Rönsyilen vähän liikaa

Oon kokenut taas olevani sosiaalisesti tosi kömpelö ja töksähtelevä. Liekö syynä keskittymiskyvyn puute, jota vauvailu ja raskaana oleminen tuntuvat aina aiheuttavan...

Sanon puolikkaita, järjettömiä lauseita ja juttuja, jotka jälkikäteen ajateltuina kuulostavat tökeröiltä. Esimerkiksi lapsettomuutta surevalle saatan möläyttää, kuinka helposti meillä on nämä hommat menneet ja isoja imetysvaikeuksia potevalle saatan valitella mitättömiä mutkia imetystaipaleellani.

Kuulen kyllä, mistä juttukaveri puhuu, ja myötäelän ilot ja surut, mutten osaa muotoilla keskittymisvaikeuksissani sopivia tai edes järkeviä lauseita takaisin. Välillä hävettää jälkikäteen niin paljon. Yön pimeinä tunteina on vasta kunnolla aikaa käydä läpi aiemmin käytyjä keskusteluja...

Toivottavasti en oo loukannut ketään rönsyilevillä lörpötyksilläni, epäsopivilla puheenaiheilla tai ajattelemattomilla mielipiteillä. Ei todellakaan oo ollut tarkoitus. Yritän keskittyä jatkossa paremmin siihen, mitä vastaan.

Kuvassa kukkii rönsylilja. Olkoon omakuvana tällä kertaa.

Äitikädet

Ranteet kylmägeelattuina ja paketoituina. Kynsistä puolet lakattuina, loppui aika kesken. Mitähän neuvolassakin ajattelivat? Mutta näillä käsillä on tehty taas monenmoisia hommia. Mankeloitu, siivottu, pesty. Ja hoidettu vauvaa, letitetty tukkaa, korjattu paitaa, pesty pyllyä, laitettu naarmuihin bepanthenia, työnnetty sokkona tuttia takapenkillä itkevään suuhun, ommeltu, lykitty vaunuja, silitelty, sylitelty ja paijattu, lähetetty illalla lentosuukkoja ja vähän näpytelty blogiinkin.

Kaikesta pesusta kuivat ja vauvan kantamisesta kipeät ne ovat, mutta kuinka mulla onkaan hyvä mieli kaikesta, mitä niillä oon saanut aikaan.

Olinpa mä keväällä poikki. Nyt vasta tajuan.

Paita imetyskuntoon

Imetyspaitavinkkivaihdossa nappasin tällaisen idean Karkkikselta:

Elloksen hentoinen (viiden euron) mummopaita + pitsivetoketju.  

(Olisi pitänyt miettiä tarkemmin tuo vetskarin yläosan virittely ennen hommaan ryhtymistä. Vetskari kyllä on keskellä, mutten näköjään saanut paitaa henkarille suoraan, joten näyttää vinolta. Ja toinen hihakin on rutussa. Oikein taas huolellista bloggausta...)

Kaapissa on muutama ihanan värinen pitsivetoketju odottamassa, mutta paitojen suhteen vielä puntaroin, että minkälaisissa viihtyisin parhaiten tulevan vuoden (?) ja minkä vetoketjuttaminen ei jälkikäteen harmittaisi.

Hyvä alku

Tämä päivä on ollut kaikkea sitä, mitä tältä ja tulevilta toivoin. Kuva kiteyttää kaiken:

- Pitkään odottanut mankelointiurakka pääsi vauhtiin.
- Niin hiljainen itkuhälytin, että kärryihin piti käydä moneen kertaan kurkkimassa.
- Glee: hyvänmielenhömppää ja hyötyliikuntaa: estotonta tanssahtelua high school musikaalien tahtiin mankeloinnin lomassa.

Ilta-auringossa

Minäkin pääsin mökkeilemään yhden yön verran. Vauvan kanssa yöreissuissa on aina omat kommervenkkinsä (esim. nukkumisjärjestelyiden ja etenkin niskakakkojen suhteen) ja oma aikani kului muutenkin lähinnä imetellen ja sylitellen, eli aikalailla istuskellen. Mutta mikäs siinä on istuskellessa, kun näyttää tällaiselta ja kuulostaa tuulessa liplattavalta järveltä.

Niin kuin minäkin...

Ihana pikkuäiti kääri vauvansa makuupussiin, niin kuin minäkin.

Käveli mun perässä kierroksen ulkona ja istui vauva sylissään sohvalle. Niin kuin minäkin.

Itkevien vauvojen ruoka-aika.

Se kiskoi paitaa ylös ja ihmetteli, että "missä mun linnat on?!" (niin kuin minäkin).

Löysi jotain "linnaksi" sopivaa, laittoi legopalikan "lintakumiksi" ja syötti kaksi vauvaa siinä ajassa, kuin minä yhden.

Isoveli on saanut vanhan pikkukameran käyttöönsä ja kuvaa jo aika hyvin, jaksaa jopa tähdätä ennen räpsimistä. (Vähän rajasin tätä äskeisessä tilanteessa otettua kuvaa perhealbumimatskusta blogimatskuksi.)

Hyvin pärjättyjä päiviä

Meillä on täällä meneillään kolmas arkipäivä kolmestaan, iskä meni siis töihin ja lapset jatkavat hoidossa vasta maanantaina.

Päivät on menneet monenlaisissa merkeissä. Yksi päivä asioilla viipottaen, yksi hyssytellen itkuista ja tämä kuluva hyvinkin mallikelpoisesti tähän asti. Oon jaksanut tsempata ja nousta aamulla isompien kanssa ennen vauvaa. Oon saanut ruoan pöytään suunnilleen lounasaikaan ja hermot on menneet vasta, kun on pakattu koko porukkaa autoon neuvolareissua varten ja sitten toisen kerran kauppareissulla poukkoilevan konkkaronkan kanssa. Eli aika hyvin oon pärjännyt. Mutta en voi väittää, ettenkö saisi suurimman osan energiastani siitä ajatuksesta, että saan näille superaktiivisuutta vaativille päiville vastapainoksi niitä päiviä, jolloin ollaan vauvan kanssa kaksin. Jolloin saan keskittyä kotitöihinkin paremmin ja imettää istualtaan. Ja ehkä jopa nukkua välillä vauvan kanssa.

Äsken Pienin muuten nukkui ulkona ekoja vaunupäikkäreitä. Hain sen pois, kun kahden tunnin jälkeen itki, mutta riisuessa ulkovaatteita hyytyi vielä olohuoneen lattialle.

Mikäpä tässä ollessa: isommat lukevat päivälepokirjoja hiljaa (ja odottavat muuten malttamattomina päiväkotiin menoa!) ja minä taidan keittää itselleni päiväkahvit eilisten täytekakkujämien kaveriksi. Ei hullumpaa!

(Paitsi ei vaiskaan, Miuku juuri heräsi ja isommat kuuluvat siirtyneen yltyvään leikkiin, jonka realistimutsi tietää päätyvän riitaan. Eli jätetään se päiväkahvitauko tästä kohtaa pois...)