Haalimisesta haaveilemista

Innostuin kokoamaan itselleni listaa tavaroista, jotka joskus haluaisin omistaa. Muistikirjamaaliskuun aikana haaveileminen ja haalimisen miettiminen tuottivat tushkaa ja ahdishtushta, mutta nyt pääsinkin vauhtiin. Yhtäkkiä tuntuukin helpolta sanoa, että haluan Aulis Uotilan maalauksen ja ripsipidennykset. Ehkä siksikin se on helppoa, että budjettiin ei sovi mitään turhanpäiväisiä luksushankintoja, joten nämä pysyvät pakostikin vain haaveina, muuttumatta vielä aikoihin suunnitelmiksi.

Taaperokärry nyt menisi vähän toisenlaiseen kategoriaan, joskin haavelistalle sekin varmaan jää... Mutta niin vain Vauva muuttui Taaperoksi. Muuttuiko jonkun taapero jo joksikin muuksi? Pyöriikö nurkissa ylimääräinen kärry?

Mitäs muuten olette mieltä siitä, että haluaisin päästä eroon astiastosta, jota aloin pikkutyttönä kerätä, jota sain lahjoiksi sukulaisilta. Josta en enää tykkää. Voiko sellaisen astiaston myydä ja ostaa tilalle jotain, mistä nyt pitää, ja jota olisi mukava kattaa pöytään?

(Toki kaikki ystävälliset yritykset voivat nyt blogiyhteistyön merkeissä lahjoittaa minulle näitä ja vastaavia tuotteita. Lupaan kirjoittaa niistä ylistävät postaukset miljoonine kuvineen.)

Linkit kuviin: kastehelmi, kynttelikkö, kynttelikkö, kynttilänjalka, kynttilänjalka, kynttilänjalka, kynttilänjalka, kynttilänjalka, taaperokärry

Ripaus fiilistä

Mua kehotti yksi työnantaja aina työpäivän aikana piipahtamaan vanhassa kaupungissa. Että silmä lepäisi. Että jaksaisin paremmin töitä. Ihan vaan kokemassa ja fiilistelemässä.

Tämänhetkisessä duunissa tyky-toiminnasta menee ilta-ajelu Lapuan Annalan Villaan, univelan uhalla pelatut Settlerit hyvässä seurassa ja maalaustalkoot ystäväperheen luona, hyvässä seurassa nekin. Silmä lepää, jaksamista ja luksusta arkeen, fiilistelyä monin tavoin.

Pitäisi päättää joka päivä  edes kerran

nauraa

nähdä jotain kaunista

keskittyä ihmiseen.

Uhkakuvitelmia

Mua puistattaa, kun on olemassa (oikeasti ja mielikuvituksen tasolla) niin paljon mahdollisia uhkia, joilta en voi lapsiani suojella...

No, täytyy vaan vaihtaa hetkeksi aihepiiriä kirjoissa, leffoissa ja puheenaiheissa, ettei ihan mee hätäilyksi.

Eihän näinkään voi tehdä, eihän?

Kotiinpaluumörkö

Naistenreissu sujui niiiin hyvin, oli ihan niin mainiot päivät/seuralaiset/jutut/shoppailut/herkut, kuin osasin odottaakin.

Siinä hän touhusi tuntikaupalla molempina iltoina kuunnellen tyytyväisenä naisten juttuja.
Nukahtaen sitten vasta, kun jututkin loppuivat, ja heräten aamulla ylellisen säädyllisiin aikoihin.

Britakakulla sensuroitu shoppailuseurue.
(Nyt mulla menee jo överiksi nämä sensuroinnit.)

Euron kirpparilöytömekko.
Ihastuin kankaisiin ja ostin sovittamatta.
Yllätyksekseni istahti nätisti ylleni.
Mitä tästä voisi tulla, tai missä voisin käyttää?

Nyt ollaan kotona. Väsyneinä. Naiset mörköilee ja Pienen Miehen ikävän laukeaminen on johtanut paitsi lällyilyyn myös kiusan tekemiseen ja raivoisaan kiukutteluun. Tulkitsen, että Mies on talon ilmapiiristä hämillään. (Sen sijaan, että kysyisin, ilmoitan sen täällä näin melkeintietona.) Mutta joko hänellä on hyvin erilaiset kokemukset lapsuuden reissunjälkeistunnelmista ja kotiinpalusta kuin mulla, tai sitten Hän on unohtanut. Näin se vaan joskus menee, eikä siinä sen kummempaa. Sitä paitsi kumpikin Pieni sammui juuri, ja oma Mörkö taitaa jäädä tällä erää tähän blogiin. Voisin mennä moikkaamaan vaikka uudella äänensävyllä.

Hattarapää

Apua! Mitä mä nyt teen? Mitä mun piti tehdä?

Aamulla, kun heräsin, hihkuin innoissani tätä päivää. Jotain kivaa oli tarkoitus tehdä. Muistaakseni oikein "valmistaa". Nyt en yhtään muista, mitä! Oliko se joku ompelujuttu? Virkkausjuttu? Maalaamista? Leipomista? Ei, mikään ei oikein kuulosta oikealta. Pää falskaa taas. Jossain täytyy olla reikä, josta ajatukset huomaamatta tipahtaa. Kiva olo silti, semmoinen hauska innostus, vaikken sitä syytä muistakaan. Ehkä se onkin "vain" se, että illalla pöröttelen Pikkumimmin kanssa tapaamaan kolmea ihanaa naista ja yhtä Pienenpientä Poikasta. Se kyllä on aikamoisen riemukas ajatus.

Mutta sitä vain jännitän, että miten tämmöisen hattarapään voi päästää autonrattiin.

Oon miettinyt uutta lookkia. Sopis fiilikseen.

Lomalla (tavallaan...)

Mökkijuhannus hujahti.

Ihanat päiväunet riippukeinussa.

Ilta-auringossa, ötökköjä helmoissa.

Kukilla sensuroitu aarrejahtikuva.

Kukilla sensuroituja paljuttelijoita.

Irtauduin velvollisuuksista ja muistin, että maalaaminen on kivaa.
Ja totesin, että vähän on ruosteessa pensseli.

Kaipaan omaa itseäni, vaikka niin mielelläni oonkin Äiti.

En tiedä muista äideistä, mutta ite rimpuilen toisinaan itsekkyyteni kanssa. Niin ihanaa, kuin äitiys onkin, huomaan harmittelevani asioita, joista jään paitsi. Ja tietysti tunne korostuu paikassa, jossa oon tottunut ottamaan ilon irti rentoilusta ja lomasta, irtautumaan arjesta velvollisuuksineen. Haluaisin nauttia omistautumisesta, heittäytymisestä, keskeytyksettömyydestä ja riippumattomuudesta. Pelata pitkiä lautapelejä, innostua moottoriveneilystä, valvoa murehtimatta aamuherätystä, ottaa vähän lisää valkoviiniä. Vaikka täditsedätmuoritfaarit ottavat lapsia kontolleen pitkiksikin ajoiksi, ja itse istun sohvalla kirjan kanssa, kroppa pysyy jännittyneenä. Ja sitten kun hetkeksi huomaan rentoutuvani, säpsähdän pian miettimään, että kenenköhän kanssa kumpikin pieni nyt olikaan. Ja sitten, kun muut aloittavat saunomisen ja yöriekunnan, minä menen suljettujen ovien taa ylikierroksia käyvien Lapsieni, Robert Langdonin ja Sienna Brooksin kanssa (Dan Brown, Inferno). Parhaimmillaan kolmeksi tunniksi, ennen kuin voin jättää itkuhälyttimen vahdiksi. Ja mietin, että olenko Maailman Itsekkäin Äiti, vai kamppailevatko muutkin omien mielitekojen ja vanhemman velvollisuuksien välillä.  ...Kuitenkaan koskaan oikeasti toivomatta, että tilanne oikeasti olisi yhtään toinen...

Juhannusruusu ja lomalöhö

Kohta lähdetään mökille. Odotuksen tuntua, tulisipa mainio juhannus!

Eilen syntyi juhannusruusu ystävältä mallia ottaen: kangaspino kynttilän kautta käytettynä.

(Vähän vedin överit kerroksien kanssa ja vähän kärvensin välillä liikaa. Ensi kerralla syntyy parempi. Mutta hauskaa ja helppoa oli.)

Sitten jalat kohti kattoa ja toivomaan, että säät kääntyisivät sellaisiksi, että saisi luopua villahousuista. Mr Pii kummasteli kuvan asentoa luullen mun esittävän jotenkin sensuellia. En esitä, ja surkeaa, että jos yrittäisin, niin se kenties näyttäisi tältä...? Tämä on Pojan ikuistama tönkkö lomalöhö / juhannusruusun esittelyposeeraus (tai tästä oli tulossa sellainen, mutta kuvaaja räpsäisi kahdesti ja häipyi). Boleroakin vähän esittelen, se on Siskon tekemä.

Patjarahi / Foohki / maja / jne

Yksi kaikkien aikojen käytetyimmistä askarteluistani: Patjarahi.

Katkaisin vanhan patjan kolmeksi ja päällystin jollain lähesilmaiskankaalla, ompelin palat kiinni toisiinsa niin, että homman saa levitettyä patjaksi tai kasattua rahiksi. Tai taiteltua majaksi.

Tämä on toiminut sairasta lasta valvovan vanhemman varapatjana, muumikeksiretkipiilona, majana, päivälepopaikkana, lukunurkkana, rekkana, peräkärrynä, esteradan esteenä. Sen kerrosten väliin on piilotettu tavaroita, sitä pitkin on liuttu, sen päältä on pompittu ja se on pystytetty muuriksi huoneen poikki. Tässä on nukkunut monenlaisia vieraita, kummeja, isovanhemmista muistaakseni 3/4. (Saaduista selkäsäryistä ei ole ollut puhetta.) (Ja nykyään meillä on kyllä valinnanvaraa yöpymispaikkojen suhteen...)

Rekka ja rekkamies.

Ei se kovin kaunis ole. Mutta mielikuvittelijaa se ei haittaa yhtään. Nyt se on Foohki. Poika löysi Ystävälän vajasta Maailman Upeimman Aarteen, vanhan "foohkin menkin", ja sai sen lahjaksi! Tuunattiin se kuminauhakiinnitettäväksi merkiksi patjakasaan, joka on raahattu vaihteeksi joka aamu keskelle eteisen lattiaa autoksi. Kun pitää hakea koko ajan Siskolle niitä luumusoseita kaupasta. "Nönnöönnönnöönnööööö ... ... gshhh." (Foohkissa on semmoinen rekan pysähdyssihahdus, näköjään.) Jos pyydän tulemaan keittiöön, hän toteaa "joo, tuun autolla", ja juoksee eteiseen nönnöttelemään hetkeksi ennen kuin kipittelee tyytyväisenä keittiöön.

"Oota, tää auto on nyt ihan märkä, mun täytyy kiillottaa tää."

Paljastavat lempivärit

Vähän on ollut mielenvikainen päivä taas. Ensin tuntuu, että maailma hajoaa, ja sitten taas toisena hetkenä kaikki on aivan valoisaa. Tämmöinen päivä, kun kirosanat muhii kitalaessa ja ryöpsähtelevät uloskin (jotakuinkin kontrolloidusti kuitenkin, pieniltä korvilta piilossa). Surkein alku aamulle on herättää koko talo klo 6 vauvaitkulla ja äitikiukulla. Onneksi jokainen sai vielä unenpäästä kiinni, mutta oma päiväfiilis jäi aika lättänäksi.

Äitiys (tai mikä lie?) on tehnyt musta vaihteeksi ihan ääripäisen, mustavalkoisen. Oon "joo" tai "ei", ja sitten täysillä sitä. Kunnes yhtäkkiä päätänkin toisin. Onneksi näitä äärimustia päiviä on vain satunnaisesti. Ja silloin kun on, niin mulla on tuntu ja taju, että "nää on taas näitä", ja luotto siihen, että olo menee jossain vaiheessa ohi.

Oon aina tykännyt hirveästi väreistä ja niissä hehkuvista vaatteista. Kuitenkin viimeisen vuoden aikana oon alkanut enemmän kuin koskaan pukeutua valkoiseen. Tai mustaan. Mustavalkoiseen, ja välillä harmaaseen. Toisinaan on tuntunut kivalta yhdistää näihin (epä)väreihin jokin räikeä, selkeä yksityiskohta, vaikkapa ne kirkkaanpunaiset housut.

Yläasteella vihkiydyin pakonomaisella innolla oranssiin, joka todellakaan ei ollut silloinkaan muotiväri. Ylipirteä oranssi, tilanteessa kuin tilanteessa. Suojaväri. Kaikki kyllä katsovat, mutta tuskin näkevät muuta kuin oranssit lappuhaalarit. Kyllä: Oranssit lappuhaalarit.

Sitten tuli se vaihe, kun kokeilin kaikkea. Miettimättä, sopiiko se mulle, tai edes tykkäänkö siitä. Mitä nyt kaupoissa sattui olemaan (halvalla).

Viime vuosina oon tykännyt epämääräisistä väreistä: siitä keltaoranssista, josta ei pysty varmuudella sanomaan, onko se keltainen vai oranssi. Tai siitä sinivihreästä, joka ei oo oikein turkoosi, ei vihreä, eikä sininenkään. Ja samoin siitä väristä, joka samalla tavalla on violetin ja punaisen välissä.

Mutta nyt tykkään mustasta ja valkoisesta. Ja kirkkaanpunaisesta. Nämä lempivärivaiheet taitavat kertoa musta enemmän, kuin oon tajunnutkaan itsestäni paljastavani...?

Ja okei. Se epämuodikas keltaoranssi on edelleen hyvin rakas väri.

Mitä teidän lempivärinne paljastavat?

Sain ja jaan tunnustusta!

Oumai, sain Tunnustuksen! Kiitos Taikinaiselle Takiaiselle imartelevista sanoista. Suosittelen omia lukijoitani kurkkaamaan hänenkin nettinurkkaansa, sieltä löytyy paljon ihanaa kotiäitifilosofiaa, kateutta herättävää ompelutaitoa ja mm. mielenkiintoista vegaanikokkailua.

Tämän iloisen tunnustuksen myötä jouduin vaikean tehtävän eteen:

Jaa rakkautta viidelle hyvää mieltä tuottavalle blogille ja kerro 11 ilahduttavaa asiaa.

Johan oli homma valita 40 kirjanmerkin joukosta ne 5, jotka haluan nimetä "hyvää mieltä tuottavaksi blogiksi". Päädyin valikoimaan 5 ihan erilaista. Sellaista, joiden uusimmat päivitykset lukuluetteloon ilmaantuessa riemastuttavat jo ennen kuin edes ehdin lukea. Joilta tiedän odottaa jotain kivaa, jotka siis tuottavat hyvää mieltä. Uskalsin nimetä näitäkin, joille olen uppo-outo. Oonpas rohkea.

kategoriassa mamma-/mieteblogi
intoilija - aito blogi, tosi taitava kirjoittaja. Hauska ja oivaltava, elämänmakuinen, tunteellinen, taiteellinen ja hirmusuloiset lapset, joista peilaan omaakin arkeani.

kategoriassa puuhablogi
Elämäni Helinä -Ahkera puuhanainen, joka osaa fiilistellä elämää ja luontoa ja tarjota parhaat vinkit muillekin. Puhumattakaan niistä käsitöistä... Oli pitkään ainoa blogi, jota seurasin. Kiva nähdä siskon kuulumisia tästä näkökulmasta.

kategoriassa suurblogi
Oi mutsi mutsi - kiva "julkkisblogi", jossa kuitenkin on sopivasti hippusia yksityistä ja intiimiä. Pitää hyvin kärryillä (mutsi)trendeistä ja päivän puheenaiheista.

kategoriassa hempeä käsityöblogi
Prinsessajuttu - aivan mielettömän ihania prinsessajuttuja, joista oon itsekin toisinaan inspiroitunut. Tekee mun visuaaliseen silmään joka kerta vaikutuksen.

kategoriassa "iloinen löytö" -blogi
Rautalangasta väännettyä - löysin muistikirjamaaliskuun myötä ja koukutuin Juuri Tähän, kaikkien tarjokkaiden joukosta. Tykkään blogin tyylistä ja rytmistä. Helppo ja hauska lukea.

Ja sitten ne 11 ilahduttavaa asiaa. Tuli jo tyylistäni poikkeavan pitkä postaus, joten ratkaisen haasteen toisen osan yhdellä kuvalla:

Reissupyyhkeet

Oon jauhanut (puheenaiheiden puutteessa?) näistä keskeneräisistä pyyhkeistä ja pitseistä. Nyt ovat valmiit. Nam. Kesäisiä rantareissuja odotellessa!

Yhteen laitoin leveämmän pitsin helmaan

Toiseen tein päihin vähän kapeammat pitsit.

Kolmannen jätin pitseittä. Olkoon tämä hätäisimmän kuivattelijan (pienimpään tilaan sopiva) pyyhe.

Kolme peruspyyhettä ja kolme reissupyyhettä. Kyllä, säästää nämä tilaa.

Ja ihan on oikean kokoinen, jos ehditte epäillä.

Ja btw, etsintäkuulutus on peruttu. Tajusin taas etääntyneeni varsinaisesta ongelmasta ratkaisun muodostuessa pakkomielteeksi. Puristelkoon tuttejaan. Niin kauan kun tutteja sängystä löytyy, Hän puristelee varmasti niitä, vaikka löytäisin sille mitä kivaa korvaavaa ohelle. Mietin tätä vasta sitten, kun se on ongelma; kun tutista halutaan luopua. Siis jos se edes on ongelma silloin. Niin miljoonasti ennenkin oon joutunut hakoteille tällaisissa jutuissa. Miten tämä on näin vaikeaa tämä äitiyden ja maalaisjärjen yhdistäminen? Tulee kalliiksi tämmöinen turhan rekvisiitan haaliminen.

Reunapitsejä taas

Nyt on taas virkattu niin, että niska paukkuu. Pakko keksiä seuraavaksi joku vähemmän kroppaa kuormittava puuha. Ideoita? Näistä tulee reunapitsejä pyyhkeeseen, mallit taas omasta päästä.

Laitan näistäkin tällaiset hyvin epäammattimaiset ja supertaiteelliset paint-havainnollistukset. Mallit eivät ole mitään "pitkän tuotekehittelyn tuloksia", vaan kerros kerrokselta muotoutuneita. Ja mm. tämä nimikkokerros purettiin kokonaan pois, kun ei se sitten toiminutkaan. Päivän työ surutta takaisin kerälle. Teen itse virkkauksia mieluummin kuvallisten ohjeiden mukaan, mutta koitan parilla sanalla nämä nyt kirjoittaakin. Jos nämä (mahdollisesti hyvinkin epätäydelliset) ohjeet sitten täydentäisivät kivasti toisiaan. Kääntymisiä en edes jaksanut yrittää kuvailla/selittää, kukin ratkaiskoon parhaaksi näkemällään tavalla. Omani tuskin olisi paras tapa.

Kapeampi reunapitsi:
1. krs: pitkä rivi ketjusilmukoita
2. ja 3. krs: pylväitä
4. krs: 5 kjs, 1 ks:lla kiinni joka toiseen pylvääseen
5. krs: ed. kerroksen kaariin uusia kjs-kaaria, joiden pituus 5 kjs, 7 kjs, 5 kjs, 5 kjs, 7 kjs, 5 kjs, 5 kjs jne...
6. krs: ed. kerroksen 7 kjs:n kaariin 7 p, väliin 5 kjs, 7 p, 5 kjs, 7 p, 5 kjs...
7. krs: tuplapylväitä (mikä niiden oikea nimi on? Siis kahdella langankierrolla) *1 tuplapylväs, 1 kjs* 7 kertaa yhteen kuvioon.

Leveämpi reunapitsi:
1. krs: haluttu pituus ketjusilmukoita.
2. krs: 2 p, 2 kjs, 2 p, 2 kjs...
3. krs: ed. kerroksen kjs-kohtiin 5 kjs, 1 ks:lla kiinnitys seuraavaan kjs-lenkkiin, *5 kjs, 1 ks*...
4. krs: 7 p, 1 ks, 7 p, 1 ks...
5. krs: 5 kjs:n lenkkejä niin, että kiinnitetään ks:llä ed. kerroksen pylväsrykelmien 2. ja 6. silmukoiden kohdalle.
6. krs: yksi kuvio tulee aina kolmeen ed. kerroksen kjs-lenkkiin: *5 p, 5 kjs, 5 p, 1 ks*
7. krs: ed. kerroksen 5 kjs-lenkkiin: 7 tuplapylvästä yhteen lenkkiin, väleihin 1 kjs. 1 ks:lla kiinni ed. kerroksen 5 pylvään rykelmään ja siitä 5 kjs:n loikkaus seuraavaan pylväikköön.
8. krs: nirkkoreuna (*1 ks, 3 kjs, 1ks* ed. kerroksen tupläpylväiden väliin. 5 kjs:n lenkkiin 2 nirkkoa.

Lisää reunapitsiohjeita täällä!

Onnea on...

Meillä käväisi yksi Upea Punatukkainen Mamarkistivieras ja Puoli Valtakuntaansa. Onnea on perhe, josta löytyy leikkikaveri meille kaikille. (Tosin iskäleikkikaveri ei ollut tänään mukana.) Onnea on Ystävä, jonka kanssa jatketaan siitä, mihin puoli vuotta sitten jäätiin.

Onnea on ne kaikki muutkin ihmiset, joita ollaan ehditty jo kesäloman aikana nähdä.
H&J, S, M&F, M&P, J&V, H, A, H, H&J, L&R, H&M, S&H... Menin jo itsekin sekaisin kirjaimista, joten jos et tunnista itseäsi näistä, niin älä sure, tähän tuli varmasti virheitä ja varmasti ajattelin Juuri Sinuakin. Iloitsen kaikista teistä kesäkuussa kohtaamistani ihmisistä. Listalla on vielä monta perhettä ja yksilöä, jotka halutaan pikimmiten tavata.

Ja voi että, onnea on sekin, että kirjosieponpoikasista kaksi on kuoriutunut. Pönttö tipahti myrskyllä ja luulin, ettei yhdestäkään munasta tulisi mitään. Kolmesta ei tullut, mutta uskoisin, että emo selviää surusta niiden kahden vuoksi. En malta odottaa lentoharjoituksia! Pitää muuten vahtia sitä takapihalla häärivää käpytikkaa, ettei pääse tekemään kiusaa pienelle perheelle...

...onnea on myös Iskä, joka ymmärtää tyhjätä talon äidin mökötystuokiota varten.

...5 kjs, 1 ks, 4 p, 3 kjs, 4 p, 1 ks...

Eilinen oli kotimatkaa koko päivä. Hyvää virkkuuaikaa (jollei huutotaipaleita lasketa). Noin kuudella pysähdyksellä pöröteltiin etelästä. Ja olihan ihana tulla kotiin. Kivaa oli myös vaihtaa unikaveri metrin pidempään, vähemmän nipistelevään. (Vaiko sittenkin enemmän, hihi?)

Reissua (tätä ja tulevia) varten tein retkipyyhkeet vohvelikankaasta. Aloin virkata reunapitsejä puuvillalangasta, ja ehkäpä esittelen pyyhkeitä sitten kokonaisen postauksen verran, kun ovat valmiita. Tosin mietin, että huonontaakohan pitsi "reissuominaisuuksia", kuten kuivumisnopeutta ja sitä, että saa käärittyä tosi pieneksi. Mitä luulette?

Tossa mä virkkaan, ja tollanen maisema mulla oli. Ja se pyyhekin lojuu tossa, talviturkinheiton jäljiltä.

Vaikka oma koti onkin kullan kallis, niin olipa aika arvokkaita reissuelämyksetkin. Tekisi mieleni niitä enemmänkin jakaa, mutta aion sittenkin hillitä itseni. Pidän nämä muistot, kokemukset ja kommellukset privaatteina. Pitää kai Blogilla ja Perhealbumilla jokin ero olla, eiksni?

Karavaanarit kavereineen

Liikkuva lomakoti ja virttyneet villasukat

Harjoitusyö Mummolan pihassa. Nukahtamiseen kuluu 2 tuntia.

Toinen yö Ystävälässä, hyvässä seurassa, laumassa. Ei tunnukaan nostalgiselta, vaan just siististi "tältä hetkeltä".

Vaikea vaimo -kohtauksien jälkeen kolmas yö onnellisesti upean etelänmökin pihassa. Poika relaa silmissä. Minä jään virkkuukoukkuun.

Tuleva, neljäs yö alkaa (kunhan saan lainapädin sulki ja pari pörriäistä hengiltä) tässä samassa pihassa, koska ihan vaan unohdettiin lähteä kotiin. Se on aika kaukanakin jo. Ei olla oltu pitkään aikaan näin kaukana, tai kauan. Pitkästä aikaa myös uin. Vesi on ällöttävän lämmintä, osaan pyörittää hulavannetta, ja puukasan takana kykkii jänisvauva. Lapsilla valuu räkä. Miniyökaverini on nipistellyt mut punaiseksi, korvaava unikaveri on siis edelleen etsintäkuulutettuna.

Nukahduspuuhissa miesten uniosastolta levisi karavaaniperheeseen hepuliepidemia, joka johti iloisiin sammumisiin. Reissun eka sade rätisee metrin päässä unista. Riittävän kaukana, ainakin toistaisella volyymilla.

Bloggailuväline on epäinspiroiva ja hidastava, mutta tekee niin mieli hehkua lomafiiliksissä, että vielä kolmannenkin kerran koitan saada jonkin tekstin klikattua julkaistuksi. Jos vaikka tällä kertaa EI jumittaisi. Jos kirjoittaisin tähän jonkun nolon jutun, niin edesauttaisiko koneen toimimista ja julkaisun onnistumisen todennäköisyyttä?

Mutta kyllä mun kuulkaa kelpaa. Tämmöinen lomareissu ja kaikkee...

Leikkimökkilinnun "ohjeet"

Skannailin toiveestanne Lintukaavat, mutta jos joku lähtee tätä kokeilemaan, niin muistuttelisin, että voivat olla hyvinkin "sinne päin". Otin siis itseäni varten nämä tehdessäni talteen, ja oon aika suurpiirteinen, joten sillä varauksella suhtautukaa tähän. Mahakappale olisi muuten mielestäni voinut olla pidempi, mutta laitoin tähän juurikin tuon itse käyttämäni kaavan. Mittakaava on suurinpiirtein niin, että tuo kuva on 30 x 30.

1. Ompele siivet, tee koristesaumat oikealle puolelle ("aaltojen kärjistä alkaen" pari senttiä, you know...) ja täytä vanulla. Sulje siipi saumalla. (Itse laitoin vähän riisiä siiven kärkiin, mutta se ei varmaankaan ollut tasapainotuksen kannalta tarpeellista tai edes järkevää.)

2.  Asettele siipi sopivalle kohdalle vartalon ylä- ja alapuolien väliin, oikealle puolelle, ja ompele sauma. Sama toiselle puolikkaalle....

3. Ompele selkäsauma pyrstön korkeimmasta kohdasta about ylä- ja alapuolen saumakohtaan asti (mittaile mahapalasen kanssa sopiva kohta).

4. Levitä pyrstö selän puolelta auki ja ompele sen nurjalle puolelle mahakappaleen lyhyt sivu. 

5. Ompele mahan toinen sivu linnun vartaloon kiinni. Ompele toista puolta (pyrstöpäästä alkaen) niin pitkälle, kuin siipien kanssa onnistuu.

6. Käännä, täytä. Itse laitoin mahanpohjalle pienen kangaspussukallisen riisiä painoksi, mutta järkeilkää taas ite, mikä on tarpeen/viisasta.

7. Tikkaa lintusen masu oikealta puolelta nätisti loppuun.

8. Hae nuppineulojen kanssa sopiva paikka naruille. Testaa, tasapainottele... (yms. yhtä päteviä "ohjeita"...)

9. Laitoin napit siipien alapuolelle ja kuljetin narut niiden kautta, ettei rikkoisi siipiä.


Siinä teille tosiaan "ohjeita". Kysykää, jos jokin jäi TOSI epäselväksi. Tosin luulen, että pelkästään kaavaa katsomalla saatte järkeiltyä ja ommeltua hienon, vastaavan ja paremmankin. Haluan nähdä sitten valmiit!

Tinttantanttantallallei

Me, meidän talon aikuiset ollaan vuorotellen ja rinnakkainkin mörköjä. Muistelisin, että tämä kuuluu asiaan, kun vaihdetaan äkkiä arjesta lomaan ja koitetaan saada rytmistä kiinni. Kumpikin koittaa rentoutua, mutta huomaa, ettei se sujukaan omilla ehdoilla. Ollaan nukuttu vuorotellen. Eilen tässä talossa nukkui joku koko ajan kolmeen asti. Ensin minä, sitten Pienin, sitten Isä ja lopuksi jopa Isoveli. Ennen Pienimmän toisia päikkäreitä oli lyhyt hetki, kun oltiin kaikin hereillä.

Poika sen sijaan on onnesta soikea, kun ollaan kotona koko perheellä. Iloinen pölpötys on tauotonta ja hihittelee kaikelle silmät sikkaralla. Silloin oon näkevinäni siinä jopa ensimmäisiä kertoja jotain samaa, kuin omissa lapsuuskuvissani. PikkiRiikkinenkin on oppinut uuden viehättävän ylipirteän virnistyksen. Huoneen poikki heittelee semmoisia hirnaisun sävyttämiä poseerauksia, joissa silmät katoaa jonnekin pullukkaposkien ja kulmakarvojen välisiin poimuihin. Ressukan arkea tosin järisyttää unikoulutushaasteet, jotka kyllä väsyttävät muakin. Tunnin iltanukutukset ja yöhyssyttelyt verottavat mua, ja niiden takia mr Piille delegoituvat aamuvuorot sitten taas häntä.

Ekana lomapäivänä sain tunnustusta kuluneen vuoden työstä, kun "uusi työparini" huokaili rättiväsyneenä kellon olevan "vasta kaksi".

Kuvat toissapäiväiseltä (?) uintireissulta, jolla ei uitu. Iski yllättävä myräkkä. Mutta niinhän se on, ukkosmyrskyt kuuluu kesään ja pieni mörköily elämään. Ilma puhdistuu ja turhat risut ravistellaan puista. Mutta kyllä tiettyä varovaisuutta pitää ukonilmalla noudattaa. Ei pidä käydä testailemaan tuuriaan liikaa... Antaa Mörköjen vähän murahdella ja lasketaan turvallisia etäisyyksiä välähdyksen ja murinan välillä. Tämähän on kiehtova ilmiö, ei pelottava. Eiksni? 


terv. Mörkö

PS. Tänään ilmassa ei toistaiseksi ole sitä painostavaa myrskyntuntua.

Ihana kutistemuovi

Houkutuin blogi-ihmisten minulle (tai no, lukijoilleen) esittelemästä kutistemuovista.
Ihan hullunhauska materiaali! Harmikseni en vielä keksinyt kovin kivoja ideoita toteutettaviksi.

Faarille kyllä askarreltiin pojan kanssa hieno avaimenperä, mutta siitä ei sitten tokikaan ole kuvaa.

Eli kuva piirretään ohuelle muoville (piti vähän hioa, jos halusi puuvärin tarttuvan, tussia varten ei tarvinnut), leikataan muotoon ja laitetaan uuniin. Parissa minuutissa se kipristyy ja kutistuu n. viidesosaan alkuperäisestä, paksuuntuu vähän ja kovettuu. Reiät tein rei'ittimellä ja ne kutistuivat juuri sopiviksi. Päälle laitoin Glossy accents -lakkaa, joka tekee tuollaisen kivan "lasitteen" kuvan päälle.

Piirrokset suttaantuivat joiltain osin ja jotkut palasista kerkisivät jähmettyä kippuralle. Pitää vielä treenata, niin tiedän tarkemmin, mikä aiheuttaa minkäkin. Hauskaa pikkupuuhaa!

Etsintäkuulutus!

Kun Poika oli pikkuinen, sillä oli jossani vaiheessa nukahtamisrutiinina hipsuttaa ja repiä mun tukkaa. Kekseliäänä sitten askartelin sille Karvakaverin, joka kelpuutettiin heti hiusten korvikkeeksi.

Tyttö taas haluaisi väsähtäneenä nipistellä ja puristella mun kaulaa, naamaa ja käsiä. (Erittäin ja tosi ihanalta tuntuu...) Samaa asiaa on alkanut ajaa tutin puristelu, mutta haluaisin hälle unikaveriksi jotain muuta. Kuitenkin tutista olisi aikomus jossain vaiheessa vierottaa, joten olisi kiva, että jäisi jokin muu tuki ja turva nukahtamishetkeä ajatellen.

Nyt laitankin etsintäkuulutuksen, jospa teillä tulisi mieleen jokin näkemänne lelu, joka voisi sopia Pikku Puristelijalle rauhoittumis- ja yökaveriksi.

Tuntomerkit:

- unikaverin kokoinen
- turvallinen (eli ihan "oikea" lapsille suunniteltu lelu)
- riittävän pehmeää muovia, jota voisi kivasti puristella ja nipistellä (ei vinkulelu...)
- kaikkein eniten äidin ajatuksia miellyttäisi, jos "puristeltava osa" olisi vain yksityiskohta (esim. pehmoankan nokka...)
- riittävän yksinkertainen, ettei aktivoi, vaan rauhoittaa

Havaintoja otetaan vastaan!

Fobia

Lomastressi vaihtui jo mainioon lomafiilikseen. Oli onnekkaan pikainen ahdistus.

Tämänpäiväinen lounaskaveri olisi voinut aiheuttaa uuden ahdistuksen, mutta olen jotakuinkin eheytynyt viime vuosista. Hämähäkkifobiasta. Oon ollut kevyesti muotoiltuna yliherkkä. Monta vuotta menin yhden kodin vessaan niin, että ennen sisään menemistä kopeloin valot päälle ja kynnyksen takaa kurkin nurkat läpi. Vessassa odotti kärpäslätkä. Vain, koska olin JOSKUS nähnyt siellä hämähäkin. Joskin sitäkin kamalamman, sellaisen jättiläismäisen huonehämähäkin. Kättä pidemmän puutteessa heittelin sitä shampoopurkilla, ja kun en (yllätys) osunut, pääsi kammotus livistämään ja elämään ajatuksissani. Ja kylläpä niitä siellä sitten toisinaan näkyikin.

Tilanteita on ollut, jos jonkinlaisia: kiljumista autossa, siellä vessassa, takapihalla, lavuaarissa... Niskalihakset veti lukkoon, kun googlasin hämähäkkiä, ja näytölle pamahtikin kuvat tekstien sijaan. Jossain vaiheessa rupesin näkemään paljon hämähäkkiunia. Ahdistavissa ne vilistivät hallitsemattomasti, mutta sitten oli enemmän sellaisia, joissa homma oli hallussa: katselin niitä kaukaa ja ihmettelin rauhassa. Hiljalleen huomasin pelkääväni enää niitä isoja, pienet liiskaantui jo vaikka paljain sormin. Kuluneen vuoden aikana oon jopa antanut niille armoa: jos joku livahtaa hyllyn taakse, saatan antaa asian olla ja jopa oikeasti unohtaa. Tiedän, että mahdollisesta säikähdyksestä huolimatta pystyn kohtaamaan tyypin uudelleenkin.

Väitän, että alitajunta paransi kammoni unissani. (Voisin muotoilla jotenkin vähemmän raflaavaksikin, mutta tuota kuitenkin tarkoitan.) Ja toisaalta luulisin, että lasten myötä päähän on tullut uusia pelkoja, ja nämä järjettömimmät laantuvat niiden isompien murheiden tieltä. Hammaslääkäriäkin pelkään aikaisempaa vähemmän. Kyllä ne silti kuoleman kohtaavat minut nähdessään (hämähäkit siis, ei hammaslääkärit). Huonehämähäkit karmaisevat edelleen, mutta kärpäslätkän kanssa selviydyn jo yksinkin. Olen parantunut. Kammo on vaihtunut vain inhoon. Mutta älkää silti testatko tositilanteessa, kiitos. Kyllä musta edelleen saa kiljunnat irti, väärässä paikassa väärään aikaan.

Onhan toi nyt ihan säälittävän pieni, mutta sentään (ymmärtääkseni) ristihämähäkki, uskalsin jopa ihan kuvineen googlata. En kylläkään jaksanut lajia tarkemmin selvittää. Googlaus selvensi myös, että kutoo verkkonsa parissa tunnissa. Jotenkin tuolin ja pöydän väliin ilmestynyt verkko sai miettimään, että koskas meillä on viimeksi siivottu. No, eilen. Vajan takana asustelee samanlainen, se saa mun puolesta oleskella rauhassa niin pitkään, kuin tahtoo. Mä en mene sen reviirille, kunhan se ei tule mun reviirille.

Wikipedia:
Fobia
Araknofobia