En tiedä, ovatko oppilaat löytäneet jo blogiini, mutta instaan ovat. Yritän ajatella, että se ei haittaa. Että olen mielelläni itsenilainen roolimalli myös somessa. Avoin. Mutta stressaahan se nyt vähän. Ehkä valjastan blogia taas viimeaikaista enemmän niihin pienempiinkin ajatuksiin, joita nyt oon tavannut jakaa useammin instagramissa. Ehkä ja ehkä. Tiedäpä tuota.
Töissä alkaa stressijakso. Pari pakollista urakkaa pitää vetää sinnillä, mutta loput meinaan jättää sitten ihan vaan tekemättä. Ei ehkä jokainen opsinosanen tuu täytettyä, mutta jospa saataisiin pari juttua opsin ulkopuolelta, sieltä elämänkoulun kurssitarjottimen puolelta käytyä hyväksytysti läpi. Mä niin tykkään mun oppilaista, niin raskas kun porukkana välillä ovatkin. Haluan niille parhaat eväät ja kantavat siivet tulevaisuuksiinsa.
Pääsiäisestä tulikin nyt saikkuloma, lapset tuli kipeiksi. Sukuloinneista luopuminen surettaa, varsinkin sen uusimman sukulaisen nuuhkuttamatta jääminen. Yritän nuuhkutella lämpenevää kevättä. Sitten edes. Ihanaa sekin, mutta jokavuotinen ihme. Sisarusten vauvat on pieniä vain hetken...
Voi harmi, kun sairastuitte! Se on kyllä tylsää tässä perhearjessa, kun paljon useammin pitää perua menoja kuin ennen lapsia. Ja onneksi kun pieni vauva ei ole oma, se tuntuu pieneltä vielä vähän vanhempanakin.
VastaaPoistaTsemppiä loppurutistukseen!
Kiitos!😊 Ja se on kyllä totta, että varsinkin, kun itselle ei taida enää tulla lapsia, pysyy sisarusten lapset ikuisesti pieninä, kun ovat pieniMPIä. 😄
Poista