Olaf-pallo

Haluan tämän Olaf-pallon muistuttavan tästä vapusta. Koska Vappu 2017 nyt sattuu olemaan tällainen todellinen lumiukkovappu. Mutta sen lisäksi Olaf tarjoaa toisenkin erityisen muiston säilöttäväksi blogiin: kaupassa isoveli sanoi keskisiskolle lopulta ystävällisesti, että "sä saat valita". Ennenkuulumatonta! Sanoin siis, että voivat ottaa pallon, jos pääsevät yhteisymmärrykseen siitä, mikä otetaan. Arvelin neuvottelujen etenevän ihan toisin.

Vaikka joskus on vaikeaa nähdä kehityksen edistysaskeleita, niin tällaisissa tilanteissa niiden huomaamiseen oikein säpsähtää. Kohta nämä lapset ovat jo ihan isoja. (Ja koko ajan entistä huonommin myös blogiin sopivia...)

Muuta mieleenpainamisen arvoista tässä tähänastisessa vapussa on isompien lasten yömetsäreissu mr Piin ja Veli & Käly Piin kanssa. Siellä kuulemma kehityksen edistysaskelia ei ollut yhtä isosti havaittavissa, mutta kaikki aikanaan. Jännitys ja odotukset tekivät erään vähän ärtyneeksi, vaikka selvästi olikin nauttinut kaikesta. (Ja näissä jutuissa taidetaan tulla taas siihen blogiin sopivuuden rajamaille...)

Foliopallon ostamisen lisäksi tämän vapun "ekakerta" -osioon pääsi Heidi Piin ja Käly Piin munkkitehdas. Hyviä tuli, joskaan sokerointi ei ihan tehnyt oikeutta näille maailman parhaille munkeille. Mutta tavoite olikin olla vain polttamatta taloa! Kaikki muu onnistuminen oli vain plussaa!

Kuka katsoo sovituskopin peilistä?

Mä oon aika pihalla. Mutta sentään mulla on uusi rusetti, paita, vyö ja käsilaukku. Ja jääkaapissa eiliseksi karkureissuevääksi ostettua pullotettua hedelmää.

Mun pitää opetella taas tekemään asioita, joista nautin. Kuulemma. Ja mun pitää opetella irtiottamista ennen kilahtamista. Hyvällä mielellä lähtemistä toisin sanoen. Hyvän sään aikana, kuten myös sanotaan.

Tällä viikolla nautin omasta seurastani shoppaillen. Vähän meni hötkyilyksi ja panikoimiseksi välillä, mutta ei se kauheasti haitannut.  Oma ylhäinen seura oli silti ihan kohtalaista ja vietetty aika ihan iloa tuottavaa. Oli hauska vähän tutustua esim. erilaisia vaatteita kokeilemalla, että millainen se peilistä katsova tyyppi nykyään on. Tämänkertainen selfietulva ajaa samaa asiaa.  Tutkiskelen ja kuulostelen minua.

Ruusuja, nakkeja ja lihapullia...

Mulla oli kaksi ajatusta blogiin tälle päivää: joko jotain zeniläistä elämänviisautta kukkakuvan kera. Ehkä jotain henkevää tai jotenkin seesteiseltä vaikuttavaa. (Tai paremminkin "seesteisesti itseeni vaikuttavaa".)

Tai sitten lounaalta. Syötiin kylmiä nakkeja ja lihapullia. En. Vain. Jaksanut. Mitään. Muuta. Lapset olivat kyllä onnesta soikeina. Ja minä tietenkin entistä syyllisempi jaksamattomuudestani ja heikosti toteutuvasta ruokapyramidista ja tämänpäiväisestä pohjanoteerauksesta.

No, laitoin molemmat kuvat. Tämmöistä tämä elämä nyt vaan on. Molemmanlaista. Keskivakavasti uupunutta.

Hortensialankaa

Hei Joulupukki!

Sain sulta tämän ihkun värisen raitalangan, josta haaveilin heti itselleni villasukkia. En vain keksinyt, minkä värin ottaisin sille kaveriksi, kun arvelin, ettei yksistään riittäisi tämmöisen isojalkaisen sukkiin. Valkoinen menisi tietty hyvin, mutta näyttäisi, että lanka tuottaa valkoista raitaa jo muutenkin.

Tänään tuota hortensiaa ihastellessani hoksasin, että väreissä on jotain tuttua. Ja niinpä löytyi lankalaatikosta (välttävän sävyinen?) vihreä raitalangan kaveriksi. Onpa huomiseksi taas jotain puikoilla, kun lankakerhoillaan Siskolassa kuudelta. Siellä vauvalassa, hihiih!

Trumpetisti

"Miten ihmeessä ne muut sai tästä äänen tulemaan?"

Relaxing pose

Niin kuin riippuvaisetkin taitavat usein märehtiä ratkeamista (sitä edeltävien onnistumisien sijaan) nolostelen minäkin sitä, ettei liikkumiseni ikinä muutu säännölliseksi rutiiniksi. Sen sijaan, että iloitsisin niistä kerroista, jolloin kuitenkin teen jotain.

Ja laihduttajia moititaan, jos kilot tulevat takaisin. Ja ihmetellään lapsia, jotka kokeilevat kuuttakymmentä harrastusta innostumatta ikiharrastukseksi asti mistään. Mutta hei, pääasia, että tekee jotain. Ei tarvitse jämähtää yhteen lajiin ollakseen jotain. Ei tarvitse määritellä itseään jalkapalloilijaksi tai pianistiksi, vaan voi halutessaan suunnata kiinnostuksensa milloin minnekin.

Oon yrittänyt opetella ajattelemaan, että yksikin Youtuben kanssa tehty treeni, kertaluontoinen kävelylenkki tai edes lyhyt niskajumppa on kaikki plussaa. Laihduttajalle pudotettu kilo on hyvä saavutus, riippumatta siitä, koska se tulee takaisin. Muutenkin keskitytään liikaa epäonnistumisiin. Vaikka totta kai tiedän, että elämäntapamuutoksia liikkumis- ja ruokailutottumuksiin yleensä kaivataankin. Kaipaisin minäkin, tiedän. Silti se askel voi tuntua liian isolta ja mahdottomalta otettavaksi, ja sitten siihen suhteutettuna ne pienet askeleet, yksittäiset jumpat tai herkuttomat päivänpuolikkaat tuntuvat merkityksettömiltä.

Ja oon koittanut miettiä sitä mielialankin kannalta. Jos on viisi hyvän mielen ja olon päivää, ja sitten yksi kauhea, niin jospa en jäisikään siihen pettymyspäivään makaamaan. Aloittaisin jokaisen päivän puhtaalta pöydältä.

Oho, vähän rönsyili. Oikeasti mun piti tulla vain parin hauskan kuvan kanssa sanomaan, että teinpä tänään Youtuben ohjauksessa joogaa ja oli kivaa. On ollut hauska testailla erilaisia liikkumisen muotoja ilman ajatusta siitä, että pitääkö tän olla "mun juttu". Voi testailla kaikenlaista. Ei tarvi sitoutua. HIITtiä, pilatesta, kyykkyjä, mummojumppaa selälle. Pääasia, että tekee edes jotain. (Ja postaa someen.) Tällä kertaa rauhallinen jooga tuntui yhdistävän sopivasti selän aktivointia ja mielenterveyskuntouttajan määräämää rentoutusharjoitusta. Lisäksi likoille piti saada puuhaa, etteivät piirrä seiniin, joten isompi tuli ottamaan kuvia ja pienempi tekemään kanssani alaspäin katsovaa koiraa.

(Kiinnitin itse vasta kuvat laitettuani huomiota siihen, että mulla ei oo housuja. Toivottavasti ketään muutakaan ei vaivaa...)

"This is a relaxing pose."

Yeah, very relaxing.

Ihana karhumaalaus

On kyllä ollut jotenkin niin kökkö päivä. Valitsen tällä kertaa olla valittamatta täällä, ja laitankin näytille päivän iloisimman aikaansaannoksen:

Tytär halusi maalata. Piirsin sille kuvan, jota se antaumuksella vesiväritti vaikka kuinka kauan. Ja vaikka kuinka moneen kertaan. Onneksi oli kunnon vesiväripaperi, jota sai hinkata ja kastella mielin määrin! Taivaalla loistava keltainen ei muuten ole aurinko, vaan Pikachu.

Lopputulos on hirmuisen söpö. Ja söpöys vielä tuplaantui, kun neiti piirsi maalaukselle kaverin: