2.12.2015

Vuoden takaa



Sain Sallan Aarteet -blogista haasteen kertoa, mistä kirjoittelin vuosi sitten.

Ajatukset on pyörineet muutenkin paljon vuodentakaisessa. Silloin piilottelin raskautta, joka kuitenkin vei totaalisesti voimat koulun joulunaluskiireissä, ja jota piti jo aika kekseliäästi yrittää peitellä. Joillekin olin näillä paikkeilla vuotta jo asian paljastanut.

Jos kurkkaan blogitekstejä vuoden 2014 marras-joulukuun vaihteesta, huomaan, että hyvin samoissa merkeissä on mennyt tämänvuotisen kanssa: Flunssaa, erityismainintana man flu, ja sukkien neulomista. Tasan vuosi sitten julkaisin kuvan, jonka tiedän jo herättäneen niitä oikeita epäilyksiä kasvaneesta vatsasta. Melkein vuosi sitten myös pätkäisin pitkän tukkapehkoni lyhyeksi ja vasta viimeviikkoina oon alkanut ensimmäisen kerran kaivata taas pitkiä hiuksia. Ehkä siksi, että nämä ovat nyt jonkin verran kasvaneet, joten on lupa haaveilla. Ja ehkä siksi, että olen ehtinyt unohtaa, kuinka kauheat ne pitkät olivatkaan...

Moni haasteeseen osallistunut on ihmetellyt, että voiko niistä omista tapahtumista olla jo vuosi. Itselläni elämä on mullistunut taas niin paljon, että nuo vuoden vanhat jutut jo oikeasti tuntuvat aika kaukaisilta. Kuluneen vuoden alkupuolisko mateli niiiiin hitaasti ja raskaasti, mutta tämä jälkimmäinen puolikas on kyllä hurahtanut hujauksessa. Aika on niin suhteellinen käsite.




Mutta kiva katsaus vuoden taakse tämä tällainen. Koska haasteessa pyydettiin vertailemaan muutoksia tämänhetkiseen, liimasin viimevuotiseen kuvaan tämänvuotisen. Tosin loppukesällä otetun, kun kokovartalokuvaa Miuku sylissä ei löytynyt, enkä sentään sellaista jaksa vaivautua nyt ottamaan.

Jos haastaisin jonkun, niin varmaan Pikkusiskon. Mitä sanot?


2 kommenttia: