Eilisen jälkeen on vaikea kirjoittaa mitään. Ainakaan mitään mihinkään muuhun liittyvää. On vähän vaikea ajatellakaan mitään muuta. Mieli pyörii naiseuden, kehonkuvan, itsetunnon ja omien kipukohtien ja niiden hyväksymisen ympärillä. Iho puskee vähän väliä kananlihalle, kun tajuan, miten isoja askelia nämä naiset ovat haasteen myötä uskaltaneet ottaa. Ihan oikeasti elämää mullistavia, vapauttavia. Itse olen askeltanut tätä rohkeampaa Minää kohti koko blogitaipaleeni ajan, ja siksikin tämä viimeisin askel tuntui ehkä helpommalta, kuin joillakin.
Kehonkuva-asioiden lisäksi mielessä rullaa ajatukset blogiyhteisöllisyydestä, kanssasisarmeiningistä, kiitollisuudesta, samaistumisesta ja ihan puhtaasta lähimmäisenrakkaudesta. Ällöä, mahtavaa. Hyviä ajatuksia paljon. Jotka tosin tekevät mut toimintakyvyttömäksi täällä kotona, kun roikun vain blogeissa hyrisemässä kylmiä väreitä. Kai se on pakko käydä vähän siivoilemassa ja pesemässä pyykkiä. Leipoakin ajattelin... Voihan siinäkin samalla hyristä.
Käykää ihmeessä Mami go go:n kommenttiboksista klikkailemassa tarinoita naisvartaloiden takaa.
Varmasti moni, elleivät kaikki äidit joudu tutustumaan itseensä ja kehoonsa uudelleen. Vauvavuosi menee jonkunlaisessa koomassa unettomuuden ja muun kanssa, ja kun elämä alkaa normalisoitua, alkoi ainakin minulla sellainen Kuka minä oikeastaan nykyään olen-kriisi.
VastaaPoistaMinulta raskaus vei viimeisetkin kilot ja naiselliset muodot, vatsassa leikkausarpi. Vieläkään en halua kokovartalopeiliä makkariin, mutta toi Mintun haaste sai todella miettimään, ja varmasti myös itse sen uskallan jossain vaiheessa toteuttaa.Sinulle kiitos että ylipäätään sain tästä hienosta projektista tietää, ja sanoista, vertaistuesta. Nämä sinun tekstit on hyvin usein kuin omasta päästä (selkeämmin muotoiltuna tosin :))
Voi ihanaa, jos olin avuksi asian miettimisen aloittamisessa. (Nyt oli kyllä vähemmän selkeästi muotoiltu. ;D) Rohkaisen haasteen toteuttamiseen, tai ainakin asian työstämiseen jollakin tapaa. Kyllä sille, jos ulkomuoto ahdistaa, pitää tehdä jotain. Tämä haaste on näyttänyt, että ensimmäinen askel ei oo laihdutusrääkki, vaan itsensä hyväksyminen. Hyväksyvältä pohjalta sitten voi tehdä muita muutoksia, jos vielä tuntuu tarpeelliselta, eiksni? (Tässä ääneen mietin omia suunnitelmiani, hehe..)
Poista