Retkillä Vaasassa ja vaatekaapissa

Käytiin eilen Vaasassa. Alkuperäinen ajatus oli mennä koko perheellä teatteriin, mutta tietenkin liput olivat loppuneet juuri ennen soittoamme. No, mentiin kaupoille ja kahville. Jaksoin kiertää tasan kaksi tuntia. Sitten alkoi silmä hakea laukkujen ja vaatteiden sijaan istumapaikkoja. On vähän vaikea hyväksyä tätä, että kroppa määrää. Kun mieli tekisi kaikkea muuta. Kuten uutta käsilaukkua.

Poika osti isänsä kanssa retkipatjan, koska olin leikellyt edellisen askarteluihini. Jo kotimatkalla mietti, että "missähän minä voisin tällä yöpyä". Koska lapsistamme juuri tämä on perinyt isänsä nukkumis- ja nukahtamistaidon, ei ollut iso kynnys ehdottaa, että voisit mennä vaikka eteisen kaappiin nukkumaan. Sinne sitten teki pesän ja otti taskulampun. Vähän piti hyöriä, kun ei ihan heti tahtonut uni tulla, mutta kun isä kävi huikkaamassa, että voisi olla parempi siirtyä omaan sänkyyn, oli aika antaa nukkumatille periksi. Ja siellä kuorsasi sitten koko yön.

Pienestä ne lapsuusmuistot syntyvät. Ja retkifiilis.

Lisää tunnelmanluojia kotiin

Viikonloppu. Menosuunnitelmia. Voi olla, että leposuunnitelmiksi vaihtuvat kehon vaatimuksista, mutta jo suunnitteleminenkin tuntuu hauskalta. Tänään lähdin pitkästä aikaa yksin kotoa illanviettoon, kynttiläkutsuille.

Vaikka mr Pii miten arvostaa ja oma-aloitteisesti meistä useammin jopa luo tuikkutunnelmaa, en mun arvokkaiden kynttiläkippojen tarpeellisuutta oikein saanut sille vakuutettua. Tosin se vain hymähteli, eli eikös se oo melkein hyväksyntä? Ihmeellinen hyväksyntä tuli myös mun älyttömälle kahvikuppikuumeelle: olin pyöritellyt yhtä huuto.netin kohdetta, ja kun en saanut mössöaivoisuudessani päätöstä tehtyä, se käväisi vaivihkaa 5 minuuttia ennen huudon loppumista huutamassa. Ja hyvät kaupat tekikin kaikkine kaupanpäällisineen. Ihmeellinen mies. Vaikka miten oon nuiva ja kykenemätön ja olematon, se tekee mun puolesta kaiken. Ihan hömppäostoksista alkaen. Lämmittää auton joka aamu, pukee lapset ja ruokkiikin useimmiten. Ja pesi uunin.

Kahvikupit esittelen sitten varmasti, kun tulevat perille. Paitsi jos olivatkin ihan huono sika säkissä. Sitten en mainitse mitään, älkää tekään. Eikä varmaan mr Piikään, hymähtelee vain. Semmoinen se on oppinut olemaan.

Syleile elämää. Koko sydämestäsi. Just. Syleilin.

Onpa tunteikasta

Eilen istuskelin melkein kolme tuntia neuvolan odotushuoneessa. Se oli kivaa. Kivempaa, kuin kotisohvalla lojuminen: ei tullut huono omatunto. Luin lehtiä. Itketti, kun luin synnytystarinoita ja yhden pikkuisen ensimmäisestä hoitopäivästä. Pulleista sukkahousujaloista, uusista tossuista, ikävästä ja uudesta repusta.

Illalla sain raivarin, kun astuin kodinhoitohuoneen sotkun keskelle löytämättä jalalle paikkaa. Tai oikeastaan siihen kulminoitui monta muutakin pikkuärsytystä, kuten kynteen tökännyt laukun solki. Huusin vittu ja heitin puujäätelöllä reiän kylppärin oveen. Ensin suututti, sitten vapautti, sitten hävetti. Aamulla helpotti vähän, kun uskalsin mennä katsomaan "reikää": oveen olikin vain tarttunut maalia lelujäätelöstä. Toivottavasti vittu ei tarttunut kehenkään...

Yöllä itkin Holopaista. Kun se tunsi inhimillisiä tunteita: ylpeyttä ja jännitystä siitä, mitä muut ajattelevat. Ja sitten se oli niin surullinen ja väärinymmärretty. (Holopaiselle Sykkeeseen lämpimiä terkkuja.) Itkin sitä vähän vielä aamun työmatkallakin.

Unissani olin juhlissa. Muilla oli hauskaa, minä käperryin sänkyyn, kun en väsyltäni jaksanut muuta. Joku onneksi huomioi mut ja kuiskutteli, että olen silti rakas ystävä. Vaikken laulanutkaan karaokea, enkä osannut soittaa ulkomuistista Syksyn säveltä. Ja vaikka olin kateellinen sille, joka varasti shown.

Että semmoista. "Onneksi" mulla on jo vähän kokemusta näistä mielialojen vaihtelusta. Ja onneksi tällä kertaa on muitakin tunteita valikoimassa, kuin raivo ja sitä seuraava syyllisyyspainotteinen normaalitila. Toisin, kuin joskus on ollut. Jos sellainen vaihe vielä tulee, tiedän toivottavasti mennä lääkäriin tarkistuttamaan hormonitasapainoni tai korvien välin.

11-haaste

Sain 11-haasteen Heidiltä Ruusumäki-blogista.

11 pikkuasiaa minusta:

1. Ostin vauvanhoitovimmoissa its-- siis lapselleni vauvanuken.
2. Uskon ihmismielen selittämättömään mahtavuuteen.
3. En halua voita ja juustoa samalle leivälle.
4. Olen aika pihi.
5. Jumitan joskus asioihin ja saan päähänpinttymiä.
6. Jännitän autolla ajaessa ohittamista.
7. Osasin aikoinaan ratkaista Rubiikinkuution.
8. Mun pitää välillä tarkistaa 6, 7 ja 8 kertotaulun vastauksia...
9. Mulla on skolioosi.
10. Inhoan hirrrrveästi palelemista.
11. Tykkään hiljaisuudesta.


Sitten vastailen Ruusumäen Heidin 11 kysymykseen:

1. Pidätkö Aura-juustosta? En...

2. Viimeisin näkemäsi uni? Mulla oli kaksi aviomiestä. Siis omani tuplana. Oli stressaavaa.

3. Mistä haaveilet? Viimeisin maininta taisi olla kylpyamme. Ei tosin tärkein haave.

4. Mikä sinusta tulee isona? Mummiudesta haaveilin jo lapsena.

5. Lempi tv-sarja? Innolla aina odotan ohjelmia Syke, Loirinuotiolla ja Ensitreffit alttarilla.

6. Lempiväri? Ei vaatteissa, mutta muuten auringonkeltainen.

7. Viimeisin ostos? Jakkutakki, jota epäröin, mutta kotona olin tyytyväinen.

8. Paras lapsuusmuisto? Monet parhaista sijoittuvat mökille ja esim. pitkiin barbieleikkeihin.
9. Kolme suosikkiblogia? Yritin selailla listojani, mutten osannut valita kolmea. Sori.
10. Minne haluaisit matkustaa? En oo koskaan kokenut mitään kaukokaipuuta, mutta kyllä mä johonkin lämpimään eksoottiseen paratiisiin voisin joskus vanhana mennä piipahtamaan.
11. Lempiruoka? Puuropäivänä (eilen) sanoin töissä, että "lempiruokapäivä", mutta ehkä olisi tyylikästä keksiä joku muu. En keksi.

Minä kysyn myös 11 kysymystä:

1.Valitatko todennäköisemmin paukkupakkasista vai kuukauden helleputkesta?
2.Oletko koukussa johonkin?
3. Mieleen jäänyt tärkeä elämänohje? Kuka sen kertoi?
4. Mikä viimeksi itketti?
5. Omituinen harhakuvitelma, joka sulla on lapsena ollut?
6. Kivuliain itsellesi sattunut asia?  
7. Lempilintu?
8. Lottoatko?
9. Mikä tulevaisuudessa jännittää?
10. Päivän paras hetki?
11. Jos fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia saisi ostettua kaupasta, mitä ostaisit?

Nyt kuuluisi haastaa 11 pikkublogia, mutta koska kolmenkin valitseminen oli vaikeaa, teen tässäkin niin kuin viimeksi samaisen haasteen saadessani, eli haastan jokaisen: poimi tästä blogiisi tai vastaa kommenttiboksissa.

Erityisesti haluan haastaa tällä kertaa blogittomat sukulaiseni, joita uskon täällä jonkin verran käyvän. Muutkin ehdottomasti saavat vastata.

Lapsi olisi halunnut nimetä uuden nuken kaimakseen. Johdattelin kuitenkin niin, että lopulta siitä tuli (kompromissi-) Kaisa. Oli muuten hankalaa löytää kauniskasvoinen nukke, uskokaa tai älkää. Siksi ei pukkikaan tuonut, kun kaikki näyttivät karmivilta.

Väsynyt ja pulska

Viikonlopusta noin puolet oon nukkunut, neljäsosan istunut autossa ja jäljelle jäävä neljäsosa on humputeltu (autokauppoja kierrellen ja aviotreffeillä). Sori, en jaksa laskea tekemisieni todellisia prosenttiosuuksia, fiilispohjaiset riittäköön tälläkin kertaa. Eniten ärsyttää se, että sen jatkuvan nukkumisen sijaan olisi ollut mielessä paitsi ompeluprojekteja ja shoppailua, myös tarpeellista siivousta ja muita kotihommia. Odottelenkin, josko tämä väsy ikinä vaihtuisi siihen pesänrakennusvimmaan, jota kyllä muistan edelliskerroilla joissain määrin kokeneeni.

Löysin kamerasta kuvia vain herkkuhetkistä. Jugurttia, jugurttia, mustikkakiisseliä ja jugurttia. (Kuva toimikoon musteläiskätestinä.) Salaatteja ja jätskiä. Ja sitten ihmettelen, miten pulskalta näytän niissä kuvissa. Kunnes juuri hoksasin, että puntarin kanssa jos asiaa tarkemmin tulkitaan, ei ookaan kyse huonoista poseerauksista ja kuvakulmista.

Sillai kai.

Autoasia on nyt puntarissa myös. Mitä sanovat kolmen istuimen perheet tähän asiaan?

Kuppikuume

Joskus on aikuisemmat naiset vihjailleet, että kyllä ihmisellä pitäisi olla nätit kahvikupit kaapissa. Ja siis kattauksissa. Minä olen sen sijaan kattanut aina surutta arkeen ja juhlaan Iittalan mukit. Valkoiset, siniset tai muumit. Olen todennut, että kahvia juodaan kuitenkin mukillinen, eikä pikkukupit oikein sovi mun tyyliin. Että enpä tarvitse, enpä edes halua.

Siskon linkistä ajauduin selaamaan tori.fihin kahvikuppeja. Sellaisia nättejä, ennennäkemättömiä. Ja hoksasin, että oonhan mä eräänkin Karkkiksen blogissa ihastellut huikeita kahvikuppikirpparilöytöjä. Ajatellut, että tuollaisia voisin itsekin käyttää. Tuli hirveä hinku törmätä elämäni kuppirakkauteen. En missään tapauksessa ostaisi kahvikuppeja siksi, että "pitää olla kahvikupit", vaan haluaisin löytää jotkut, jotka on ihan pakko ostaa. Siksi, että ovat niin ihanat ja erityiset. Ja siihen asti tarjoilen edelleen aivan surutta muumimukeista.

Että nyt mulla on sitten kahvikuppikuume. Pojallekin sanoin niin, kun se ihmetteli selailemiani sivuja. Kahvikuppikuume JA kissakuume, se muistutti. Hänellä itsellään on kuulemma jääkaappikuume. Tuli itku, kun korjaaja sai vanhan kaapin kuntoon.

Hihityttävät ensitreffit alttarilla

Kuka muu kehtaa myöntää lämmenneensä ohjelmalle Ensitreffit alttarilla? Onhan se nyt ihan sairas ja kyseenalainen formaatti, mutta pystyikö joku katsomaan eilisen jakson hymyilemättä ja törkeään jännitykseen eläytymättä? Jotenkin aivan mahtavasti ohjattu/leikattu jakso, tunnelmat ja tykytykset oli niin käsinkosketeltavia. Perheen miespuolinenkin sanoi, että oli hauskemman tuntuinen (siltä osin, mitä nyt seurasi), kuin ensivaikutelma antoi ymmärtää. Niin suomalainen. Ei pumpulihöttöä, vaan tirskumista paniikissa, varovaisia söpöjä ihastumisia, toiveikkuutta realistisella mielellä.

Mua hävetti, kun koko ajan suu venyi isompaan virnistykseen ja hermostunut tirskunta tarttui morsiamista itseenikin. Toisin kuin yleensä, en kyennyt peittelemään telkkariohjelman aiheuttamia tunteita. Mua niin jännittää, että kuinka niille käy. Toivottavasti hyvin! Kun kaikki näyttävät niin sopivilta pareilta. Juonipaljastuksia lukeneet eivät nyt saa kertoa.

No, se siitä. Omasta (myöskin pumpulihötöttömästä) arjesta muutama yksittäinen pätkä:

- Iltaisin sammun kuudelta päiväunille. Roolileikeistä innostuneen lapsen yksi leikki kuuluukin näin: "Mulla on väsy, meen sohvalle nukkumaan." Imartelevaa...

- Kunkin päiväyhteisöissä vellovia pöpöjä odotellaan kauhulla saapuviksi meillekin.

- Tänään kotimatkalla luulin haluavani kuunnella pitkästä aikaa radiota. Hassu tunne. Tosin olin väärässä, hiljaisuus oli parempi.

- Jääkaappi kosahti. Hirveän jännittävää. Nyt tekisi mieli kaikkea jääkaappiruokaa, mutta eihän niitä enää uskalla syödä. Eikä uusiakaan voi vielä hakea, kun vasta huomenna tulee korjaaja tsekkaamaan, saako sen kuntoon.