10 vuotta facebookissa

Flunssa otti uuden otteen viikonloppuna ja oon ollut ihan tukossa ja takussa siitä asti. Juuri, kun pää on tyhjimmillään mm. blogin suhteen, on kiva, että silmiin osuu joku hauska haaste. Ei tarvitse itse keksiä, mistä kirjoittaa. Mamma rimpuilee -blogissa yllytettiin kokoamaan 10 vuodelta 10 profiilikuvaa facebookista. Senpä teen:

Kirjauduin facebookiin vuonna 2007 juuri uuden sukunimen saaneena. Tietenkin halusin tehdä sisääntulon hääkuvalla, ja pidin tätä kuvaa hauskana. Vähän semmoisena, "Nönnönnöö, minäpäs olenkin jo naimisissa".

Vuonna 2008 vaihdoinkin uutuudenviehätyksissäni profiilikuvia tiuhaan tahtiin. Tykkäsin tuosta paidasta, olin sen itse tehnyt. Tukka on lyhyt ja kiharat hankin tuohon aikaan vielä kampaajalta.

Vuoden 2009 profiilikuvista löytyi vain tämä toukokuinen otos. Ihan vaan pikkuisen blurrattu selfie. En tiedä kertoa teille tästä kuvasta mitään, sori. Tosin kyseisestä keväästä muistan, että olin sekaisin ja hukassa. Lisäksi mulla oli silloin tosi tummaksi värjätty suora tukka, mikä sekoitti senhetkistä kokemusta itsestäni entisestään. En oo muuten sen jälkeen värjännyt hiuksiani. (Tai kerran taisin raidoittaa...?)

Tämä heinäkuussa 2010 otettu kuva on venereissulta Raumalta. Päästiin naapuriporukalla seilaamaan ja mukana oli kaksi viittä vaille valmista vauvaa. Toinen omassa mahassani. Esikoinen syntyi tästä parin viikon kuluttua. Tuolta vuodelta on pari profiilikuvaa lapsenkin kanssa, mutta valitsin nyt tämän hauen tänne blogiin näytettäväksi... 

Vuodelta 2011 löytyi kaksi profiilikuvaa. Toisessa poseeraan esikoisen unipupun korvien välistä. Sekin oli söpö kuva, mutta valitsin tämän tänne, koska jotenkin pidän edelleen tämän kuvan pehmeydestä ja valosta. Valo on aina parasta. Tuohon kotiin sitä kertyikin aika niukasti, ja tässäkin kuvassa taidan olla polvillani tullakseni valaistuksi.

Näköjään tykkäsin edellisestä kuvasta niin paljon, etten vaihtanut sitä kahteen vuoteen. Vuonna 2012 julkaisin kuitenkin kansikuvana tällaisen hiihtolomafiilistelykuvan mökiltä. Odotan keskimmäistämme. Juodaan miesten tekemässä "lumisohvassa" kaakaota ja syödään kaupan pullaa.

Vuoden 2013 kuvista valitsin tämän, jossa edustan yksin. Muistan hämmentyneeni tästä kuvasta, joka pomppasi kymmenen epäonnistuneen selfien seasta. Istun autossa, ollaan menossa rippijuhliin. Kukka on napattu omasta kukkapenkistä. Otsatukasta tykkäsin paljon, ja vieläkin välillä haluaisin. En vain tiedä, miten se toimii silmälasien kanssa, ja se pois kasvattaminen on niin tylsää. Tuon vihreän mekon oon laittanut parikin kertaa kirppiskuormaan - ja ottanut aina pois sieltä.

Vuonna 2014 sain silmälasit. Tämän profiilikuvan päälle liimasin marraskuussa "TAHDON" -kannanoton. Hämmennyin silloin ja hämmennyn edelleen siitä, ettei tämä asia ole kaikille itsestään selvä tai edes yhdentekevä. Hämmennyn muutenkin ääripäistä.

Vuonna 2015 profiilikuvana oli odotuskuvan jälkeen ristiäiskuva. Istun pelkkä alushame päälläni ristiäispäivän iltana kotisohvalla. Päivä sujui hyvin ja mieleen on jäänyt keltaiset kukat, rauhallinen vauva ja raikas, kevyt tunnelma niin koko päivästä, kuin tuosta kuvaushetkestäkin.

