Kuusvuotissynttärit ja tykinkuulakakku

Eilisestä huolesta huolimatta tämä päivä meni täydellisesti. Lapset leikkivät sopuisasti ulkona ja pienin nukkui pitkästä aikaa hyviä päikkäripätkiä. Minä sain puuhastella ilman kiirettä illan kuusvuotissynttäreitä kokoon.

Poika olisi halunnut junanratakakun, mutta epäilin, etten saisi siitä siistin näköistä. Päädyimme kikkailun kautta kompromissiin: tein ei-esittävän kakun. Tylsä äiti. Mutta kas vain, kakku muuttuikin "tykinkuulakakuksi", kun askartelin sankarin lautaselle minitykin. Ja junanratateema toteutettiin kattamalla brioista kutosen muotoinen rata pöytään. Tadaa!

Nuo hauskan näköiset nyssykät löysin Lidlin reseptilehtisestä. Suosittelen testaamaan, hyviä tuli. Netistäkin löytyi samainen ohje, linkki tässä: Caprin piiraat.

Sankari on päivän päätteeksi väsynyt ja onnellinen. Huomenna jatketaan kavereiden kanssa (ensimmäistä kertaa tässä huushollissa) ja oikea synttäripäivä on vasta tuonnempana. Ja mitä ihmettä: Miuku nukahti huudoitta omaan sänkyyn, vaikken ollut vieressä. Jipii!

Kiukkupää

Ohhoi, hohhoi. Kyllä niin on päiviä, että kaikki vaan tympii, vaikkei mitään erityistä aiheuttajaa löydy sille. Eniten tietenkin tympii se, että sitä on sitten itekin niin tympee, ilkee ja varmasti jo vähän (paljon) huono äiti. Olisipa huominen helpompi. Tympeyksissäni uskallan kyllä epäillä: Esikoisella on illalla juhlat, mikä tarkoittaa sitä, että minä haluaisin häärätä ja hän puolestaan hyppii seinille. Tulenarka yhdistelmä. Pidetään silti peukkuja, että pääsisin nousemaan sängystä oikealla jalalla. Ei haittaa, vaikka muukin väki nousisi samoin.

Roihu- ja Riehujännitys

Reilun viikon päästä suuntaamme partioleirille 10 päiväksi. Tähän asti oon ollut pelkästään intofiiliksissä ja riemuissani, mutta nyt alkaa hiljalleen jännittää epämukavallakin tasolla. Että osaanko ottaa kaiken tarpeellisen huomioon ja mukaan. Ja ennen kaikkea jännittää, että pysyvätkö kaikki terveinä sinne asti ja siellä. Siihen kun ei oikein voi vaikuttaa, melkein kaikkeen muuhun kyllä. Tai no säät. Tiedätte kyllä sanomattakin, mitä ajattelen ja toivon sen suhteen.

Mä kirjoitin tähän ensin pitkän listan asioista, joita OLEN jo miettinyt ja valmistellut. Mutta ette kuitenkaan jaksaisi lukea. Muistuttakaas mulle, mitä pitäis vielä hoksata. Tai arvelkaa ääneen, oisko tollainen virkattu ruokailuvälinepussi kätevä vai epäkätevä. Jos joku keksii muistuttaa jostain sellaisesta merkittävästä pointista, jota en ollut vielä ajatellut, lupaan lähettää postikortin sille leiriltä!

Ja Roihulle tulijat, huutakaa kommenttiboksissa HEP! Riehulle tulijoiden toivon huutavan nyt leirihuudon samassa lokerossa. Se pitäisi jo osata, kotiläksy! (En kyllä tiedä, että lukijoissa olisi Riehu-väkeä, mutta kysyinpä silti.)

Kakkukestit maalaisidyllissä

Olin ensimmäistä kertaa yön eri osoitteessa vauvani kanssa. Muu perhe meni mummolaan ja minä vietin melkein vuorokauden kavereiden kanssa.

Kuopukseni huusi loukkaantuneena mr Piille kaksi tuntia ennen nukahtamista. Oma iltani näytti suunnilleen tältä:

Eiks aika ihana?

Peto on olohuoneessa ja laittelee pyykkejä

Mie tiesin et mie flippaan.

Mie tiesin, että se oli vaan unta. Se, kun Antti Tuisku nolasi mut keikallaan viime yönä. Mie tiesin, mutta silti oli aamulla vähän paha mieli. Semmonen, et pyydä multa anteeksi kunnolla.

Piti sitten kuunnella Spotifysta Tudea ja äkkiä olinkin ihan, et Paadiipadaapaa, vaikken silleen osannut sitä laulaa mukana. Kauheen vaikee toi kertsi. Mut sopi tosi hyvin taustamusaks tohon pyykkien laitteluun, olin rytmikäs ja sulava.

