totta tai ei, mutta niin on ajateltava, kun noin ihanasta laumasta lähtee.
Olo on ollut tosi ylpeä. Sellainen, kuin olisin saanut stipendin, tai tosi hyvän todistuksen. "Antaessaan saa", kuten sanotaan. Siltä tuntuu nyt.
Mr Pii toi mulle loman kunniaksi pioneita. Hieno ele, oli jostain (mistäköhän?) oppinut, että niistä tykkään nyt, mutta sattui unohtamaan, että pöydät notkuvat oppilaiden ihanista muistamisista. No, mainiostihan sinne sekaan muutama pioni mahtui. Oppilaiden kukat ja pikkupaketit lämmittivät mieltä, joskin vielä enemmän lämmitti kauniit sanat ja kiitokset. Ihan oikeasti. Tänä keväänä on ollut helppo tuntea olonsa kivaksi ja jopa hyväksi opettajaksi.
Katsotaan, miten kauan kestää epätodellinen fiilis lamautumisineen ja stressin purkautumisineen. Sitten niiden jälkeen lomaillaan. Viikkotolkulla. Anteeksipyynnöt teille kaikille, joita puheet opettajien lomista ärsyttävät. Tosin pehmennettäköön kateuttanne sen verran, että itsehän olen oikeasti työtön elokuuhun asti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mä voisin alkaa opettajaksi sen vuoksi, että sais aina keväisin ja joskus jouluisinkin paljon kivoja lahjoja ja kukkia!
VastaaPoistaNo melkein kannattais! :) Ja siis tarkemmin ajateltuna ihan oikeestikin voisit! :D Jollei peruskouluun, niin jotain omaa alaasi aikuisemmille opettamaan? ;D
PoistaMäki haluisin olla ope niin sais piiiitkän kesäloman ja sais laulaa suvivirttä.Muistelen aikaa ku olin päiväkerhon täti ,silloin sain lapsilta kevätlahjoja.
VastaaPoistaKyllä ne hyvät puolet tässä kohtaa vuotta tuntuu huomattavasti huonoja puolia paremmilta. ;) Toisin kuin joskus marraskuussa tai helmikuussa... Saati joulukuussa!
PoistaMinäkin sain tuommosen mansikkapurkin ja marenkipurkin! Ja päivän väri oli pinkki. Ihanaa lomaa!
VastaaPoistaKiitos samoin! Ootkohan tosin saanut isompia purkkeja, koska tuossa lasipurkissa on minttupastilleja ja molemmat purkit on semmoisia 10-15 cm korkeita? Marenkeja ei kovin montaa purkkiin mahtuisi. :)
PoistaKyllä se on ihan pikkanen purkki, marenkia mukana 20 grammaa. Pikkuisia marenkeja :)
PoistaAi, hihi, ihana ajatus! :D
Poista