Pyöreisiin kakkuloihin ja niiden herättämiin reaktioihin piti tutustua myös facebookissa tuoreeltaan. Kuva marraskuulta 2016. Näköjään profiilikuvia tulee vaihdettua hyvin harvoin enää. Naamanäyttelyä tapahtuu enemmän instassa ja blogissa. Voisin tietysti vaihtaa seuraavaksi profiilikuvaksi tämän eilisiltaisen kuvan:

Saisi varmaan pisteet arkirealismista ja noufilttereistä. Rasvattu, rikkiniistetty flunssanenä. Ja rasvainen paita. Ja öh, tukka. Mieheni juuri tuossa vieressä kommentoi, että "Pistäksä nyt sen kuvan sinne? Yäk." Kiitti. Mä tämän hälle whatsappiinkin lähetin, että voi ihastella vaimoaan aina ikävän tullen.

Että ehkä sitten kuitenkin keksin facebookiin jonkun muun kuvan, ehkä vähän vähemmällä arkirealismilla ja vaikka vähän blurratenkin. Joskus taas.

Neulottu kevättakki ja pörhelöitä

Kaipasin jotain nopeaa neuleprojektia. Tuli takki taaperolle. Tarkemmin ajateltuna tämän olisi saanut jättää kokonaan tekemättä: Olin sekoittanut mielessäni tyttöjen tarpeet, ja tällä nimenomaisella tytöllä on takkeja kevääseen vaikka kuinka paljon, mutta ISOMMALTA sellainen puuttuu. No, katsotaan, keksisinkö sillekin jotain DIY-meininkiä, vai kävelenkö ihan kauppaan vain.

Hauskoja kuvia pörhelöhelmaisesta viipottajasta kuitenkin sain, kunhan pidin juoksin riittävän lujaa perässä!

(Luulin, että muistaisin langan nimen, ja heitin vyötteet pois. Vaan enpä tietenkään muista. Joku Novitan paksu kausilanka ale-kopasta se oli. Menekki 300 g ja malli omasta päästä.)

Rauhoitteluliikuntaa

Oon taas googlaillut uusia liikkumisen muotoja löytääkseni itselleni mieluisia tapoja tutustua kehoni toimivuuteen. Joogan ha pilateksen rauhallisuus ja tietynlainen kehon aktiivisuuden ja passiivisuuden yhtäaikaisuus sai tutkailemaan muitakin itämaisia lajeja. Vaan kävikin niin, että itämaisten sijaan silmiin osui asahi.

Asahi onkin suomalainen terveysliikunnan muoto, joka perustuu länsimaiseen lääketieteeseen ja yhdistelee itämaisista lajeista tuttuja liikkeitä. Liikkeet aktivoivat kehoa hellävaraisesti, mutta yllättävänkin kokonaisvaltaisesti.

Asahi on kehitely lajiksi, jota voi soveltaa kaikille iästä ja rajoitteista riippumatta. Sen periaatteilla voi tehdä parin minuutin jumppahetkiä tai vaikka tunnin tehotreenin. Esimerkiksi pitkälle viedystä joogasta yms. poiketen asahi ei noudata mitään filosofisia, uskonnollisia tai poliittisia aatteita. Vahva mieltä rauhoittava vaikutus sillä kerrotaan olevan. Totesin sen itsekin.

Tein pari erillistä liikesarjaa, ja huojuessani rauhallisen musiikin tahtiin vahvana ja oman kömpelyyteni unohtaneena iski kehoon kummallinen onni. Tuli melkein itku. Hyvin outo juttu.

Tämän tyyppistä haluan tehdä lisää. Tämä kun tuntuisi sopivan myös flunssakeholle ja kevään ekan (ja toivottavasti koko kauden ainoan) tramppaonnettomuuden entisestään jähmettämälle selälle. Viritin siis suojaverkkoa ja niksautin selkäni kurkotellessa. Että niinkin hurjaa oli sen mun tramppajumppa.

(En siis ole mikään asahi-asiantuntija, enkä ole perehtynyt aiheeseen journalistin ottein. Tämä teksti perustui ensivaikutelmaan ja ensigooglauksilla löytämiini tietoihin. Ja innostukseeni. Kuvat otti kuusivuotias jälkeenpäin, kun kertasin kuvioita pikkusiskon rauhoittuessa unille. Viimeisessä kuvassa taitaa jo nukkua. Eli rauhoittava vaikutus tarttui sivusta seuraamallakin.)

Hyggeflunssia

Mulla on jäänyt mieleen kaksi miellyttävää flunssakokemusta.

Ensimmäinen omassa opiskelijakodissa sairastettu flunssa oli ihanan rauhallinen ja hygge. Makasin koko päivän peiton alla turvallisessa pesässä. Välillä nukuin ja välillä luin kirjaa. Opiskelijaflunssissa tilasin myös usein pitsaa kotiovelle, mikä oli maalaishiirelle hämmentävän siistiä.

Toinen mieleen jäänyt tauti on podettu yksin hotellihuoneessa, kun muut jatkoivat reissua suunnitelmien mukaan. Harmittelin tietysti, etten päässyt mukaan, mutta toisaalta yksin vietetty päivä hotellin sängyssä oli vauvavuoden väsyjen aikaan luksusta. Vaikka sitten mahataudin takia...

Nyt olo on sellainen just sopivan hyggehöttöinen ja hattaranhöntelöinen, kuumeinen ja kurkkukipuinen, että peiton alla vietetty päivä jäisi varmasti ihanien flunssamuistojen kirjaan. Vaan luvassa taitaa olla hepuloivia lapsia, äänen korottamista, palveluksia, erotuomarihommia, kerhokuskauksia ja muuta vähemmän hyggeä.

No, nautin edes tästä pienestä hetkestä, kun isot on kerhossa ja eskarissa, ja aamuvarhaisella herännyt tiikerinpentuni hiljeni päiväunille. Istuin Jättinallun syliin lukemaan blogeja... Äitiflunssan hieno hyggehetki.

Nips naps hups

Hups. Leikattiin tyttöjen tukat.

Keskimmäinen aloitti homman salaa itse varastossa, joten pitkään toivottu lyhennys oli nyt ajankohtainen. Neiti sai kevyet torut, vaikka lähinnä toispuoleinen polkka vain nauratti. Itse olisin halunnut pitää sen tukan pitkänä, mutta hän perusteli, ettei tykkää hiusten harjaamisesta ja siitä, kun sisko repii ponnarista. Ja toisaalta on varmasti lapsellekin iso juttu saada päättää tuollainen asia itse. Mä kun monessa asiassa oon aika määräileväinen... Mutta ei sitä toki ihan itse olisi tarvinnut alkaa klipsiä. Vaikka eipä siinä aloittelussa ollut mitään taka-ajatusta ollut, jos ajatusta ollenkaan.

Ihan lyhimpien höytyvien mukaan en koko tukkaa malttanut leikata, vaan koitin vähän pyöristellä niskaa kohti.

Omaa vuoroaan odottanut Miuku halusi tietenkin tukkahuoltoon myös. Jo pitkään puntaroimani otsatukka tuli siis yhdellä nipsaisulla, ja tietenkin liian lyhyeksi. Tosta noin vaan nips naps hups. Tai isomman tytön tapauksessa naps hups nips naps. No, molemmat asiakkaat olivat tyytyväisiä, ja sehän on pääasia. Molemmat ovat myös räkäisiä ja vinkuvia tänään. Se meinaa vähän käydä raskaaksi kaikille...

Taian tuntua kirjassa: Tyttö, joka unohti nimensä

Vitsailin taannoin, ettei Ben & Jerry's ole huomannut blogini markkina-arvoa. Joku kuitenkin on, sillä ilokseni sain hauskan yhteistyötarjouksen Kirjasiskoilta. Pian postista putkahtikin paketti, jonka avaamista taktisesti odotin erääseen keskiviikkoiltapäivään, jolloin kerhosta tullut keskimmäinen on pitkästyneimmillään. Paketista paljastui kirja, jota heti alettiin kovalla innolla lukea. Tyttö, joka unohti nimensä. Jo kirjan teema oli lapsen mielestä selvästi kiehtova. Miten muka voi unohtaa nimensä, ja miten seikkailu ihmisen kokoisen hiiren kanssa voisi auttaa nimen muistamisessa?