Ja sit tanssin, silleen, et potkasin vahingossa polvella vauvan nurin. Mut ei se moittinut kovasti. Tuli tanssiin mukaan, niin ku keskimmäinenkin. Isointa hävetti, mut se otti musta silti kuvia. Tässä ohessa ne. Antti, nyt mulla ei oo enää paha mieli. Vaikka pakotitkin mut soittamaan muovipussisoitinta, ja nauroit ilkeesti, kun en osannut yhtä hyvin kuin sä. Tiedän, et oikeessa elämässä et naurais, vaikken esim. tanssisi ihan yhtä hyvin kuin sä. Tai osais sanoo sitä kertsii. Eikö?

Vinkkejä vauvan mukitreeneihin

Miuku on hämmästyttänyt useampiakin vieraitamme hienolla taidollaan juoda jo alle 1-vuotiaana itse mukista. Parilla hyväksi kokemallamme vinkillä pienikin oppii tuon taidon äkkiä:

1. Kaada mukiin vain sen verran juotavaa, minkä olet valmis siivoamaan pöydältä tai paidalta. Eli ihan pari milliä pohjalle kerrallaan.

2. Anna kylpyleluksi muki. Ammeessa on hyvä treenata sotkematta. Voit sitten itse päättää, täytätkö mukia aina puhtaalla vedellä vai annatko litkiä kylpyvettä... En paljasta, kuinka meillä on tehty.

Meidän Miuku ei oikein oo tykännyt nokkamukista, varsinkaan niistä, joista pitää imeä. Toki niitäkin käytetään, mutta tuntuu, että niistä se juo vain pienet kulaukset ja kyllästyy. Tavallisesta mukista jaksaa innostuksissaan juoda jopa riittävän määrän nestettä per päivä.

Toinen outo juttu, mikä tämän lapsen ruokailutavoissa osoittautunut tavallista tapaa toimivammaksi: emme käytä ruokalappuja. Niiden kanssa menee neidillä pasmat sekaisin ja lappua repiessään sotkee itsensä kokonaan. Nyt, kun olisi ajankohtaista aloittaa lusikkatreenejä, pitäisi kyllä saada ruokalaputkin kuvioon. Oisko kellään vaihtarina antaa hyviä vinkkejä lusikkatreeneihin ja ruokalapun sietämiseen?

Viisi nukkusilmäistä sisarta

Tässä taannoin osui silmiin Ripaus tunnelmaa -blogissa ihanat prinsessanuket. Ja koska iski ihan kauhea näpertelyvimma, ei nuo nuket lakanneet kummittelemasta päässä ennen kuin tein yhden. Toisen. Ja viimein viidennen. Hups. Enempää en tee.

Näitä varten en mitään materiaaleja ostanut, vaan käytin loppuun kankaanpalasia ja langanpätkiä. Vähän kalpeita ovat väriltään, ressukat. Sain autenttisen muhkuraisen mamakehon täyttämällä tytöt erinäisellä ompelujätesilpulla ja vanhoilla trikoovaaterievuilla. On siinä ihmettelemistä, kun jonain päivänä ratkeavat liitoksistaan. Jos kurkkasitte linkkaamani toisen Heidin blogiin, huomaatte varmasti myös eron huolellisuudessa ja käsialassa, mutta mä nyt oon tällainen huithapeli muissakin jutuissa. Tykkään mieluummin saada vauhdilla valmista, kuin viimeisen päälle. Tai no, tykkäisin toki "viimeisen päälle" -lopputuloksesta, mutta kun aina iskee jossain kohtaa kiire ja hoppu ja hällä väliä.

Pikkiriikkisen kanssa saatiin hyvät leikit aikaan. Pitkätukkainen on kuulemma tietenkin Elsa, ja vaaleanpunatukkainen Anna. Kirjavatukkainen on laulaja, koska se tykkää esiintyä, ja kuulemma hän on myös poika, joka tykkää pinkistä. Nimeltään se on "Dii", jonka arvelen kirjoitettavan "Dee". Turkoositukkaiselle annettiin myös joku persoonallinen nimi, mutta veikkaan, ettei toinen leikkijä muista sitä huomenna sen kummemmin, kuin minäkään nyt. Pinkeissä jumppatrikoissa koikkelehti balleriina, joka tänään oli Pikkiriikkisen lemppari. Sillä on kellona mun kulahtanut sormus.

"Kuka äiti sä oot näistä? Mä oon tää tanssija." Hmm... Ehkä mä tänään olisin Dee, en niinkään esiintymisvimman takia, vaan noiden vaatteiden ja erityisesti mylittlepony-tukan takia. Mä aina vauvavuoden jälkeen alan hinkua rockimpaa lookia ja tatuointeja. Miksi?