Sata lennokkia päivässä ja muita toiveajatuksia äidistä

Valeäidin blogissa törmäsin tämmöiseen muissakin blogeissa kiertäneeseen lasten haastatteluun. Innostuksissani haistattelin heti eilen omiani. Olisin tietenkin voinut odottaa lapsilta sopivampaa vireystasoa, mutten toki malttanut. Kesken leikkien jututettavaksi repäistyt vastailivat hyvin keskittymishäiriöisesti, jos lainkaan. Meillä päästiin kakkaan yhtä kysymystä aikaisemmin, kuin Valeäitilässä. Jes. Lähes mitään vastauksia en allekirjoita tosiksi, mutta kuulunee asiaan.

3 asiaa, joista Äiti pitää
4v: Langan kutomisesta. Mä sanoisin, että telkkarin katsomisesta.
6v: Omepelemisesta.

3 asiaa, joista Äiti ei pidä
4v: Taulujen katsomisesta.
(Totta, verrattuna esim. telkkarin katsomiseen se on vähän tylsää.)
6v: Kiroilusta.

3 asiaa, joita Äiti teki viime viikonloppuna
6v: En muista, viikonlopusta on jo viisi päivää!
4v: Kakannu vaan housuihin.

3 asiaa, jotka Äiti osaa
6v: Soittaa pianoa. Onko tässä myös, mitä äiti ei osaa? Hyvä. Sitte kitaran soitto, maalaus ja piirto.
4v: Ihmisen elämä.

3 asiaa, joita Äiti ei osaa
6v: Rakentaa. Skeitata.
4v: Eikä grillata. Kaataa kuusia. Keittää ruokaa. Hähähää!

3 asiaa, jotka Äiti haluaisi osata
4v: EI NIITÄ!!
6v: En minä tiedä sun tunteistas yhtään mitään.

3 asiaa, jotka Äidin pitäisi tehdä
6v: Siivota. Tehdä sata lennokkia yhdessä päivässä.
4v: Ei vaan yksitoista. Ei vaan loputtomiin.

3 asiaa, joista Äiti stressaa
4v: Ei me osata stressata.
6v: Rakennus. Miuku kiljuu.

3 asiaa, jotka saavat Äidin rentoutumaan
6v: Istuminen vaan.
4v: Rentoutuminen

3 asiaa, joista Äiti puhuu usein
6v: Vauvasanoista.

3 asiaa, jotka Äiti pukee mielellään päälleen
6v: En vastaa enää!
4v: Juhlavaatteita. Kakat mieluiten.

3 asiaa, joita Äiti ei pue päälle
6v: Kakkoja. Nukkeja.
4v. Kukkamekkoa.

3 asiaa, jotka Äiti haluaisi hankkia
6v: Auto. Laatikkopyörä. Ukulele.
4v: En tiiä. Mitenkä mä pääsen tästä alas. 
(On valunut sohvalta takaperin päälläseisontaan lattialle. On näköjään myös värittänyt napansa sinisellä tussilla.)

3 asiaa, joista Äiti unelmoi
6v: Auto.
4v: Joulupukista. Kaisasta.

3 asiaa, joita Äiti pelkää
6v: Hämähäkkejä. Myrkyllisiä olentoja.
4v: Pupua. Eikun sittenkin leijonaa.

3 asiaa, joita Äiti toivoo tapahtuvan lähitulevaisuudessa
6v: Uima-altaan! Jonkun tornin.

Kuvituksena tuo 4v. puutarhatonttuna. Vähän tonttuja vastauksia, joten sopii tähän hyvin.

Lastenpelivinkki - Rapelli

Pikkiriikkinen sai 4-vuotissynttärilahjaksi Rapelli-pelin, joka on osoittautunut hitiksi. Se onkin vuonna 2013 voittanut Vuoden lastenpeli -palkinnon.

Säännöt ovat helpot, ja on hauska kuunnella, kun 4-vuotias opettaa hienosti niitä muille. Puun sisältä pitää noppia heittämällä kerätä mahdollisimman paljon matoja. Nopat näyttävät, minkä väristä matoa saa liikuttaa, miten paljon ja mihin suuntaan.

Peli on monella vaivihkaisella tavalla opettavainen. Esimerkiksi Pikkiriikkisen kanssa tulee tätä pelatessa huomaamatta harjoiteltua tällaisia juttuja:

Laskemista - Madot pitää näköjään laskea joka vuoron jälkeen, tuli kasaan lisää matoja, tai ei.

Värejä - Tai hänelle värit ovat kyllä helppoja, mutta niidenkin opetteluun tämä peli on mitä mainioin.

Oikeaa ässää - Jostain syystä hän hoksaa laskiessa käyttää "ts":n sijaan oikealla tavalla suhisevaa ässää. Hyvää ässäharjoitusta siis.

Ihmissuhdetaitoja - Matojen täytyy aina jutella vuorojen välissä. Niille odotetaan kavereita, puolisoa ja lapsia, ja ne ystävällisesti kysyvät aina toisten matojen nimiä päästessään pois puupalikasta.

Hauska peli, suosittelen!

Kultalankaa ja arveluttavia ajatuksia

Turkoosi ja kulta on aika ihana yhdistelmä. Nipsumuki ja tämänhetkinen testineulos rimmasivatkin hyvin yhteen.

Ostin henkäyksen ohutta kultalankaa ajatuksenani neuloa se yksinkertaisen neulepaidan sekaan. Sellaisiksi hienovaraisiksi pilkahduksiksi. Tässä on meneillään testineulonta turkoosin nallelangan kanssa ja ihan hyvin näyttää sujuvan, eikä kultalanka ole toistaiseksi ainakaan katkeillut.

Nyt sitten puntaroin, että jooko vaiko eikö näitä kultahippuja siihen omaan paitaani, jota varten ostin vihreää merinolankaa. Haluanko kadottaa merinolangan ihanan pehmeyden neulomalla sekaan karhentavaa kultalankaa. (Vaikkei se erityisen inhottavalta siellä tunnukaan.) Lisäksi myyjäkään ei osannut sanoa, miten tuo kultalanka käyttäytyy neuleen seassa käytössä tai pesussa. Tietääkö joku teistä? Epävarmana kummastelen sitäkin, että tosiaanko valitsin armeijan vihreän, enkä esimerkiksi valkoista tai jotain harmaan sävyä, tai jotain muuta, josta tosi paljon tykkään. Mutta jotenkin tämä vihreä parhaiten sopi kaupassa peilailtuna hiusten ja ihon väriin... Harmi, että esimerkiksi sellaisessa lempeässä, raikkaassa turkoosissa näytin kalpealta ja kirjavalta. Hmm... Jonkinlainen päätös tarvittaisiin ennen seuraavaa lankakerhoa! (Ke 12.10.2016 klo 18, klik klik!)

Mutta nytpä keitän synttärikaffit itselleni. Muistan, kun äitini täytti 33. Piirsin sille taitettuun aaneloseen kortin, jossa oli sateenkaari ja luku 33. Jotenkin muistan ihan erityisesti miettineeni ja ihmetelleeni sitä lukua. Että onpa aika paljon. Samaa ihmetteli oma äitini äsken lähettämässään onnitteluviestissä mulle.

Ei tartte neuvoa!!

Jos jokin, niin äitiys on opettanut mulle paljon itsestäni. Toki muutkin sosiaaliset roolit on auttaneet itsetutkiskelussa ja omien luonteenpiirteiden tunnistamisessa. Opettavaista on ollut esimerkiksi ystävyys, uusiin ihmisiin tutustuminen ja työyhteisöön kuuluminen. Ja bloggailu. Eikä tietenkään vähimpänä koko elämän jakaminen toisen ihmisen kanssa, kaikkine iloineen ja ennen kaikkea haasteineen. Itsestään on saanut huomata niin paljon uusia asioita. Niin heikkouksia, kuin vahvuuksiakin.

Mutta lapset onkin ihan asia erikseen. Suhteessa niihin huomaa pelkästään omat virheensä, kun sitä toista osapuolta ei oikein voi syyttää mistään. Toisin, kuin vaikka puolisoa tai muuta omasta mielestä höntisti käyttäytyvää aikuista. Oon esimerkiksi aina tiennyt olevani huono ottamaan vastaan neuvoja (varsinkin, jos ne sisältävät mielestäni väärän oletuksen, etten muka itse tietäisi). Asian mittasuhde aukeaa sillä hetkellä, kun eskarilainen tulee neuvomaan mulle takan sytyttämistä, epäillen perinpohjaisesti kykyjäni ja selvästi kuvitellen, etten olisi sitä koskaan onnistuneesti tehnyt. Neuvoo kyllä hyvin. Viisas ja kypsä äiti kehuisi, että ootpa taitava, ai näinkö nyt tehdään ja näytäs nyt vielä. Mitäs seuraavaksi ja vautsi vau, kiitos vinkeistä. Itsehän sanon mieluummin, että kyllä mä nyt kuule osaan ja oon kuule sytyttänyt monta kertaa ja MINÄ ITTE ja älä auta, kuule.

No, sain vähän hillittyä. Sen verran, että päädyin äksyilyn sijaan tähän itsekriittiseen ajatuskuvioon. En sittenkään sanonut ääneen (ihan) noita kaikkia äsken ajattelemiani asioita. Jopa kypsästi kehuin hyviä neuvoja ja kuusivuotiaan hienoja taitoja, joissa monissa on rehellisesti sanottuna mua paljon parempi.

