Kompastuksia luvassa

Ajatukset hyppii syksyyn. Aina tihkaisevan arkitilanteen tullen varsinkin. Miten taas selviän? Millaista tulee olemaan? Yhtään en ole alkukevään päätöstä katunut, mutta silti ajoittain kauhistuttaa tuleva.

Kompastuskiviä (ja ryöppyisimpien blogipäivityksien aiheita) tulevat mahdollisesti olemaan

aamut: kumpikin saattaisi tahoillaan nukkua vaikka puoli kymmeneen, mutta ei koskaan samana päivänä keskenään. Ja sitten kun yksi herää seitsemältä, oon ihan kiukkupiukee hiljaisuudenvaalija (itsekkäistä syistä) siihen asti, kun toinenkin herää. Ja siis se vaaliminenhan on ihan mahdotonta. Tuun vain kiukkuisemmaksi, jos luulen kolmevuotiaan uskovan mun nyt hiljaa -suhahduksia, kun aamu riepoo häntäkin. Ai niin, olinkin unohtanut sen joka-aamuisen minä tarviin isän -shown...

ruokailut: miksi miksi miksi se on niin vaikeaa nykyään? Miksei mitään voi syödä nopeasti ja taistoitta?

päiväuniajat: pienemmän päiväunirytmi muuttunee piankin. Saisinko opetettua nukahtamaan ulos hyssytyksittä? Isompi ei ole päivänukkunut koko kesänä. Tämän jutun suhteen mennään mönkään sillä hetkellä, kun alan haaveilla, että molemmat unostelisivat 13-15. Varmaan juu.

leikkihetket: no riitahan siitä tulee aina jossain vaiheessa.

autottomuus: lähdetäänköhän me edes kerhoon? Oonko jumissa? Ahdistaako? Lahjoittakaa mulle laatikkopyörä tai perävaunu...

kotityöt: saanko mitään tehtyä, ehdinkö, jaksanko?

ilta: odotan työstä palaavan vapauttavan mut lastenhoitovastuusta, mutta eihän se niinkään voi mennä.

yöt: pakko kai niiden hampaidenkin on joskus tulla?!

En suostu olemaan pessimisti, enkä realistikaan. Vaan valmistautuja, ja optimisti, silti. Nyt kun kauhukuvat on maalattu, voin todeta kaiken menevän todennäköisesti jotakuinkin paremmin, useimpina päivinä. Mutta ah, kyllä on ollutkin ihanaa tämä kesäaika! Vielä 2 viikkoa. (Muistin muotoilla eteen sanan vielä, enkä enää.)

Hyvin alkanut kävelyura tuonee kompastuksia Pikkusiskonkin arkeen. Hihi, ihana söpis!