27.4.2013

Tyttömäinen tyyli



Pojalle olen aina tykännyt etsiä kaupoista kirkkaita, raikkaita värejä. Oranssia, turkoosia, punaista... Raitoja ja kuvioita.

Kun Tyttö syntyi, olinkin vähän hukassa. Kaikki "kirkkaat ja raikkaat" tuntuikin omaan silmään poikamaisilta (varsinkin, kun tyttö on ulkoisesti aikalailla kopio veljestään). Mutta jotenkin en sitten kuitenkaan osannut kaupassa tarttua niihin hempeisiin vaaleanpunaisiinkaan.

Nyt olen alkanut hahmottaa, millaisista tyttöjen vaatteista pidän. Aika monilta osin omakin vaatekaappi muistuttaa mieleen tulleita määritelmiä, ja koti myös. Tai ehkäpä tarkemminkin haaveiden koti, kun en ole toistaiseksi kauheasti saanut sisustus- ja remonttikärpäsestä osumia.

Mutta tällaisia sanoja ajattelin miettiessäni (tätä hirveän syvällistä kysymystä siitä), mitä haluaisin lastenvaateosastolta löytää:

Romanttista ja arkista.
Pitsiä ja collegea.
Maanläheistä ja vaalenapunaista.
Vanhanaikaista ja nykypäivää.
Röyhelöä ja rouheaa.

Innostuin niin, että tongin lauantain kunniaksi tilkkulaatikkoni ja askartelin pari vaatekappaletta unelmieni vaatekerran pohjaksi. Sinne niiden kaikkien kirkkaiden ja raikkaiden vaatteiden sekaan, joita varmaan jatkossakin aleista ostan, haavekuvieni selkiytymisestä huolimatta. Miehen mielestä näyttivät hyvin munlaisilta vaatteilta. Tarkemmin ajateltuna juu. Tytön vaatteiden kanssa voin vain hassutella vielä enemmän, kuin omien kanssa uskallan. NYT alan tajuta tätä lasten pukemisen hauskuutta!

Collegemekko vanhoista kangaspaloista ja pitsinpätkistä.
Rusetti on irrotettava.
Toivottavasti tämä mahtuisi päälle vielä, kun Mimmi oppii kävelemään,
konttiessa saattaa vähän suututtaa.

Mummon pitsipöksyt?
Taikka sitten pitsihaaremihousut. Oikeasti hauskan näköiset päällä.
Nyt ylettävät nilkkoihin, mutta jätin kuminauhakujan auki,
niin menevät pari kesää shortseina (ja lopulta pikkareina?). ;)
Tämäkin rusetti on irrotettavissa.



Muistan elävästi joskus haukkuneeni harmaan maanrakoon. Nyt vähän niin kuin, öh... no, Rakastan sitä.


10 kommenttia:

  1. onpa hienoja vaatteita! Itse asiassa tosi hienoja, varsinkin tuo mekko. :)

    VastaaPoista
  2. Hienoja!!! Tulee vähän Pomp De Luxin vaatteet mieleen. Itsekin olen joskus pohtinut osaisinko pukea tyttöä, kun vieläpä inhoan vaaleanpunaista ja pitsiä. "Onneksi" on kaksi poikaa! Heh! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis mä mietinkin, että mikäs se olikaan "se merkki, jonka joskus jossain näin, jonka vaatteet oli kivoja". Google auttoi, ja tuohan se juuri oli! Hyvin imarteleva kommentti siis. ;) Teidän pojilla on kyllä kivan tyylisiä vaatteita, ja uskoisin kyllä, että samaan tyyliin saisit tytönkin puettua, jos tarve tulisi. Ei pitsi ja pinkki oo onneksi ainoat vaihtoehdot, niin kuin ei pojillekaan tummansiniset tylsyydet. ;)

      Poista
  3. Munkin kaapin saa tulla tyhjäämään. Sielä olis yks pieni pala harmaata taftia (tai vastaavaa)missä on punaisia kukkia.Joskus jäi kaupasta kärryyn enkä oo keksiny sille mitää käyttöä,kun on niin pieni pala.
    Sitte olis muutama metri pantterigollege-kangasta niiltä ajoilta kun sitä fanitin.ymymym !


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos saan tuoda tilalle pari säkillistä jotain, mille en just nyt keksi käyttöä. ;) Pitäis olla joku kangasvaihtopalsta? (Kaapit on siis aikalailla täynnä, oikeastaan ylikin. Haettiin toissamuutossa mummolaan varastoituja tavaroita eilen...)

      Poista
  4. Lohdullista kuulla, että en oo ainut, joka ei oo keksinyt heti omaa tyttövauvanvaatefilosofiaansa. Raskausaikana en ostanut yhtään vaaleanpunaista vaatetta, vaikka sukupuoli selvillä olikin. Sen sijaan ostin vaatteita, joita itsekin käyttäisin. Ruskeaa, kirkkaita värejä jne.

    Mutta nyt oon jotenkin ruvennut kaipaamaan jotenkin selkeämpää tyttömäisyyttä noihin vaatteisiin. Erityisesti koska tyttö näyttää ihan tosi söpöltä just siinä inhokkivaalranpunaisessa. Se jotenkin sopii sen väritykseen muuten. Eli nyt vaatteet on monenlaista sillisalaattia. On neutraaleja värejä (ruskeaa, harmaata, valkoista ja mustaa), on kirkkaita värejä (punaista, keltaista, sinistä) ja sitten on vaaleanpunaista. Ehkä selkeämpi tyyli löytyy jossain vaiheessa. :)

    SUPERHIENOT vaatteet oot tehnyt, vau! :)

    Hensku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä laatikot pullistelee sillisalaattia: veljeltä jääneitä kaikenvärisiä (jotka tuntuu nyt niin tosi poikamaisilta), kaikenkirjavia, hempeänkirjavia, kuviollisia, ruskeita, pinkkejä, printtejä. Ja sitten vielä puen niitä silleen, että pinojen päällimmäiset housut ja päällimmäinen paita. Joskus sattuu sopiva yhdistelmä, usein ei. ;) Mutta pääasia, että osaan sitten joinakin päivinä ihailla, että NYT on hianoo. ;)

      Ja kiitos. :)

      Poista
  5. Oi että, nuo on kyllä aivan ihanat!!! Mun täytyy nyt kyllä alkaa kunnostautua vaateompelun saralla ja alkaa tehdä omalle kullanmurulle kans hepeneitä :) Ihanat! Kiitos myös sun reunapitsiohjeista, niitäkin tulen varmasti käyttämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kiva kuulla, että pitsiohjeet pääsevät käyttöön! Toivottavasti ovat jotakuinkin toimivia ohjeita/malleja. :)

      Poista