Touhua aamusta iltaan

Aamulla heräsin reippaana lasten kanssa ennen Pikkukakkosen alkua. Puhelinta vilkaisin jossain vaiheessa lastenohjelmia, ja siellä odotti viesti seuraa vailla olevalta kaverilta. Kutsuin aamukahville, ja pian jo auto karauttikin pihaan.

Kun kaveri vauvoineen lähti, totesimme ehtivämme mainiosti kylätapahtumaan humputtelemaan ja syömään lounaaksi makkarat ja donitsit. Oltiin hyvä tovi, juttuseuraa löytyi joka mutkan takaa.

Kotiin päästyämme huomasin, että kello oli juuri sopivasti, ja vähän kiirehtimällä pääsisin sittenkin vauvateatteritapahtumaan pienimmän kanssa. Mmm, kakkukahvit, nam!

Parkkipaikalla vilkaisin puhelinta: "Päivällistreffit lähikaupungissa?" Laskeskelin, että ehdittäisiinkö puoli seitsemäksi takaisin. Ehdittäisiin, joten lähdettiin syömään hyvässä seurassa. Eikä tullut edes kiire illan leffaan, johon oli varattu kolme lippua: mulle, esikoiselle ja keskimmäiselle. Nakattiin vain iskä ja vauva kotiin. Yleensä puetaan kylmää leffateatteria varten lämpimästi vaatetta. Nyt ei ehditty vaihtaa vaatteita, joten nappasin mukaan ison viltin lämmikkeeksi.

Yöhaukan hiippaillessa rosvohommissa molempiin kainaloihin piiloutui kaveri ja veti vilttiä silmilleen. Leffan loputtua isompi hihitteli, ettei muistanut Siskon olleen mukana ollenkaan. Kiva ajatus, että molemmat ehkä kokivat olleensa ainokaisia, kainaloisia.

Tämän päivän touhuilla on ollut itselleni suuuuuri voimauttava vaikutus: pitkään mahdottomalta tuntunut spontaanius tekee taas paluuta arkeemme. Olisi ollut ihan eri asia, jos päivä olisi etukäteen suunniteltu tällaiseksi hullunmyllyksi. Se kiksien arvoinen asia on juuri siinä, että elämä voi olla ajoittain taas extemporea. Suunnittelematonta, joustavaa ja nopeatempoista. Ja yhden spontaanin touhun jätin jopa mainitsematta. Ehhehee. (Saatte luulla, mitä haluatte, en kerro.)

Huippukivaa. Vaikka vastapainoksi tarvitaan tietenkin monta tylsää, tavallista arkipäivää. Jotta vauvakin saisi iltaisin unen päästä taas kiinni. Ja kuvana tietenkin illan viimeinen selfie, päivän ainoa kuva. Tässä, vauvaa "nukuttaessa" (=odotan vierellä, että nukahtaa) kun ei oikein älylaitteiden räpläämistä kummempaa saa tehtyä... Vaan eipä tällaisen päivän päätteeksi taida olla tarvekaan huoletonta blogipostausta kummallisempaan pystyä.