Itse tietenkin älykkäänä (höhö) hoksasin heti, että kirjaimia poimittiin sivu kerrallaan niin, että niistä muodostui tytön nimi. Ja ihan "sattumalta" vieläpä sama nimi, kuin meidän tytöllä. Lapselle tämä oli kuitenkin aivan odottamatonta ja yllättävää, ja niinpä ennen "paljastussivua" kerrattiin kaverusten löytämät äänteet pariinkin kertaa, ennen kuin lapsi hoksasi niistä syntyvän oman nimensä. Oivallusta seurasi lautasen kokoiset silmät ja superleveä hymy. Kirjan taika toteutui täydellisesti.

Pikkiriikkinen sai roppakaupalla intovirtaa ja tohkeissaan pyöritteli kirjaa. Että miten?! Ja ohhoh! Kirjaimia alettiin kerrata tarinasta moneen kertaan ja pikkusiskollekin näytettiin. Tarina jäi kertalukemalla mieleen niin, että se oli lapsenkin helppo referoida kuva kerrallaan siskolle. Arvelinkin etukäteen, että tämä 4½-vuotias innostuu kirjainteemasta kovasti. Äänteet kun on nyt olleet niin kiinnostava juttu, että välillä osataan jo lukeakin. Sen verran harvoin tosin, että hämmästyy sitä itsekin aina onnistuessaan.

Tyttö oli valtavan onnellinen uudesta kirjastaan, jonka omistussuhteesta ei nimikoinnin takia ole minkäänlaista epäselvyyttä. Kolmelapsisessa perheessä se on selvästikin harvinaista. "Lue tämä sitten mulle monta kertaa uudestaan! Heti tänään iltasaduksi!" Näin teemme.

Tyttäreni ilostuttamisen johdosta olen mielelläni Kirjasiskoille pienen palveluksen velkaa! Siispä toivon, että kurkkaatte heidän nettisivuiltaan tuotetarjonnan ja esimerkiksi Tiina- ja Terhi-siskosten hauskan esittelysivun. Mikäli tilaaminen houkuttaa, saatte käyttöönne kivan edun:

Koodilla "blogi" saat kesäkuun loppuun mennessä tehdyistä tilauksista 10 % alennusta! 

Voin ehdottomasti suositella tätä kauniisti kuvitettua yksilöityä satukirjaa, ja tytär taatusti komppaa suositteluja! Itseäni houkuttelisi myös puuhakirjojen tilaaminen, joten ehkäpä hyödynnän alennnuksen itsekin.

Hortensiasukat

Sopivasti vapuksi sain hempeän lempeät Hortensia-sukkani valmiiksi. Kuvasin ne kesäistä vappuhankea vasten, hehee!

Vihreän sävy tuntuu näin jälkikäteen just oikealta. Joulupukki välitti viestiä, että tämä infottomalla vyötteellä varustettu lanka on kuulemma jokin Novitan kokeiluerä. Ihan tosi ihanat värit kyllä on, ja hauskasti asettuu "kuvio", vaikka silmukkamäärät vaihtelevat pitkin vartta. Sukan jalkaosassa tosin piti vähän pätkiä lankaa, että sain langanlopusta tehtyä suunnilleen symmetrisen parin. Toki näin valmiina värimaailma on enemmänkin oranssi, kuin vaaleanpunainen, mutta pidetään silti nimenä Hortensia, inspiraation lähteen mukaan.

Mutta mikä tuossa viimemetrien kärsivällisyydessä on niin vaikeaa? Taas aloitin kärkikavennukset pari kierrosta liian aikaisin, vaikka luulin tekeväni jopa vähän ekstraa. No, katsotaan, asettuvatko, vai jatkanko vielä sentillä kärkeä.

Lankakerhoilua harrastamme taas ke 10.5. klo 18 Seinäjoella. Vahvistetaan paikka tuonnempana ja ilmoittautuville!