Päiviä, joista ei ole mitään kerrottavaa

Haluaisin kirjoitella tänne aktiivisemmin. Päivät kuitenkin kuluvat Orphan Balckia ja takapihalla pomppivia tipusia seuraillessa. Niistä on aika vähän kerrottavaa. Toivon, että saisin jossain välissä ladattua akkuja riittävän pitkään. Kaipaan sitä tunnetta, että se ylänurkassa vilkkuva akun kuva olisi täynnä ja vihreä. Nyt tuntuu, että saan ladattua aina pienen palan kerrallaan, ja kulutan sen innoissani (tai siinä tunteessa, että on nyt sitten heti pakko tehdä jotain) samantien loppuun täyttämällä tiskikoneen tai pesemällä vessan.

Ikään kuin päivän urotyöksi ei voisi laskea telkkarisarjan kolmen jakson katsomista putkeen, tai bongattua lintusaldoa: räksät ja punakylkirastaat, mustarastas, tali- ja sinitiaiset, kirjosieppo, peippo, viherpeippo, punatulkkupariskunta, närhi, sitruunaperhonen, ja sitten ne kaikki pienet ruskeat, joita en koskaan erota toisistaan.

Sitä paitsi tenavat hoitaa kasvimaan kääntämisen, mua tarvitaan tällä hetkellä hädin tuskin mihinkään.

Sallikaa lasten...

Kuva googlattu

Sallikaa lasten tulla minun tyköni ja värittää tusseilla alttarimattoon. Ja siskon valkoiseen paitaan. Sallikaa niiden värittää myös itselleen viikset ja juosta kikatellen pitkin kirkkoa.

Äiti ja isä kamppailivat kunniatehtävän ja velvollisuuksien välillä, kun kummilasta kastettiin ja omat riekkuivat villin reissuviikonlopun väsyttäminä. No, pappi antoi meille osaltaan synninpäästön viittaamaalla ipanoidemme suuntaan lasten evankeliumin kohdalla. Sillä lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Että alttarille voi muitta mutkitta kantaa kynät ja paperit.

Mutta on kamala tunne, kun ei voi kontrolloida lastensa käytöstä ja joutuu sen noin räikeästi muille paljastamaan. Varsinkaan tuohon melkeinkolmeveeuhmaajaan ei tepsi mikään. Ja kun toinen käyttäytyy huonosti, ei sillä toisellakaan ole enää paineita olla kunnolla. Hiphei.

Silti: mukava viikonloppu. Kaupunkiloma, hotellia, ruokaa, lasten käytöstä lukuun ottamatta ihanat ristiäiset, mahtavat polttarit, kivoja sukulaisia, tapaamisia, kokemuksia, tutustumisia ja kaikin puolin kaikkea kivaa.

Onko noloa tykätä näistä?

Mä tykkään Duudsoneista. Tykkäsin jo silloin teininä, mutta etenkin nyt koulukiusaamisen vastaisen työn ja ihan vain hyväsydämisyyden takia.


Mä tykkään myös Juha Miedosta. Se on vähän hassu, mutta rehti ja ryhdikäs. Vaikken ole kauheasti tutustunut hänen poliittiseen osaamiseensa, en olisi pistänyt pahakseni, vaikka olisi päässyt eduskuntaankin. Tuskin siellä voi olla liikaa Hyviä Ihmisiä.


Tätä onkin nolompi sanoa ääneen, mutta tykkään myös Vesa Keskisestä. Kun se mokaa, se myöntää sen ja korjaa tilanteen. Uskon, että sillä on vahva moraali. Kaikessa inhimillisyydessään se on ihailtavan suoraselkäinen ja virkistävän innovatiivinen.


Samasta syystä ihailen Lillbackaa ja muita ihmisiä Powerpark -ilmiön takana. Lapsenmielistä rohkeaa hulluutta rakentaa jotain älytöntä keskelle peltoa. Kaikkine oheistouhuineen. Aina vain isompaa.


Pohjalaisena koen oikeudekseni ylpeillä näillä paikallissankareilla. Ihailen rohkeita, ennakkoluulottomia, innovatiivisia ja HYVIÄ ihmisiä. Sellaisia nää musta on.


Niin. Aattelin vain sanoa. Ja jos ette jo peruuttamattomasti pettyneet arviointikykyyni, niin paljastan vielä, että tykkään myös Niko Saarisesta. Siinä on jotain hauskan röyhkeää.

Kenestä te salaa tykkäätte?


(Tähän piti tulla kuva, mutta kännykkä ei tottele. Olkoon.)

Äitiyspakkauksen stailaus

Tongin tuossa uudemman kerran sitä "äitienpäiväpakkausta". Aina puhutaan pakkauksen väreistä. Että ovatko ne nyt sitten tyttömäisiä vai poikamaisia. Tänä vuonna on puhuttu erityisesti tuosta turkoosista haalarista, että onko se tytölle ollenkaan hyvä.

Meidän Pikkiriikkinen nukkui päiväunensa veljen vaaleansinisessä haalarissa pinkkien tumppujen ja lakin kanssa. Ihan prinsessalta näytti.

Kuinka moni käyttää vauvalla pelkästään pakkauksen vaatteita? Päätin vähän leikkiä photoshopilla ja tulin tulokseen, että kyllä ainakin tämän pakkauksen vaatteet saa ihan hyvin stailattua tyttömäisiksi tai poikamaisiksi. Tai ihan vain äidin silmää miellyttäviksi.

(Kuvista muokattu valkoisten vaatteiden värejä. Hyvin pikaisilla photoshoppauksilla ja ajatuksilla...)

Mikä on teidän mielestänne tyttömäistä ja mikä poikamaista? Mitä värejä tai kuoseja ette pukisi tytölle tai pojalle? Oletteko ylipäätään pukeneet tyttöjä ja poikia eri tavalla keskenään?

Yksin kotona

Äitiyspakkaus tuli. Sain kuin sainkin sen uuden. Värit olivat kivoja, mutta trikoovaatteiden laatu tuntui kyllä huonommalta, kuin viisi vuotta sitten. Mutta onhan se silti mahtava juttu, ja ihanan jännää. Paketti odotti avaamattomana siihen asti, että jaksoin ottaa asiakseni avata sen lasten kanssa. Koska muistan itse, miten jännää ja tärkeää oli päästä mukaan tonkimaan tulevien pikkusisarusten laatikoita. Osa vaatteista mahtui Pikkiriikkiselle, heh. Isompi taas puhuu koko ajan äitienpäiväpakkauksesta.

Voimat ovat vielä vähissä. Sairaslomani on toistaiseksi mennyt omassa oksennustaudissa, siinä mainitsemassani lamaannuksessa, työasioita järjestellessä ja sittemmin uuden pöpökierroksen iskettyä muiden hoitamisessa. Tänään olen vihdoin yksin kotona. Mutta tänään katson vielä ohi kaikista sotkuista, pölyistä, to do -listoista ja näistä aamuauringon nolaamista laseista:

Kaikenlaisen oikean tekemisen sijaan haaveilen nyt pienistä sisustuksellisista jutuista, joita etsiskellessä saan netissä kulumaan aikani liiankin hyvin. Kaipaan pientä kahvittelupaikkaa etupihan tyhjälle terassille. (Kuvan kalusteet on käyty jo kaupassa toteamassa vähän rimpuloiksi, mutta voi olla, että paremman puutteessa päädyn niihin.) Suunnittelen myös aikuisen kokoista sänky- tai sohvasysteemiä lastenhuoneeseen, kun pidempään jatkuneet yökiekumiset alkaavat stressata uuden tulokkaan saapumispäivän lähestyessä. Ja olisi kiva voida lukea heille huoneessaan niin, että molemmat mahtuvat kainaloon. Nojatuolissa kun on tilaa vain yhdelle syliteltävälle kerrallaan. Ja itse asiassa sitäkin koko ajan vähemmän, kun paisun jatkuvasti.

Nopilla pikkuinen "punainen kirjoneule"

Heittelinpä kerran noppaa aikani kuluksi, kun Näppituntumasta Amria kehotti. Sain seiskan ja kutosen, eli punaisen kirjoneuleen tehtäväkseni. Punainen ei kuitenkaan inspannut, ja villalankalaatikosta löytyi muutenkin kaiken muun värisiä jämiä. Joten homma unohtui pariksi viikoksi.

Kunnes muistin puuvillalangat ja syntyi inspiraatio, jota ilman tätä haastetta ei kyllä olisi syntyny. (Ja sehän tällaisissa haasteissa aina hauskaa onkin!) Muullekin perheelle on tehty kynsikkäät, joten kevätfiiliksissä tein Tytöllekin kevättakin kuvioiden inspiroimat levottomat käsineet.

Muutenkin on taas meneillään tämmöinen pikkukäsitöiden kausi. En jaksa innostua mistään isosta, vaan iloitsen, kun tulee illassa valmista.

Vielä muuten ehditte haasteeseen mukaan, ei muuta kuin nopat ja puikot viuhumaan! Heli?

Siirtymälamaantuminen

Ai niin. Mullahan tapaa aina tulla siirtymävaihemasis. Aina kesäloman alkaessa ja kesäloman loppuessa, samoin syys- ja hiihtolomien suhteen. Ja oikeastaan pienemmässä mittakaavassa viikonloppuisinkin.

Ehkä se fyysisen väsyn päälle äkkiä iskenyt henkinen herpaantuminen onkin sitä nyt. Sitä siirtymävaiheeseen liittyvää. Että vähän tuntuu tukalalta ja kiukkuiselta ja lamaantuneelta. Sitä se on. Huh. Huomenna taas paremmin. Viimeistään tiistaina?

Vaikka oikeasti päivä oli varsin hyvä: vointi on ollut kahta edellistä päivää huomattavasti parempi ja vietettiin mukava ilta ravintolassa ystäväperheen kanssa. Kotiin tullessa uuvahdus vaan valtasi ja lasten ylivirittyneet energiatasot ei menneet yksiin omien nollalukemien ja levon tarpeen kanssa.

Huomenna avaan äsken postista haetun äitiyspakkauksen, mietin työjuttuja luovutuskuntoon ja aion olla rennompi. Oli sitten väsy tai ei. En pety itseeni, enkä varsinkaan muihin.