Nyt oivallettuani tästä piirteestäni taas tämänkin verran, voin mielenkiinnolla jäädä odottelemaan, muuttuuko mikään käytöksessäni. Mitä veikkaatte.......? Höhö.

Kuvallinen ohje puiden asetteluun.

Pipi pupu

Entero käväisi 4-vuotiaassa tosi kesynä. Toisin kävi Miukun kanssa. Reppana on ihottumalla kauttaaltaan. Kämmeniin ja jalkapohjiin on noussut pienen ihottumaroson lisäksi uusimpana isot rakkulat, tutti- ja vaippa-alueella iho on suorastaan karmaisevassa kunnossa. Kolme yötä ollaan "nukuttu" sylikkäin sohvalla, eli itketty ja katsottu Mimiä ja Kukua. Niin dorka, kuin ohjelmanne onkin, niin Mimi ja Kuku, joudun myös kiittämään teitä: enteromme on ansiostanne hiukan iisimmin siedettävä, kun jollain ihmeen taikaotteella nyppäätte 1-vuotiaan pois itkustaan. Ollaan jopa nukahdettu välillä.

Toivon kovasti, että oltaisiin jo vaivojen paremmalla puolen, mutta näppyjen lisääntymistahdin perusteella vähän epäilen... Tosin vähän löytyy jo hymyjäkin välillä.

Sitten odotellaankin, että millaisella olomuodolla iskee eskarilaiseen, jolla kuume nousi viime yönä.

Kuvassa on vähän nähtävissä koppuralle rohtunutta enteroröhmelöä. Näyttää livenä paljon ikävämmältä. Mutta tarkoitukseni ei ollutkaan sitä kuvata, vaan pipoa, jonka lauantai-iltana neuloin hauskasta pörrölangasta. Olisin halunnut paksummat korvat, mutta langan riittävyyden takia piti valita pituus tai paksuus. Ja nytpä näistä saa halutessaan kääräistyä vaikka hauskat karhunkorvat.

Miuku ei kauheasti pörröpipoista piittaa, mutta tämän kanssa se käy peilaamassa itseään. Tosin näyttää peilaavan myös karmeaa kirkkaanpunaisena hehkuvaa ihottumapartaansa. Silmät ja suu pyöreinä päivittelee "Oho! Ooohho!"

Syysoranssia ja kaamoskammoa

Tänä syksynä oon iloinnut oranssista, jota löytyy pusikoista, kukkakimpuista ja päiväkerhoaskarteluista. Ihailu on tainnut viimevuosina jäädä synkkyyden pelon jalkoihin. Vaikka nytkin on mieleen hiipimässä kaamoskammo, oon osannut nauttia syksyn väreistä.

Mutta oivoi, siellä se kammo lymyää, mielen nurkassa. Hus, pelkoni, mene pois. On vasta lokakuu.

Pukeuduin mattoon.

Tiedät varmaan sen tunteen, kun tykkäät vaatteesta, joka ei saakaan sua näyttämään parhaalta mahdolliselta itseltäsi. Oon tässä havahtunut ajatukseen, ettei ulkonäkövirheet oo vaarallisia, eikä imartelevuus (tai siis hoikalta näyttäminen) oo ainoa tavoiteltava asia pukeutumisessa.


Tämän mekon ostin, vaikken arvellut näyttäväni siinä kummoiseltakaan. Niinpä en yllättynyt, kun 6-vuotias kommentoi uudesta lempimekostani, että "Mihinkä mattoon sä oikein oot pukeutunut?!!" Itsekin naureskelin mekkoa ostaessa, että olemme ehkä liian outo pari yhdistettäväksi.


Sen sijaan seuraava juttu oli yllätys. Ajattelin kuvata sen mekkopötkön ja laittaa blogiin tuon mattokommentin kanssa. Että naureskellaan sitten yhdessä pötkylyydelleni ja epäimartelevuudelle. Mutta mitä!! Näissä hämärässä kodinhoitohuoneessa räpsäistyissä pikaotoksissa varteni muuttuikin kurvikkaaksi, kuin kardashianeilla konsanaan. Toi tukkaposeeraus näyttää niin hienolta, ettei ehkä uskoisi mun oikeasti vain sotkeutuneen hiuksiini, kun yritin heittää niitä pois naamalta. En ihan ehtinyt kaivautua esiin ennen itselaukaisua.

No, livenä kyllä tiedän näyttäväni mattoon puetulta pötkylältä. Mutta ihan vain näiden kahden kuvan takia pukeudun jatkossa vielä entistäkin paremmin mielin tähän mattoon.