17.6.2020

Opettajan kesä - onko lupa nauttia?



Mikä kesä! Ihanaa! Näillä säillä on ollut huippua lötkötellä lomassa.

Tosin opettajien kesistä vitsaillaan ja vinoillaan niin paljon, että sitä väistämättäkin alkaa tuntea välillä huonoa omaatuntoa lomalaisuudestaan ja toisaalta painetta siitä, että osaako ja ehtiikö sitä kuitenkaan nauttia riittävästi ja palautua. Itse olen pyrkinyt tietoisesti ajattelemaan - niin kuin instassakin totesin ja varmaan täälläkin olen joskus sanonut, että kaikille mahdollisista vaihtoehdoista olen ihan itse ammattini valinnut. Ja koulutuksen ja työpaikan hankkimalla sen (lomineen päivineen) myös ansainnut. Jos joskus kadehtisin vaikkapa toisten palkkakuitteja, voisin samalla logiikalla ajatella, että itse olen valinnut. Eikä sillä, kyllä opettajien kesistä saa vitsailla, ja kestän sen kyllä. Vitsailen itsekin, koska onhan se nyt ihan huvittavan ihanaa.

Tänä kesänä olen päässyt yllättävän nopeasti kesämoodiin. Oikeastaan ensimmäisen viikonlopun jälkeen. Joinain vuosina olen vielä juhannusviikon torstaina noussut neljältä aamuyöllä kirjoittamaan ylös tukiopetusideoita. Ja toisaalta alkanut heti heinäkuussa stressata töiden alkua. Käynyt toisin sanoen kireillä ylikierroksilla. Nytkin huomaan, että ajatukset välillä karkaavaat syksyyn, mutta tietoisesti työnnän ne pois, ja päätän luottaa itseeni. Luottaa siihen, että keksin nämä mieleen pyrkivät "huippuideat" kyllä uudelleen sitten, kun on oikeasti aika miettiä niitä.

Välillä pohdin myös sitä, miten pitkään on ok olla tekemättä mitään. Huomaan tarkkailevani toisia. Niitä, jotka käyttävät luppoaikansa voikukkien kitkemiseen ja nurkkien pölyttöminä pitämiseen. Olen opetellut ajattelemaan, että on oma valintani, onko nurkissa pölyä tai nurmikolla voikukkia. Ettei ole väärin istua 1½ tuntia aamulla korituolissa hymyilemässä kahvikuppi kädessä takapihan lintukonsertille. Aika harva asia on pakollinen. Ja pakollisuuden määrittelen lopulta monessa kohtaa minä itse. Ja sen, milloin ne pakolliset sitten teen: hampaat irvessä silloin, kun pitää, vai ehkä sitten huomenna.

Elämä on valintoja. Ja on turhaa miettiä, kelpaavatko valintani muille. Valitsen itseäni varten (ja kyllä, totta kai muita taloudessani asuvia varten, mutta sepä sitten riittääkin).

Ja laiskotteluun luvan antamisen jälkeen esittelen teille kompensaatioksi pihapiirini hyötykasvit, jotka minusta riippumatta ja suuria ponnisteluja vaatimatta kasvattavat satoa syksyyn:

Valkoinen tai punainen herukka, mistä näistä tietää?

Raparperi

No se toinen, punainen tai valkoinen herukka.

Mansikka

Tämä on musta!

Perunamaa

Herne, en kyllä tiedä, tuleeko näistä satoa, ja jos, niin miten.

Salaattikin aloitti vihdoin kasvuspurtin.

Paprika, taitaa jäädä vain koristeeksi.

Omenan kukkien alta pullistuu hedelmän alkuja.

Samoin kirsikankukista.

Tomaatti näyttäisi tekevän hyvän sadon myös. Kyllä meidän kelpaa!

Pensasmustikka jäi kuvaamatta, samoin tyrni. Mutta kyllä on kuulkaa opelle nautittavaa, kesäloman lisäksi, pitkälle syksyyn!


2 kommenttia:

  1. Ihania puutarhakuvia!

    Täytyy sanoa, että varmaan opettajien lomalle vinoilu johtuu harvinaisen puhtaasti kateudesta. Vaan aika harvalle vinoilijalle se opettajan työ kuitenkaan sopisi. Eikä itselle täysin sopimattomasta työstä jaksaisi selvitä vuodesta toiseen vaikka loma olisi millainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se varmasti on, kateutta, ja toisaalta sen ymmärtää niin tosi hyvin. Jotenkin silti haluaisi aina lempeimmällekin vinoilijalle selitellä, että tässä työssä tämä loma on ainoa konkreettinen palkinto, ja haluaisi lunastaa sen nolostelematta. 😄 Toki monena talvena oon tuotakin miettinyt, että sopiiko mun mielenterveydelle tässä ammatissa muutkin vuodenajat, kuin kesä... 😂👍

      Poista