7.3.2014

Näkyyks kello?



Mulle tuotiin naistenpäiväruusuja huomista varten, jee! Kuvissa minä, meidän talon Pienempi Nainen, ja mun uusi kelloni.

Kellosta kiitos jokaiselle, joka lahjoi mua synttäreinäni kuorella, jonka päällä luki "Hemmottele itseäsi". Hemmottelin ensin kampaajalla, mutta kun en mitään suurta operaatiota teettänyt, jäi hemmottelurahaa vielä sen verran, että kellotarjouksen ääreen jo monetta kertaa puntaroimaan palatessani tajusin, että onhan sekin itseni hemmottelua, ja voin käyttää korvamerkityt rahat siihen. Eikös niin? Mulla ei kunnon kelloa oo hetkeen ollutkaan, ja töissä huomasin sellaista tarvitsevani. Tykkään siitä, ettei mun tarvitse (varsinkaan juuri töissä) kelloa katsoakseni kaivaa kännykkää esiin.







Tänään välituntivalvonnassa seurasin monen ikäisten koululaisten sadepäivätouhuja. On aina yhtä pysähdyttävää tajuta, että jonain päivänä, kuulemma piankin, omani ovat jo tuon ikäisiä, noissa samoissa tilanteissa. Leikkimässä, neuvottelemassa ja riitelemässäkin. Mietin siinä, että jos saisin valita vain ja ainoastaan yhden taidon omille lapsilleni, ottaisin epäilemättä sosiaaliset taidot. Toisaalta en tiedä, valitsisinko sen vain säästääkseni itseäni siltä surulta, mitä riidat ja kaverisuhteiden kolarit (tai jopa puute) aiheuttavat paitsi heissä, myös mussa. Tiedänhän kuitenkin monen sosiaalisesti kömpelömmän kasvaneen aikuisena kaikkein menestyneimmäksi ja suosituimmaksi... Mutta se lapsuus vain sujuisi niin paljon kivuttomammin niillä, joilla toimii leikit kaverin kuin kaverin kanssa...

Hmm... Mun piti kirjoittaa asiasta vain sen verran, että sosiaaliset taidot valitsisin, piste, ja nyt en osaa päättää, jätänkö pohdinnan loppuosan pois vai en. Onko siinä järkeä vai ei. Ja että ajattelinko alunperinkään riittävästi valintaani, jos nyt tosiaan VAIN yhden taidon saisin valita... Hmm.. Otinkohan liian vakavasti kevyen pohdintani? No, olkoon. Viikonloput, itse kullekin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti