Sähkövatkain pamahti rikki, kun yritin vatkata liian kovaa voita ja sokeria. Epilaattori tarrasi tukkaani, kun hätyytin ajellessani paarmaa. Yritän pakata partioleirille, mutta ajaudun sivuraiteille, kun tajuan tarvitsevani pienen laukun, jota on välittömästi ruvettava ompelemaan.
Oon touhukas ja tarmokas aina sen verran, että saan tuhoa aikaan. Sitten selvittelenkin sotkujani loppupäivän. Jotenkin tämän muotoileminen sanoiksi hymyilyttää mua. Oon tällä hetkellä semmoinen höperö räpeltäjä. Ja se on niin paljon parempi, kuin lamaantunut lahna, joka myös tiedän joskus olleeni.
Luulen, että leirikamppeet saadaan kasaan, vaikka aika hupenee vauhdilla. Mutta myönnän kyllä ajoittaisen kauhun, joka hiipii mieleen, kun kartoitan kaikkea mahdollista huomioon otettavaa reilun viikon metsäilylle lasten kanssa... Kääks. Onko muuten muita Kliffalle tulijoita?
Ja niin, osti uuden sähkövatkaimen ja sain tukan vempeleestä sinnikkäällä selvittämisellä melko vahingoittumattomana. Aloin kylläkin miettiä taas vakavissani lyhyttä tukkaa. Sähkövatkainpuuhista vielä puheenollen oli meillä synttäritkin! Kahdeksanvuotissellaiset! Ohhoh. Jo. 8...? Sankarin kanssa koristeltiin tällä kertaa alla olevan kuvan mukaisesti. Sillä sitähän te tietty aina kolme kertaa kesässä jännäätte, eikö, että mikä sieltä lampusta roikkuu? Hih.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti